Takaisin etusivulle


Suomen radioasemille

Ilman Reino Helismaata, Veikko Lavia, Juha Vainiota, tai Juice Leskistä emme olisi niitä ihmisiä, joita nyt olemme.

Laulu on tärkeä asia. Heti synnyttyämme meille lauletaan, ja hautajaisissamme lauletaan. Ja siinä välissä laulut ovat läsnä elämämme jokaisena päivänä. Me rakastumme laulujen tahdissa, me iloitsemme laulaen, ja surun ja yksinäisyyden hetkellä meitä lohduttaa laulu. Ja esimerkkinä mainittujen mestareiden laulut ovat suorastaan muovanneet kokonaisten sukupolvien maailmankuvaa.

Nykyisestä soittolistapolitiikasta johtuen radiosta kuultava laulettu musiikki on yksipuolistunut. Musiikki on valittu soittolistoilta, ja eri kanavilla soivat samat kappaleet. Uusia lauluja, joiden teksteillä voisi olla todellista merkitystä ihmisille, ei kuule juuri koskaan. Jos uraansa aloitteleva nuori Juice Leskinen yrittäisi tänään saada lauluilleen levytyssopimusta, levy-yhtiön vastaus – kaikkien meidän tappioksemme - saattaisi olla:”Laulusi ovat hienoja, mutta Suomessa ei valitettavasti ole radiokanavaa, joka soittaisi tämän kaltaista musiikkia, joten emme ole kiinnostuneita julkaisemaan levyäsi.”

Edellä mainitun perusteella me allekirjoittaneet suosittelemme voimakkaasti, että Suomen radioasemien päätöksentekijät ryhtyisivät pohtimaan, miten tekstipainotteista suomalaista laulumusiikkia saisi radiossa soimaan nykyistä enemmän. Mielestämme voisi perustaa kokonaan uuden radiokanavan, jolla toimittajat voisivat soittaa tämänkaltaista, soittolistojen ulkopuolelta valitsemaansa musiikkia. Kymmenien tai satojenkin lauluntekijöiden mahdollisuudet saada laulujaan julki paranisivat, ja ihmiset saisivat kuultavakseen uusia, viihdyttäviä, liikuttavia, ajatuksia herättäviä, tärkeitä lauluja.

Erityisesti vetoamme omaan Yleisradioomme, mutta uskomme, että mainosrahoitteistenkin kanavien kannattaisi ottaa ehdotuksemme vakavasti.

Jokainen ihminen on laulun arvoinen, ja jokainen ihmisen kirjoittama laulu on kuulluksi tulemisen arvoinen.



Untitled Document Allekirjoita vetoomus:
Nimi:

Toimenkuva:

Paikkakunta:



(Allekirjoittamisessa saattaa ajoittain esiintyä teknistä häikkää. Älä välitä, jos ohjelma tulostaa virheilmoituksen. Riittää kun kirjoitat nimesi kerran. Kiitos!)


Yhteensä 5016 nimeä.

Pirjetta Hirvonen, yrittäjä, Helsinki  14.03.2024

Antti Nuolivaara, Musiikin harrastaja, Savonlinna  08.03.2024

Kari Saarinen, maanmittari, Riihimäki  02.03.2024

Anna-Maija Kivimäki, Entinen radionkuuntelija, Lohja  29.01.2024

Saara Oksanen , , Jyväskylä  17.12.2023

Saara Oksanen , , Jyväskylä  17.12.2023

Markku Hänninen, Eläkeläinen, Oulu  17.11.2023

Markku Hänninen, Eläkeläinen, Oulu  17.11.2023

Sale Kinnunen, valmentaja, Tampere  20.10.2023

Sale Kinnunen, valmentaja, Tampere  20.10.2023

Ari Marjeta , Perhekodin isä, toimitusjohtaja, Lieksa  05.10.2023

Ari Marjeta , Perhekodin isä, toimitusjohtaja, Lieksa  05.10.2023

Kirsti Valkeinen, Lauluntekijä MusaMehiläiset, Valkeakoski  26.09.2023

Jussi Tynkkynen, stereokuuntelija, savonlinna  11.09.2023

Lumi juslin, Nuori, Tampere  03.09.2023

Riitta leppälammi, Soittajan äiti, Rauma  23.07.2023

Riitta leppälammi, Soittajan äiti, Rauma  23.07.2023

Riitta leppälammi, Soittajan äiti, Rau  23.07.2023

Yrjö Tiilikainen, Sanojen suurkuluttaja, myös lauluntekijän isä :), Helsinki  05.07.2023

, ,   08.05.2023

Markku Hänninen, Eläkeläinen, Oulu  06.05.2023

Petri Leskinen, , Hämeenlinna  04.05.2023

Kimmo Laamanen , Viljelijä, Savonlinna  22.04.2023

Tiina Pöyhtäri , Rtg-hoitaja, Hämeenlinna  20.04.2023

Aki Virta, Muusikko, Rautalampi  15.04.2023

Jiipee, eläkeläinen, Tampere  20.03.2023

Malste Timo , Eläkeläinen , Lahti  10.03.2023

Ritva Siltala, , Helsinki  09.01.2023

Ritva Siltala, , Helsinki  09.01.2023

Jeesus Iskariot, Vapahtaja, Taivas  26.12.2022

Mika Lehtinen, Teologian opiskelija, Kouvola  05.12.2022

Oiva Toikkanen, Yrittäjä, Kerava  28.11.2022

Radio Kaleva, On täysin, Timantinen  13.11.2022

Radio Kaleva, On täysin, Timantinen!  13.11.2022

Eetu Ketonen, Opiskelija, Oulu  09.10.2022

Juhani Vilhelm Lehtonen, , Vantaa  14.09.2022

Pietu, hyihkö, Korva  30.08.2022

keijopuskala, eläk., elimäki  20.08.2022

Antti Myller, Kirjakauppias, Tampere  20.08.2022

Eetu Kiviniemi, Biostatistikko, Oulu  20.07.2022

Veijo Saaristo, Vahtimestari, LAHTI  30.06.2022

Hannu Oja, sekatyömies, Tampere  23.05.2022

Tommi Virtanen, Mekaanikko, Loimaa  25.04.2022

Miika Hynninen, Yhteisömuusikko, vankilapastori, psykoterapeutti, Espoo  11.01.2022

Simo Snellman, Eläkelläinen, Siilinjärvi  17.12.2021

Kari T. Sipilä, Vanhempi Neuvonantaja, Hämeenlinna  20.11.2021

lea taivalsaari, free lance toimittaja, helsinki  13.10.2021

Mika Laamanen, Suunnittelija, Helsinki  15.09.2021

Pasi Tuominiemi, työvalmentaja, Helsinki  16.07.2021

Teemu Heino, puoliammattilaismuusikko, Tampere  19.06.2021

Niso Laitinen, Upseeri, Helsinki  19.06.2021

Marjo Väänänen, Kirkon työntekijä, elläkkeellä, Hamina  02.06.2021

Marja Savolainen, Mummo, Hämeenlinna  16.05.2021

Höijer Hannu, Eläkkeennauttija, Riihimäki  25.04.2021

Mika Tamminen, musiikkimyyjä, Tampere  11.04.2021

Ahonen Kim, Pääluottamusmies, muusikko , Oulu  04.04.2021

Marjatta Strömsholm, musiikkipedagogi, Tampere  21.03.2021

Ari Pehkoranta, Kaikkien alojen erikoisasiantuntija, Lohja  12.03.2021

Pirkko Nurminen, Kirjastontäti, Hauho  01.03.2021

Janne Lilleberg, Talouspäällikkö, Turku  03.02.2021

Akseli Nivala, Sirkusopiskelija, Turku  06.01.2021

kari suihkonen, muusikko, hämeenkyrö  02.11.2020

Kai Nilakari, Huoltoteknikko, Lahti  04.05.2020

Jussi Alkula, Lauleskeleva soittelija, Hyvinkää  21.04.2020

Juha Forsblom, yrittäjä, Tohmajärvi  10.04.2020

Jarno Rantala, Entinen yrittäjä, MASKU  31.03.2020

Jukka Nurminen, taksikuski, Pori  28.03.2020

Pekka Svante Tapani Haanpää, Nuorisotyönohjaaja,pastori, Helsinki  10.03.2020

Mauno Vuotilainen, Työtön työnvieroksuja, entinen linnakundi ja koulun polttaja. , Jyväskylä  16.11.2019

Juha Laitinen, harrastelijamuusikko, Keuruu  17.10.2019

Kari Aalto, yrittäjä, Pyhämaa  23.09.2019

Anne-Marie Hannonen-Haapaniemi, Kotiäiti, Kokkola  30.08.2019

Ilkka T., Moottorimies, Mikkeli  28.08.2019

Jukka kiesiläinen, Kiinteistö vastaava evp. , Savonlinna  16.08.2019

A Haikka, työllistetty, Orivesi  14.08.2019

Kalevi Jokipalo, Harrastelumuusikko, työtön ATK-suunnittelija, Multia  23.07.2019

Eetu Paljakka, lukiolainen, muusikko, vanhan musiikin sekakäyttäjä, jazzmies, vinyylilevyharrastelija, luontoihminen, amatöörilintulaskija, lintuharrastaja, toistaiseksi Kirkkonummi  10.06.2019

Opri Tallgren, Työvalmentaja, Askola  02.06.2019

Jorma Roine, pelimanni, vantaa  05.05.2019

Susanna Paavilainen , ,   01.05.2019

Pasi Viheraho, Pornotähti, Kyrvänsyylä  25.04.2019

Ari Eskeljnen, Toimitussihteeri, Myrskylä  18.04.2019

Sampo Keski-Lusa, opettajaopiskelija, Laukaa  11.04.2019

Jarmo Haapaniemi, Taksinkuljettaja, Kokkola  26.03.2019

Jarmo Asikainen, Katsastusmies, Lappeenranta Helsinki  26.03.2019

Reijo Möttönen, eläkeläinen, Seinäjoki  06.02.2019

Heikki,  Ejqvist ins , Rusko  29.01.2019

Pia Markuslahti, Sillon tällöin ajattelija, Hämeenlinna  18.01.2019

Mari Ketola , , Helsinki  18.01.2019

Juha Ketola , Muusikko , Helsinki  18.01.2019

Kari Honkaharju, Radioamatööri, Lapua  12.01.2019

Hannu-Heikki Puupponen, FT, Muurame  01.01.2019

Tomi Relander, Taivaanrannanmaalari, Tampere  29.12.2018

Sari Rasa, FM, Mikkeli  22.11.2018

Minna Hämäläinen, , Nurmijärvi  21.11.2018

Jerina Puhto, , Mikkeli  21.11.2018

asko laukkanen, isännöitsijä, mikkeli  21.11.2018

Marjo Pulkkinen, , Mikkeli  21.11.2018

Jyrki Härkönen, muusikko, Vantaa  07.11.2018

Arto Heikkinen, Eläkeläinen, Oulu  16.10.2018

Elise Erämaa, , Rauma  30.09.2018

Arzi Huhtanen, ,   09.06.2018

Kirsi Vuorikivi, , Järvenpää  09.05.2018

Mikko Yli-Knuuttila, Muusikko, Kirkkonummi  08.04.2018

Juha Blomqvist, Kalkkipää, Helsinki  28.03.2018

Juha \"Julli\" Tiainen , radion kuuntelija, Järvenpää  14.12.2017

Hannu Järvelin, Asiantuntija, Tampere  12.12.2017

Anne Järvinen, , Yläne  06.12.2017

Seppo Niiranen, Eläkeläinen, Lempäälä  28.11.2017

Esa Hietaniva, Urheiluasiantuntija, Lahti  03.10.2017

Sanni Kronqvist, musiikkiyrittäjä, Lohja  07.09.2017

suoma virkkala, opettaja, räyrinki  06.09.2017

Päivi Rönkönharju, Kuvataiteilija, Ouliu  05.09.2017

Hannu Toivonen, Yrittäjä, Jyväskylä  22.08.2017

Tommi Arimo Ahonen, Musiikkiyrittäjä, Jyväskylä  08.08.2017

Juhani Räsänen, pastori, evp., Luhanka  18.07.2017

Karoliina Virkamäki, pappi, Nurmo  30.06.2017

Santeri Leinonen, Opiskelija, Hyvinkää  28.06.2017

Senni susanna siltanen, Opiskelija, Perniö  28.06.2017

saku eilola, autoilija, merijärvi  29.04.2017

Pekka Hänninen, Eläkeläinen, Hämeenlinna  26.04.2017

Tarmo Juhani Mäki, Lauluntekijä, Lehmo  18.04.2017

Tommi Virtanen, Eläkeläinen, Jyväskylä  09.04.2017

Juha Blomqvist, Eläke Qubbe, Helsinki  04.04.2017

Veli-Pekka Laakso, eläkeläinen, Helsinki  30.03.2017

Tiina Huuskonen, Myyjä, Jyväskylä  29.03.2017

Jarno Lindroos, Yrittäjä, Tampere  26.03.2017

Pekka Takala, Sekatyöntekijä, Kokkola  12.03.2017

Jesse, , Kangasala  19.02.2017

Ritva Rytkönen, Terveydenhoitaja, Jyväskylä  12.02.2017

Mikko Laitamo, Tmi, Tampere  11.02.2017

Pasi Komsi, Tirehtööri, Hämeenkyrö  11.02.2017

Leila Savolainen, kanttori, Kuopio  09.02.2017

Jussi Törmä, psykologi, Kankaanpää  07.02.2017

Esa Sirkiä, , Orimattila  01.02.2017

Mare Kinanen, Johtava erityisnuorisotyönohjaaja, Helsinki  31.01.2017

Jouko Stenroos, Ins., Klaukkala  28.01.2017

Irkku Komulainen, eläkeläinen, Lempäälä  25.01.2017

kari tuominen, eläkeinen, espoo  13.01.2017

Harri, kuuntelija, Kauhajoki  06.01.2017

Mauri Keltto, radion kuuntelija, Tampere  02.01.2017

Voitto Jetsonen , oloneuvos, valkeakoski  15.12.2016

Heimo Lajunen, hallintoylilääkäri, Jyväskylä  08.11.2016

Pekka Haikarainen, koulunkäynninohjaaja, Kotka  04.11.2016

Erja Sokura, sosiaalipedagogi, Tampere  03.11.2016

Jukka Pajukangas, Suomentaja, Tampere  28.10.2016

Saija Nissinen, kirjailija, toiminnanjohtaja, Kuopio  27.10.2016

Markku Mäkisalo, Mr Ford, Pori  14.10.2016

Jari Isokorpi, Toimittaja, Riihimäki  28.09.2016

Esko Havukainen, , Lempäälä  27.09.2016

Jouni Kettunen, oloneuvos, Kangasala  02.09.2016

marja pelkonen, sh/perhehoitaja-sijaisäiti, tampere  02.09.2016

Sipo Ervasti, Yrittjä, Oulu  02.09.2016

Jaan Enroos, nuorisotyönohjaaja, Kotka  31.08.2016

Lauri Mauranen, Opiskelija, Helsinki  16.08.2016

Ilkka Juote, Kappalainen, Loppi  12.08.2016

Ari Laitinen, Musher, Iisalmi  29.07.2016

Daniel Rantanen, ääniteknikko, Mänttä-Vilppula  23.07.2016

Pekka Mäkiaho, -, kangasala  07.07.2016

Ari Sieranoja, Radioasemien loppuasiakas, Tampere  07.07.2016

Kari Uuksu, Ope / muusikko, Savonlinna  28.06.2016

Hannu Anttila, huoltomies, Tampere  19.06.2016

Timo Palo, Kiinteistöhuoltaja, Hämeenlinna  11.06.2016

Elias Aarnio, VTM, Kaarina  05.06.2016

Kari Kallio, DI, Asikkala  05.06.2016

Teemu Mäkelä, Opettaja, Loimaa  10.04.2016

Leena Torniainen, Ihminen , Savonlinna  02.04.2016

Arto Kalliola, Yleispelaaja, Lieto  25.03.2016

Hannu Salminen, SUURTALOUSKOKKI, Laitila  17.03.2016

Esko Nykänen, sääukko,eläkeläinen, Joensuu  17.03.2016

Jaakko Harjuvaara, Iloinen eläkeläinen, Järvenpää  02.03.2016

kimmo niskala, eläkeläinen, Alajärvi  17.02.2016

Mauri Lehtola, Eläkeläinen, vaasa  15.02.2016

Timi Korhonen, seurakuntapastori, Mäntsälä  12.02.2016

Pauli Rajamäki, varaosamyyjä, musiikkiharrastus, Helsinki  27.01.2016

Mari Honkamäki , opiskelija , Jyväskylä  26.01.2016

Liisa Kauppinen, Yrittäjä, Hankasalmi  23.01.2016

Hannu Kautto, Eläkeläinen, Espoo  19.01.2016

Osmo Juutilainen, Eläkeläinen, Helsinki  17.01.2016

Jaakko Lautaoja, musisoiva eläkeläinen, Keuruu  17.01.2016

Seppo, Eläkeläismuusikko, Savonlinna  17.01.2016

Pasi Aakula, , Ylivieska  14.01.2016

Kimmo Ojala, rautakoura, Huittinen  13.01.2016

Henry Samelin, sekatyömies, Helsinki  01.01.2016

Jukka Mäntylä, osa-aika muusikko, Ilmajoki  23.12.2015

Liisa Laukkanen , lehtori, Turku  06.12.2015

Tomi Antinoja, Ympäristönhoitaja / muusikko / kuvataiteilija, Mikkeli  28.11.2015

Aulis Murto, Kirjailija,toimittaja, Sastamala  24.11.2015

Ville-Veikko Viljakainen, Nuorisotyöntekijä, Vantaa  23.11.2015

Pauli Hollo, Oloneuvos, Loimaa  08.11.2015

Pekka Välimaa, , Jyväskylä  30.10.2015

Heikki Aikio, koneurakoitsija ja transitmies, rovaniemi  26.10.2015

Eetu-Ville Mantere, Nuorisotyönohjaaja, Nurmijärvi  16.10.2015

Reijo Latvala, yrittäjä, Haapajärvi  15.10.2015

Elina Ahvenjärvi, Diakoni, Karstula  15.10.2015

Pekka lehto, rekkakuski, turkuq  08.10.2015

pekka lyly, lähihoitaja, Alavus  25.09.2015

Pauli Heikkinen, harrastajarumpali, Kajaani  06.09.2015

jarmo oksanen, muusikko / eläkeläinen, äänekoski/ suolahti  29.08.2015

Jussi Marin, Koululainen, Kuopio  19.08.2015

Lasse Finska, toimittaja, Helsinki  18.08.2015

Anneli Hytönen, näyttelykoordinaattori, Porvoo  13.08.2015

Ari Stenman, Kanttori, Uusikaupunki  12.08.2015

Ilkka Juote, Kappalainen, Loppi  10.08.2015

Seija Rantala, eläkeläinen, Jämsänkoski  28.07.2015

Jukka Isokangas, Opettaja, Järvenpää  16.07.2015

Kimmo Laine, , Turku  10.07.2015

Janos Tisza, Musiikinopettaja, Jurva  22.06.2015

Eila Keski-Rahkonen, eläkeläinen, Kokkola  08.06.2015

Martti Huhtamäki, Päätoimittaja, Helsinki  04.06.2015

Tiina Paatelainen, erityisluok op, Hyvinkää  03.06.2015

Vesa Leppälä, Projektipäällikkö, Kangasala  19.05.2015

Moilanen Eeva-Liisa, Eläkeläinen, Tampere  06.05.2015

Esa Kansikas, Tkasinkuljettama, Siuro  06.05.2015

Hilma Okkonen, toimittaja, musiikkiaktivisti, Tukholma  03.05.2015

Matti Penttinen, Opiskelija, Mikkeli  28.04.2015

Jukka Uuro , radlofani, isojoki  14.04.2015

jorma roine, eläk., vantaa  04.04.2015

Timo Hokkanen, Tietokoneakvarooni, konservatoriokitaristin isä, Vesanto  17.03.2015

Antti Kaivosoja, Matikan opettaja, soittamisen harjoittelija, Kalajoki  14.03.2015

Jari Tikkinen, musikantti, Jyväskylä  14.03.2015

Leo Kallio, maatilan isäntä/eläk, NIVALA  16.02.2015

Maija Kallio, maatilan emäntä/eläk, NIVALA  16.02.2015

Raija Hakkola, , Nurmijärvi  03.02.2015

Hannu, Saviaho, Kodisjoki  30.01.2015

Timo Silvonen, maatilan isäntä,muusikko, HIRVENSALMI  17.01.2015

Saku Ryhänen, luokanopettaja/muusikko, Nokia  07.01.2015

Harri Vainionpää, muusikko, Tampere  22.12.2014

Mikko Laurikkala, Yliopisto-opettaja, Tampere  27.11.2014

pia latvala, taiteilia, kerava  18.11.2014

Markku Salonen, Varastotyöntekijä, Janakkala  05.11.2014

DJ EDWARD, Suomen Discokulttuuriyhdistys ry.nVvpj. DJ Hall Of Fame Club Finland -perustajajäsen. , Lappeenraanta  02.11.2014

Marjatta Ylönen, Seminologi, Orivesi  14.09.2014

Otto Thuneberg, hevosmies, Tampere  13.09.2014

Leena Piippo, Erityislastentarhanopettaja, Kuopio  12.09.2014

Tuomo Kinnunen, muusikko, Tampere  03.09.2014

Pia Latvala, Taiteilija, Kerava  04.08.2014

Raimo Myllyniemi, Karaokeisäntä, Seinäjoki  04.08.2014

Ari Koivulahti, valokuvaaja, Lahti  10.07.2014

Anssi Hannula, Opiskelija, Helsinki  24.06.2014

Arja Loukoila, , Myllykoski  21.06.2014

niklas , opiskelija, nurmijärvi  16.06.2014

juhani lind, it asiantuntija, kerava  01.06.2014

Tuula Kima, Sairaanhoitaja, Harjavalta  15.05.2014

Matti J. Kuronen, Rumpalirovasti, Lappeenranta  08.05.2014

Salla Nivala, opettaja, Espoo  06.05.2014

Cal Virtanen, retired, Nimbin,Australia  11.04.2014

Mikko hyvärinen, Atk-lähituki, harrastelijakitaranrääkkääjä ja musiikin kohtuukäyttäjä., Orivesi  20.03.2014

Tero Hyvärinen, Musiikintutkija, remppamies, akateeminen sekatyömies, Turku  20.03.2014

Sauli Heikkilä, päätoimittaja, Helsinki  18.03.2014

Kalle Pietilä, kulkuri, Pori  14.03.2014

Kyösti Salmenniemi, Lentojätkä, Sysmä  14.03.2014

Tommi Kulokas, Toimittaja, Tampere  14.03.2014

Sofia Niemelä, seiskaluokkalainen, Ilmajoki  22.02.2014

Anna-Liisa Honkaniemi, vapaaherratar, Alajärvi  20.02.2014

Juha Blomqvist, Sekatyömies, Helsinki  20.02.2014

martti hylkilä, oma yriys, metsätalouden palveluita, lestijärvi  15.02.2014

Kalevi Mattila, metsuri, Nivala  12.02.2014

Anita Korhonen, Koulunkäyntiavustaja, Porvoo  03.02.2014

Petri Tegelberg, Välinehuoltaja, Vantaa  02.02.2014

Marjatta Ylönen, Autolla liikkeellä, Orivesi  01.02.2014

Åkerlund, Timo Tapani, kaivuukoneenkuljettaja, Nurmijärvi  25.01.2014

Eija Fuller, emerita khra, Sipoo  25.01.2014

Anna-Maija Koskinen, opettaja, Lappeenranta  24.01.2014

Manninen Timo, Työmies, Lappeenranta  23.01.2014

Tero Konttinen, Johtava diakoni, Nurmijärvi  19.01.2014

Anna-Liisa Kaatrasalo, luokanopettaja, Nurmijärvi  13.01.2014

Sakari Siiki, Asiantuntija, Tampere  15.12.2013

Irma Nojonen, hoitaja, Jyväskylä  11.12.2013

Riitta Viitanen-Viljakainen, Mummo, Eskilstuna, Ruotsi  08.12.2013

Cecilia Kemmanen, yhteiskunnan elätti, Vammala  07.12.2013

Mikko Pärssinen, Insinööri, Nurmijärvi  04.12.2013

kari vihinen, laulaja, etelä-savo  29.11.2013

Teemu Rumpunen, opiskelija, Jyväskylä  26.11.2013

Sonja Kurtén-Vartio, AMK lehtori, Mustasaari  22.11.2013

Arkadi Ostrovski, Kapellimestari, Turku  13.11.2013

Kristiina Hakuli, Toimistotyöläinen, Kouvola  10.11.2013

Anja Sulonen, toimistosihteeri, Espoo  07.11.2013

Kirsi Sjöman, erityisopettaja, Forssa  31.10.2013

Soila Simola, Pastori, Tampere  26.10.2013

Liukko Riina, toimihenkilö, Vantaa  24.10.2013

Marika Siltanen, Kotiäiti, Vantaa  23.10.2013

Nieminen Matti, lähihoitaja, Turku  20.10.2013

Saara Olkkonen , Opiskelija, Tampere  17.10.2013

Harry Willman, Toim. joht., Loimaa  13.10.2013

martti hylkilä, oma yriys, metsätalouden palveluita, lestijärvi  11.10.2013

päivi kokko, nuorisotyönohjaaja, karstula  07.10.2013

Martti Mustonen, Yrittäjä, Saarijärvi  05.10.2013

Jukka Hirvi, Nuorisotyönohjaaja, Taipalsaari  03.10.2013

Tea Vatanen, , Savonlinna  02.10.2013

jyrki saarinen, , sammatti  02.10.2013

Petri Frondelius, radionkuuntelija, Lappeenranta  02.10.2013

Sauli Pelkonen, Opettaja, Helsinki  28.09.2013

Hannu Havusto, teollinen muotoulija, Espoo  25.09.2013

Kari Kallio, Diplomi-insinööri, Asikkala  25.09.2013

Susanna Räsänen, Etsivä nuorisotyöntekijä, Kuopio  25.09.2013

Leena Arminen, varaosamyyjä, Hollola  25.09.2013

Iiro Norola, Plah, Järvenpää  19.09.2013

Matti Esko, juomataiteilija, oulu  14.09.2013

jari sinkkonen, muusikko, jyväskylä  14.09.2013

Jarmo Haavisto, Wannabe Huuliharpisti, Myrskylä  10.09.2013

Jarkko Mäkiniemi, Tuotekehittäjä, Vaasa  28.08.2013

Venho, yrittäjä, helsinki  28.08.2013

Markku Päivärinta, Mediameedio, Ylivieska  21.08.2013

Pirjo Malin, omaishoitaja, Kuopio  19.08.2013

Arto Vuorela, DI, Kirkkonummi  10.08.2013

jukka Viitala, yrittäjä, Kangasala  29.07.2013

Ilkka Jutila, metellimies, Jämsänkoski  21.07.2013

Jyrki Paajanen, Virkamies, Sterrebeek  20.07.2013

Harri O.Halko, Aktivisti, Savonlinna  20.07.2013

Minna Keränen-Kultanen, , Joensuu  11.07.2013

Mari Luostarinen, musiikinharrastaja, Kuopio  11.07.2013

Helmi Kajaan, , Pielavesi  06.07.2013

seppo haavisto, autokouluyrittäjä, pieksämäki  06.07.2013

leena remes, radion kuuntelia, lahti  03.07.2013

Juha-Pekka Vartiainen, Kaavoituspäällikkö, Joensuu  03.07.2013

Merja Lehtinen, myymäläautonkuljettaja, Parikkala  02.07.2013

Sakari Soikkeli, Valvomoteknillo, Muurame  01.07.2013

Taina Sihvola, Assistant controller, Hamina  01.07.2013

Eija Alatalo, erityisnuorisotyönohjaaja, Lappeenranta  01.07.2013

Jarmo Wiren, transitmies, kangasala  30.06.2013

Tuula Wiren, transitmiehen vaimo, kangasala  30.06.2013

Eva Rantala, toimistosihteeri, Sahalahti  30.06.2013

Leena Sipola, pappi, Nurmijärvi  29.06.2013

Marie Loukeinen, toimintaterapeutti, opisk, Multia  28.06.2013

Hans Storås, rekkakuski, MYRKKY  28.06.2013

Satu Storås, varastotyöntekijä/työtön, MYRKKY  28.06.2013

Ville Vuori, Autonkuljettaja, Vantaa  28.06.2013

arto hell, pitkä-aikaissairauslomalainen, Tampere  28.06.2013

Antti Norja, nuorisotyönohjaaja, Seinäjoki  28.06.2013

Markku Vainio, Strategiapäällikkö, Tampere  28.06.2013

pentti tihinen, aktiivityötön, pori  28.06.2013

Jouni Horttanainen, , Jyväskylä  28.06.2013

Elsa Heporauta, , Hattula  28.06.2013

Ulla Metso, Palveluvastaava, Suolahti  28.06.2013

Tommi Virranen, Eläkeläinen, Suolahti  28.06.2013

Lea Aho, , Ylivieska  27.06.2013

Reijo Kallonen, Pienyrittäjä, Asikkala  26.06.2013

Juha Luoma, Toimialapäällikkö, Jyväskylä  26.06.2013

Kristiina Kentala-Minn, Rukoilija, Turku  26.06.2013

Soili Pahtaja, tiedottaja, Espoo  26.06.2013

Jaakko Harjuvaara, lääninrovasti, khra, emeritus, Järvenpää  26.06.2013

Kim Simelius, Toimitusjohtaja, Tampere  26.06.2013

Tero Yli-Hannuksela, Projekti-insinööri, Tampere  26.06.2013

Samu Lamberg, Patenttiasiamies, Janakkala  25.06.2013

Birgit Salonen, , Janakkala  25.06.2013

Juha Leksis, HPJ, Iisalmi  25.06.2013

Raimo ja Leena Kivipuro, Chow Chow - perhe, Kokkola  25.06.2013

Nikke, Kuuntelija-ajattelija, Turku  25.06.2013

Leena Tiensuu, Radionkuuntelija, Sastamala  25.06.2013

Kari Väänänen, eläkeläinen, pertunmaa  25.06.2013

aarre uusiheimala, bussikulj Transimies , hamina  25.06.2013

Mikko Pyhtilä, Lähetystyöntekijä, Mwanza, Tanzania  25.06.2013

Riitta Ilvonen, opiskelija, Tampere  22.06.2013

Juha Rapeli, tuntiopettaja, ammattikoulu, Hamina  14.06.2013

Anita Ahtiainen, kouluttaja, päätoimittaja, Helsinki  09.06.2013

Markku Hakola, laatuinsinööri, espoo  05.06.2013

Leena Salo, Pankin täti, eläk, Kangasala  01.06.2013

Helena Romppanen, musiikin kuuntelija, Kuopio  19.05.2013

Minna Sirkiä, , Salo  30.04.2013

Riku Mäkelä, yksikön päällikkö, New Delhi  27.04.2013

Heikki Kuronen, Key account mgr, Nokia  26.04.2013

Tomi Heinonen, Projektipäällikkö, Turku  24.04.2013

Siekkinen Anne, aikuisopiskelija, Jyväskylä  23.04.2013

Laura Airola, muusikko, Espoo  22.04.2013

Harri Toppinen, rautakauppias, Piippola  20.04.2013

Arno Heinonen, Nuorisotyönohjaaja, Turku  13.04.2013

Eero Rajala, Sähkäri, Lapua  07.04.2013

Tanja Heikkinen, erityisnuorisotyöntekijä, Nurmijärvi  07.04.2013

Terho Kylli, Kiinteistöpäällikkö, helsinki  07.04.2013

Martti Wuolijoki, musiikin kuluttaja, Hauho  06.04.2013

Harri Pulkkinen, Opettaja, Oulu  20.03.2013

Riitta Kovanen, , Jyväskylä  19.03.2013

risto jalokinos, erityisohjaaja, kangasala  11.03.2013

Antti Markkanen, Puuseppä, Lohja  10.03.2013

Paul Kemppi, Senior Scientist, Helsinki  09.03.2013

Sini Pihlava, Myyjä, Lahti  02.03.2013

Helena Halmetoja, Opiskelija, Ylivieska  02.03.2013

Marika Mäkinen, Lastenhoitaja, Espoo  21.02.2013

Samuli Kotajärvi, Kuljettaja, Lappeenranta  17.02.2013

Mikko Kemppainen, Opiskelija, Tampere  15.02.2013

Saara Kettunen, Markkinointikordinaattori, Iisalmi  14.02.2013

Sanna Huttunen, Myyntiassari, Iisalmi  14.02.2013

Ari Jaakkola, rumpali/duunari, Pälkäne  13.02.2013

ARI ELORANTA, MYYNTIPÄÄLLIKKÖ, LOHJA  11.02.2013

Vesa Rantanen, Varastotyöntekijä, Kouvola  07.02.2013

Jussi Lindström, , Helsinki  28.01.2013

Maudo Niskanen, Sekatyömies, Nurmijärvi  28.01.2013

Topias Tuominiemi, Opiskelija, Kärsämäki  26.01.2013

Pertti Tuohino, , Kamppi, Helsinki  26.01.2013

Jaakko Marttila, suunnitteluinsinööri, Imatra  16.01.2013

Hannele Salomaa, kuuntelija, Miehikkälä  11.01.2013

V.Virtanen, lestadiolainen, Etelä-Suomi  10.01.2013

Jari Laurinen, yrittäjä, Keuruu  07.01.2013

Kristina Johnson, ohjaaja, Hämeenlinna  03.01.2013

Juha Puhtila, Opiskelija, Ylivieska  02.01.2013

Kaj Törnroos, Lohjan lähetyssrk:n pastori, Lohja  18.12.2012

Antti Haimila, Moniala taituri, Leppävirta  17.11.2012

Anne Leskinen, Vartija, Tampere  10.11.2012

pete lehtonen, yleismies jantunen, muurla(salo)  30.10.2012

Kari Saarinen, Muusa-Roudari ja kaikkea siltä väliltä, Riihimäki  27.10.2012

Jukka Huhtanen, Musiikin tuottaja ja kuluttaja, Kirkkonummi  22.10.2012

T J Virtanen, opiskelija, Tampere  10.10.2012

jari mahlamäki, musiikin kuuntelija, vantaa  04.10.2012

Esko Hyyppä, Opettaja, Vimpeli  24.09.2012

B-E Kuokkaniemi, putkiasentaja, kuopio  15.09.2012

Juho Niemi, Päällikkö, Kokkola  14.09.2012

Tuisku Antti, Eläkeläinen, Teuva  13.09.2012

Mika Jukkala, opiskelija, lappeenranta  12.09.2012

Heikki Kettunen, , Riistavesi  11.09.2012

Tuula Wiren, transitmiehen vaimo, Sahalahti  11.09.2012

Raija Maula, eläkkeellä, Panelia  06.09.2012

Aaro Näreharju, Liik. ja nuoristoimenj/eläk, Halikko  24.08.2012

Jarmo Karttunen, EU-virkamies, Luxemburg  23.08.2012

REIJO SUIHKO, TYÖTÖN, JOENSUU  17.08.2012

Kaisa Malkamäki, markkinointikoordinaattori, Kangasala  15.08.2012

Esko lehtinen, ,   07.08.2012

E. Rytkölä, , Naantali  02.08.2012

Tuomas Vasama, tieinsinööri, Porvoo  26.07.2012

paula niemitalo, nuorisotyönohjaaja, Jyväskylä  26.07.2012

Timo Koskenranta, Toiminnanjohtaja,KHL ry, Seinäjoki  25.07.2012

Kaisa Halmemies, muusikko-opiskelija, Jyväskylä  11.07.2012

Ari Moilanen, opiskelija, Joensuu  11.07.2012

Juha Männikkö, Koulukaveri Seinäjoelta, , Turku  09.07.2012

Martti Komu, talouspäällikkö, martti.komu@snf.fi  09.07.2012

Arttu Häkkilä , Muusikko, Tampere  09.07.2012

Ritva Tuomisto, , Ylöjärvi  05.07.2012

Tero Huvi, Toiminnanjohtaja entinen kulttuurityöläinen, Savonlinna  03.07.2012

Mervi Kangas, osastonsihteeri, espoo  01.07.2012

Jyrki Paananen, Kuntoutusohjaaja / laulaja, lauluntekijä, Uurainen  29.06.2012

Mikko Palovainio, erikoisammattimies, Tampere  25.06.2012

Raimo Halvorsen, Eläkeläinen, Joensuu  25.06.2012

Harri Ruohomäki, isännöitsijä,   24.06.2012

Seija Häkkinen, kosmetologi, Sysmä  24.06.2012

Carita Kantola, Edustaja, Tampere  24.06.2012

Kaarina Hartonen, , Heinola  24.06.2012

Kaj-Olof Lindgren, Kuuntelija, Helsinki  24.06.2012

Markku Pohjonen, Kirvesmies, Jyväskylä  23.06.2012

Helena Hemmilä, sairaanhoitaja, Helsinki  20.06.2012

Rauski Jokinen, Vinyylifriikki, Järvenpää  19.06.2012

Sari Sinkkonen, kuuntelija, Vantaa  06.06.2012

Tiina Hyvönen, Eläintenhoitaja/kirjastontäti, Iisalmi  01.06.2012

Irmeli Peltonen, luokanopettaja, Espoo  28.05.2012

Jussi Autio, Maanviljelijä, Reisjärvi  27.05.2012

Tuomo Marjamäki, Nuorisotyönohjaaja, Turku  27.05.2012

Heikki Puhto, Sosiaalityöntekijä, Kauhava  23.05.2012

Santeri Roivas, Varusmies, Iitti  18.05.2012

Seppo Kirjavainen , eläkeläinen, Helsinki  18.05.2012

Jukka vinnikainen, Putkiasentaja, Forssa  15.05.2012

Heikki Varo, erityisopettaja, Nurmijärvi  14.05.2012

Mare Kinanen, Erityisnuorisotyön esimies, Helsinki  12.05.2012

Olli Viitaniemi, pastori, Kuopio  23.04.2012

Niko Vierikko, Koneasentaja, Ylöjärvi  19.04.2012

Aino Karppanen, Opiskelija, Ylöjärvi  19.04.2012

Mikko Kolho, Opiskelija, Ylöjärvi  19.04.2012

Sara Suikka, opiskelija , Hämeenkyrö  18.04.2012

Tuomas Kauppinen, Opiskelija, Pirkkala  18.04.2012

Mari Turunen, opiskelija, Ylöjärvi  18.04.2012

Vili Raunio, Opiskelija, Ylöjärvi  18.04.2012

Valtteri Ojala, Opiskelija, Oulu  18.04.2012

Mari Nyman, opiskelija, Tampere  18.04.2012

Roope Suojanen, Opiskelija, Ylöjärvi  18.04.2012

Topias Tanskanen, opiskelija, Helsinki  18.04.2012

Tanja Kannisto, hampurilaistyöntekijä, Tampere  18.04.2012

Saara Viitanen, opiskelija, Ylöjärvi  18.04.2012

Elias Rautiainen, opiskelija, ylöjärvi  18.04.2012

Mika Tinakari, Metsäpalvelujen tuottaja, Pieksämäki  05.04.2012

Jarmo Kanerva, Ohjelmatoimistoyrittäjä, Kouvola  03.04.2012

Ami Kohtakorpi, Taksikuski, Helsinki  30.03.2012

Hannu Nyman, Eläkeläinen, Haukipudas  29.03.2012

Jari Valkama, Neljän lapsen isä, Rajamäki  25.03.2012

Pauli Joronen, Kouluttaja, Rajamäki  22.03.2012

Vesa Köykkä, Lehtori, Nurmijärvi  22.03.2012

Tarmo Häkkinen, Eläkkeellä, KOTKA  17.03.2012

Tapio Niemelä, Yrittäjä, juupajoki  15.03.2012

Minna Tarvola, Myyntipäällikkö, Masku  03.03.2012

Tarja Orre, musiikintekijä/äänittäjä, Tampere  26.02.2012

Esa Orre, musiikintekijä/äänittäjä, Tampere  26.02.2012

Mikko Malmivaara, muusikko/opiskelija, Espoo  22.02.2012

Sauli Santaniemi, Konepuuseppä, Laitila  20.02.2012

Janne Saari, , Urjala  18.02.2012

Anttu Kaipainen, Opiskelija, Mikkeli  15.02.2012

Pasi Tikka, yrittäjä, Savitaipale  15.02.2012

Liisa Seppälä-Kipre, Toimintaterapeutti, Turku  13.02.2012

Jorma Luhta, Kirjailija/valokuvaaja, Haukipudas  10.02.2012

Lauri Karanne, yrittäjä, Oulu  01.02.2012

Sakari Siiki, , Tampere  21.01.2012

Sauli Perälä, Musiikin lehtori/kapellimestari, Vaasa  16.01.2012

Pekka Varis, Metsätalousinsinööri, Säyneinen  13.01.2012

Tuulikki Jutila, opiskelija, Espoo  07.01.2012

antero viitanen, opettaja, kuopio  06.01.2012

Kirsi Kytömäki, Kotiäiti, Jalasjärvi  31.12.2011

Eija Koivumäki, yrittäjä, savitaipale  27.12.2011

Petri Terho, kantri, tampere  11.12.2011

Elias Aarnio, tietotekniikka-asiantuntija, harrastelijamuusikko, Kaarina  08.12.2011

Virpi Auer, Radiotoimittaja, Lastenohjaaja, Taiteilija, Ilmajoki  08.12.2011

Anne Lampela, Laulaja, Lohja  07.12.2011

Ville Hämäläinen, myyjä, Tuusula  06.12.2011

Aleksi Holmala, , oulu  05.12.2011

Mika Toivola, opettaja, Laitila  03.12.2011

Sami Sundström, Amatöörimuusikko, Turku  28.11.2011

Marita Irri, kka, Vilppula  16.11.2011

Mimi Lounio, Opiskelija, Lappeenranta  14.11.2011

Henri urho, yrittäjä, Espoo  14.11.2011

Heidi Laitinen, Sairaanhoitaja, Taipalsaari  14.11.2011

Arto Romppanen, Muusikko, Punkaharju  09.11.2011

Marja Korpiluoma-Girmay, , Helsinki  09.11.2011

Teemu Kauppinen, johtaja, jyväskylä  06.11.2011

Sara Ahlgren, Opettaja, Vaasa  06.11.2011

Marko Ripatti, Laborantti, Vihti  05.11.2011

Tomi Ahveninen, Varusmies, Espoo  04.11.2011

Hannu Yli-Kauhaluoma, luokanopettaja, Rauma  31.10.2011

Karisto Petteri, Varusmies, Helsinki  25.10.2011

Nieminen Ville, yrittäjä, Tampere-tahmela  22.10.2011

Rami-Jussi Ruodemäki, Opettaja, Jyväskylä  21.10.2011

Aarno Laukkanen, Sähköyliasentaja, Pirkkala  14.10.2011

Marja Jarva, , oulu  12.10.2011

Riitta Immonen, fysioterap., Joensuu  10.10.2011

Maria Laakso, opiskelija, Kirkkonummi  08.10.2011

Johan George Mångård, Muusikko, Karjaa  05.10.2011

Tuomas Kauppinen, Opiskelija, Pirkkala  03.10.2011

Jere Paldanius, opiskelija, Ylöjärvi  01.10.2011

Annika Lindell, Tuleva raksamaalari, Hyvinkää  20.09.2011

Kai Väänänen, työssä käyvä kansalainen, JKL  20.09.2011

Koskenkorva Raakkel, Ope, Pori  17.09.2011

Kari Puolanen, Kuuntelija, Helsinki  11.09.2011

Janne, Koululainen, Janakkala  08.09.2011

Jarmo Koli, Fysioterapeutti OMT, Orivesi  04.09.2011

Vihreäluoto Pentti, Eläkeläinen, Loviisa  28.08.2011

Mauno Strandén, Metsänsä hoitaja, Myrskylä  26.08.2011

Timo Kallio, Vieteri-insinööri, Nurmijärvi  25.08.2011

Juha Vesterling, Autonkuljettaja, Oulu  19.08.2011

Raija Korpela, Sähköasentaja, Pyhäjoki  15.08.2011

Ari Raivio, Taivaanrannanmaalari, Eteläsuomi  14.08.2011

Eeva Heerman , :), Forssa  10.08.2011

Markku NIeminen, eläkeläinen, Tampere  08.08.2011

Tommy Huovinen, Muusikko, laulaja, lauluntekijä, Mäntsälä  07.08.2011

janne hämäläinen, sählä ja poromoottori, Imatra  03.08.2011

joni ahonen, vahtimestari, helsinki  29.07.2011

Tommi Ullgren, Levyjenkeräilijä, Rautavaara  28.07.2011

Jaakko Salmela, Toimittaja, Tampere  27.07.2011

Reijo Flyckt, Musiikinkeräilijä, Helsinki  21.07.2011

Tomi Tolonen, autonkuljettaja, Hyvinkää  20.07.2011

Pauliina Lakka, erityislastentarhanopettaja, Oulu  09.07.2011

Annika Mäkelä, Luokanopettaja, Haapajärvi  08.07.2011

Tyyne Louhimaa, lapsi- ja perhetyönohjaaja, Pyhäjoki  08.07.2011

Soili Mäkäräinen, luokanopettaja, Kajaani  06.07.2011

Jenna Mäki, Opiskelija, Seinäjoki  05.07.2011

Kari Rimpiläinen, Nuorisotyönohjaaja, Kemi  03.07.2011

Eero Lahtinen, opettaja, Espoo  30.06.2011

Markku Mäkelä, Pelimanni, Jyväskylä  28.06.2011

Tommi Malmi, Yrittääjä, Lappeenranta  22.06.2011

Janne Lilleberg, KTM, Turku  22.06.2011

Heikki Jarkko, yrittäjä, ylöjärvi  19.06.2011

Ulla Kulusjärvi, lto, Oulu  18.06.2011

Maire Kousa, perushoitaja, eläkeläinen, Lappeenranta, Suomi  06.06.2011

Nätki Inkilänniemi, Kuppi ukko, Hakatsu, SLN  04.06.2011

Susse Huhta, opettaja (äidinkieli ja kirjallisuus), Helsinki  04.06.2011

Kyösti Karttunen, fyysikko, muusikko, Kajaani  02.06.2011

Erkki Sissala, yrittäjä/eläkeläinen, järvenpää  26.05.2011

Merja Wiman, Lastenhoitaja, Oulu  26.05.2011

Tarmo Saari, Ostaja, Seinäjoki  24.05.2011

Marja Koskivirta, musiikinopettaja, Al Ain  23.05.2011

Eija Mäkinen, osastoinsinööri, Järvenpää  20.05.2011

Minna Lönn, lähihoitaja, Laukaa  08.05.2011

Pekka Partanen, lajittelija, lappeenranta  03.05.2011

Vera , Koululainen, Espoo  03.05.2011

Jarno Hohenthal, Harrastelija muusikko, Kokkola  03.05.2011

Markus Luostarinen, Aloitteleva muusikko, Kuopio  03.05.2011

Jarmo Leskinen, Aluepäällikkö, Hämeenlinna  03.05.2011

Miika Hynninen, Pastori, Helsinki  02.05.2011

Jari-Pekka Vuorela, Työtön musiikkitoimittaja, Tampere  29.04.2011

Janne Saarinen, Operaattori, Porvoo  24.04.2011

Helmi Koivumäki, opiskelija, Helsinki  20.04.2011

Eero Mäki-Lohiluoma, opiskelija, Helsinki  19.04.2011

Tauno Salonen, Vankilalähetti, Laihia  16.04.2011

Armi Henriksson, Fysioterapeutti, Parainen  09.04.2011

Tuula Räikkönen, Seniorish, Kuopio  09.04.2011

seppo pelkonen, valok, Lpr  07.04.2011

Markku Roth, DI, Nokia  01.04.2011

Jukka Järvinen, Sekatyämiäs, Valkeakoski  27.03.2011

Eeva Pehkonen, , Juankoski  25.03.2011

Ville Lehtonen, Opiskelija, Tampere  24.03.2011

Marja Saarijärvi, Opiskelija, Pietarsaari  23.03.2011

Artti Peltonen, Eläkevaari, Hämeenkyrö  23.03.2011

Aira Raudasoja, kongressiyrittäjä, Helsinki/Vantaa  22.03.2011

Antti Jokinen, muusikko, Pernaja  22.03.2011

Lilian Laine, eläkemamma, Raisio  20.03.2011

Sami Hujanen, Hissimiäs, Viiala  20.03.2011

Jari Tulonen, Terveystarkastaja, Kaarina  18.03.2011

Viljami Lamminsivu, Syksystä lähtien AMIS, Nokia  18.03.2011

Lauri Anttio, Kuuntelija, Naantali  17.03.2011

Archie Hämäläinen, Sitäsuntätä ja musiikkia, Lahti  14.03.2011

Mira Visuri, luokanopettaja, Jääli  14.03.2011

Paula Keskioja, ohjelmapäällikkö, Sipoo  09.03.2011

Kaija Massinpelto, eläkeläinen, Lahti  08.03.2011

Tapio Rossi, Yrittäjä, Suomussalmi  05.03.2011

Korpelan Henri, \"konemies\", Oulu  02.03.2011

Markku Pohja, Eläkeläinen, Espoo  27.02.2011

Lauri Frosti, Opettaja, Kouvola  26.02.2011

Antti Purhonen, luokanopettaja, Kuopio  25.02.2011

Anna-Riitta Kettunen, Luokanopettaja, Kuopio  24.02.2011

Hannu ;Mustonen, luokanopettaja, Lappajärvi  23.02.2011

Kari Kuula, pastori, teol. tri., tietokirjailija, Kuopio  23.02.2011

Erkki Kaukonen, Luokanopettaja, Kuopio  22.02.2011

Jari Lappalainen, Liikunnanopettaja, Pedersöre  21.02.2011

Elina Maula, Tanssinopettaja ja liikunnanohjaaja, Pedersöre  21.02.2011

Marjatta Öhman, muusikko, Petäjävesi  16.02.2011

Marko Laitila, , Ikaalinen  16.02.2011

Jukka Ahlgren, Insinööri, Seinäjoki  11.02.2011

Juha Jäävalo, Matkailuvirkailija, Helsinki  09.02.2011

tHe moNGoLS, Pop-orkesteri, Helsinki  09.02.2011

Jyrki Miettinen., Muusikko/ Yrittäjä, Ylöjärvi  07.02.2011

Elias Rautiainen, opiskelija, Ylöjärvi  07.02.2011

Anna Fiva, Hiusmuotoilija, Tampere  06.02.2011

Mika Mattila, opettaja, Espoo  05.02.2011

Jari Kiiski, Tiiminvetäjä, Jyskä  05.02.2011

sami Grundström, miksaaja, Harjavalta  01.02.2011

Teea Aarnio, opiskelija, Helsinki  27.01.2011

kirsi hakala, sairaanhoitaja, Kauhava  23.01.2011

taina cronhamn, osastonhoitaja, malmö  19.01.2011

Ahti Näkkälä, talonmies, Ivalo  19.01.2011

Pekka Grön, kanttori, vieremä  07.01.2011

Hannu Ylinen, Yrittäjä, Vantaa  03.01.2011

Tuomas Haimakainen, Opiskelija, Kontiolahti  30.12.2010

anita immi pollari, naispaholainen, haukipudas  13.12.2010

Pekka Jokivartio, Talonmies, Haukipudas  13.12.2010

Aulikki Grabar, , Äänekoski  10.12.2010

Anna Bengts, , Jyväskylä  29.11.2010

Joni Pakalen, , Lohja  27.11.2010

Paula Ruohomäki, , Alahärmä  26.11.2010

Jaakko Jalonen, Diakoni/nuorisonohjaaja/eläkeläinen, Somero  25.11.2010

Sampo Varkila, opiskelija, Hattula  18.11.2010

Miika Elomaa, opiskelija, Hattula  18.11.2010

Elsa Heporauta, myyjä ;), Hattula  16.11.2010

Enni Riikonen, opiskelija, Kontiolahti  15.11.2010

Ari Toikka, Yrittäjä, Helsinki  15.11.2010

miia autio, opiskelija, kontiolahti  15.11.2010

Henna Kervinen, varhaisiän musiikinopettaja, Hamina  14.11.2010

Kari Latvamäki, Riihipelimanni, Seinäjoki  11.11.2010

Pertti Hartman, eläkeläinen, Nokia  10.11.2010

Salla Tuominen, oppilaitosdiakoni, Oulu  09.11.2010

tarja kari, myyjä, oulu  08.11.2010

Henry Räsänen, Taiteilija, Outokumpu  08.11.2010

Päivi Rönkönharju, Kuvataiteilija, Oulu  07.11.2010

Milla Jauhiainen, opiskelija, Kuopio  07.11.2010

Tuula Salo, Suunnittelija, Seinäjoki  05.11.2010

Rauno Seppänen, kuulolla, Mikkeli  03.11.2010

Liisa Komsi, vo.siht., Jalasjärvi  02.11.2010

Hanna Sova, PM, Oulu  01.11.2010

suvi forssén, elämä, Rajamäki  01.11.2010

Hannu Havusto, teollinen muotoilija, Espoo  01.11.2010

Ismo Virtanen, Taiteilija, Hyvinkää  01.11.2010

jyri j hannuksela, sekatyömiäs, ilmajoki  30.10.2010

Tapio Viljanen, Yrittäjä, Pirkkala  30.10.2010

Leena Björnström, Eläkeläinen, Lappeenranta  26.10.2010

Helena Penttinen, myyntiassistentti, Kerava  25.10.2010

Pete Nikulainen, Muusikko, Hirvensalmi  23.10.2010

Tuulikki Pokela, puheterapeutti, eläkeläinen, Mäntyharju  23.10.2010

Anita Björnström, kuvaussihteeri (eläkeellä), Mäntyharju  23.10.2010

Jorma Siltala, Muusikko, Haukipudas  20.10.2010

Jari Ämmänpää, kuuntelija, Muhos  20.10.2010

Riitta Kaleva, radion kuuntelija, Oulu  20.10.2010

Riku Halttu, musiikin harrastaja, Oulu  20.10.2010

kalle fält, muusikko/ohjaaja evp, Nerohvirta  20.10.2010

Seppo Seilonen, muusukko/freelancer, Savonlinna  20.10.2010

Hanna Värri, radion kuuntelija, Oulu  20.10.2010

Markus Aalto, Opettaja, Oulunsalo  20.10.2010

Kari Värri, Muusikko, Utajärvi  20.10.2010

Tiina L, , jyväskylä  20.10.2010

Jani Hourunranta, Opiskelija/musiikinopettaja, Ylivieska  20.10.2010

Rauno Kangas, yrittäjä, Jyväskylä  19.10.2010

Juhani Eilola, isoisä, Kurikka  16.10.2010

Tommi Virtanen, Tiedemies, Puujaa  16.10.2010

Matti Hippeläinen, isi, Raahe  14.10.2010

Jukka Kirvesniemi, , Lohja  13.10.2010

Antti Loukonen, kihlakunnanulosottomies, Turku  12.10.2010

Lauri Mattila, pastori, Iisalmi  12.10.2010

Ritva Summanen, eläkeläinen, Savonlinna  12.10.2010

Marja Mäenpää, pätkätyöläinen, Turku  11.10.2010

kirsi peltonen, sinkku, kaarina  10.10.2010

Seija Nousiainen, , Enonkioski  08.10.2010

Kari Rimpiläinen, , Kemi  07.10.2010

Riikka Juntunen, Toiminnanjohtaja, Salo  07.10.2010

Raimo Koskinen, Kiint.hoit., LVM-SK, EH, Pälkäne  07.10.2010

Mikko Huuhtanen, Laulaja, säv. san. sov., Pälkäne  06.10.2010

Teemu Borg, Vahtimestari, Kemi  05.10.2010

Taneli Bruun, Äänitetuottaja, Muusikko, Helsinki  05.10.2010

Martti Mustonen, yrittäjä, Saarijärvi  04.10.2010

voitto torpakko, ,   01.10.2010

VARPU RISSANEN, PERUSHOITAJA, KERAVA  01.10.2010

Päivi Linnoinen, pappi, Nurmijärvi  30.09.2010

Anne Laine-Joensuu, Vientikoordinaattori, lauluntekijä, Lahti  30.09.2010

Markku Urhonen, Kehityspäällikkö, Tampere  21.09.2010

Heikki J Kärjä, Koulunkäyntiavustaja, Kalajoki  20.09.2010

Siru Hämäläinen, opiskelija, hämeenoski  17.09.2010

Santtu Väänänen, , Lahti  17.09.2010

Ylinen Paula, ,   14.09.2010

Hanna-Kaisa Naumanen, sarjakuvantekijä, Kajaani  12.09.2010

Satu Häkkinen, opiskelija/kotiäiti, Helsinki  12.09.2010

Saila Keskiaho, tekstityöläinen, viestintäassistentti, Helsinki  12.09.2010

Upola Irja, asiakaspalvelija, Rovaniemi  10.09.2010

Jari " Patu " Kaplas, , kauhajoki  08.09.2010

Kirsi Ojala, musiikkipedagogi, Porvoo  04.09.2010

Jaana Tuomi, Sihteeri, Ylöjärvi  02.09.2010

Paula Siren, muusikko, Tampere  29.08.2010

jukkis kuhlström, muusikko, hämeenlinna  29.08.2010

Ossi Ojansivu, Transitmies, Tampere  28.08.2010

Antton Lappalainen, Opiskelija, Mikkeli  28.08.2010

Heikki Kilpiä, asianajaja, Kurikka  26.08.2010

Markku Orsila, pappi, Seinäjoki  26.08.2010

helena vanninen, työkseen bussissa istuva, kouvola  24.08.2010

kirsi koponen, , iisalmi  19.08.2010

Ari Lundell, , Espoo  16.08.2010

Heidi Id, , Tammela  16.08.2010

sanna paavolainen, , turku  14.08.2010

Mikko Kähkönen, opiskelija, Joensuu  13.08.2010

Sirpa Jouhkimo, toimistosihteeri, Kuopio  12.08.2010

Per Saukko, Salvaja, Pornainen  07.08.2010

Marja Autio, kuuntelija, Palokka  06.08.2010

Ville Koponen, kokopäiväinen radionkuuntelija, Iisalmi  05.08.2010

Kai Muranen, Radion kuuntelija, Espoo  04.08.2010

Mikko Sipilä, opiskelija, Aura  28.07.2010

Jonna Forsell, , Helsinki  28.07.2010

Tiina Huomanen, musiikista nauttija, äiti, Espoo  27.07.2010

Heikki Kovanen, merkantti nuoriso-ohjaaja, Äänekoski, Suolahti  24.07.2010

Heikki Penttinen, Maisematarkkailija, Äänekoski  24.07.2010

Jukka Kervinen, Radionkuuntelija, Kuopio  23.07.2010

Manu Lammela, Ohjelmistokehityspäällikkö, Tampere  22.07.2010

Maarit Laaksorinne, sihteeri, Kiuruvesi  20.07.2010

Johanna Vuorio, Opiskelija, Mikkeli  16.07.2010

Timo Havukainen, nuorisotyönohjaaja, Nousiainen  12.07.2010

Mika Vanhala, Muusikko, Espoo  07.07.2010

Sasu Peltokangas, Radion kuuntelija, Veteli  04.07.2010

Simo Hämäläinen, Opiskelija, Kuopio  04.07.2010

Jaana Ikälä, , Lappeenranta  04.07.2010

pekka jaatinen, inyendentti, tohmajärvi  04.07.2010

Tiina Haapalainen, luokanopettaja, Tuusula  04.07.2010

Pekka Toivanen, yliopiston lehtori, pelimanni, Jyväskylä  30.06.2010

Ralf Simonsson, toimitusjohtaja, Porvoo  26.06.2010

Pirita Borisov, DJ, Kouvola  23.06.2010

Timo Hoikkala, musiikin ystävä, Oulu  22.06.2010

Tapio Ylinen, säveltäjä, tuottaja, Tampere  22.06.2010

Pauli Rämö, , Forssa  20.06.2010

Maritta Pitkänen, Kuvaaja, Lahti  20.06.2010

JiiPee Kontio, ahkera radionkuuntelija, Tampere  20.06.2010

Mike Jokinen, " muusikko ", masku  16.06.2010

sini, parturi-kampaaja ja maskeeraaja, kittilä  15.06.2010

Juhana Nuutinen, oloneuvos, Jyväskylä  15.06.2010

Elina Saranki, muotoilija, Uusikaupunki  15.06.2010

Tanja Lähteenmäki, Diakoni, Tampere  15.06.2010

henna koivuniemi, toimitilahuoltaja, turku  15.06.2010

Kyösti Mäkimattila, laulumies, Paattinen  15.06.2010

Petra Saarni, musiikin ystävä, Turku  15.06.2010

marko oittinen, muusikko, rautalampi  15.06.2010

Yrsa Tommer, työtön, Pori  15.06.2010

Heidi Jämsäläinen, Laatuvastaava, Turku  14.06.2010

Heikki Hyvärinen, Muusikko, Oulu  14.06.2010

Ruonala Rauno,Rinko, Lauluntekijä-Esittäjä, Espoo  14.06.2010

rami falck, Dj, turku  14.06.2010

Mika Rosendahl, Yrittäjä, Lieto  14.06.2010

Juha Kurvinen, moottorisahajonglööri, Turku  14.06.2010

Tomi Rinne, Muusikko, Jyväskylä  14.06.2010

Niina Pöyhönen, Kokki, Turku  14.06.2010

Marco Hakala, musiikkituottaja, Turku  14.06.2010

Teemu Välimäki, , Rauma  14.06.2010

Erpo Pakkala, toimittaja, Helsinki  11.06.2010

Hannu Hautanen, Kokki, Oulu  10.06.2010

Pertti Soininen, eläkeläinen, Kangasala  09.06.2010

Heikki Rasimus, myyntijohtaja, Savonlinna  07.06.2010

Kari Vihinen, posetiivari, puumala  07.06.2010

Heikki Termonen, Opiskelija, Hausjärvi  03.06.2010

Kirsi Heikkinen , yrittäjä, Tampere  29.05.2010

Soile Aho, eläkeläinen, Tampere  28.05.2010

Seppo Ranta-aho, tietojärjestelmäasiantuntija, Nurmijärvi  27.05.2010

Sanna Huttunen, hallintoassistentti, Iisalmi  26.05.2010

Jari Kaaja, opettaja, Kangasala  24.05.2010

Jari Paananen, , Jyväskylä  22.05.2010

Anette Huutola, Kotiäiti, Rovaniemi  22.05.2010

Taru Ristolainen, linja-autonkuljettaja, Pietarsaari  15.05.2010

Tanja Bogdanoff, rationkuuntelija=), Pohjois-Suomi  14.05.2010

Juha Simula, Puutarhuri, Helsinki  12.05.2010

Jani Pajulampi, Laitossuunnittelija, Sauvo  07.05.2010

Satu Niinivaara, opiskelija, Riihimäki  05.05.2010

Päivi Luukkonen, Asiantuntija, Turku  04.05.2010

Tapio Peura, Nuorisokodin ohjaaja, Jyväskylä  04.05.2010

Leena Seppänen, kuraattori, Kajaani  03.05.2010

cecilia, en diedä, tuusla  01.05.2010

Jenni Kankaanpää, Opiskelija, Turku  01.05.2010

Olivia Hellsten, koululainen, Turku  28.04.2010

Jaana Hellsten, Asiantuntija, Turku  28.04.2010

outi malo, , turku  28.04.2010

BaQ Backlund, Yleismies, Hausjärvi  23.04.2010

Maire Kousa, eläkeläinen, Lappeenranta  22.04.2010

Matti Koli, Tivolityöntekijä, kiertävä(järvenpää)nyt kohta jyväskylä  20.04.2010

tuula vihro, artesaani, mikkeli  19.04.2010

Lari Kemiläinen, Päätoimittaja, Jyväskylä  19.04.2010

Kimmo Parviainen, muusikko, Lahti  19.04.2010

Seppo Ranta-aho, tietojärjestelmäasiantuntija, Nurmijärvi  18.04.2010

Kauko Kainulainen, , Pöljä  16.04.2010

pekka holmström, transitmies, oulu  16.04.2010

Seppo Nurmi, Laboratoriomestari, Helsinki  12.04.2010

Antti Päärni, toim.joht., Espoo  09.04.2010

Eero Ylinen, Konsultti, Tampere  09.04.2010

Seppo Lammi, valokuvaaja, Vaasa  08.04.2010

Leena Nyberg, opettaja, Vaasa  08.04.2010

ROLF NERDRUM, KEITTIÖMESTARI, PORI  08.04.2010

Sirpa Willman, kuuntelija, Jyväskylä  05.04.2010

Eeva Leppänen, järjestökouluttaja, vertaisneuvoja, Orimattila  05.04.2010

Raino Salmijärvi, tiedottaja, Pori  04.04.2010

Jukka Vänskä, Musisoiva pastori, Riihimäki  03.04.2010

Liisa Vaahervaara, työtön, Laukaa  03.04.2010

Vesa Villanen, Opettaja, Jyväskylä  02.04.2010

Kari Saarinen, Metallimies, Ylöjärvi  01.04.2010

Ritva Pulkkinen , ,   29.03.2010

Timo Linnossuo, Valmentaja, Turku  28.03.2010

Tapio Katavisto, Taksari, Espoo  27.03.2010

Olavi Holmala, "Motomies", Pello  25.03.2010

Birgitta Kuurne, Yrittäjä, Kuopio  25.03.2010

Satu Siili, , Helsinki  23.03.2010

Juhani Eilola, kartoittaja, Kurikka  22.03.2010

sami suvisilta, muuttomies,   21.03.2010

Heli Jaakkola, laulaja, Rauma  20.03.2010

J.Saarinen, työtön, Rauma  20.03.2010

Antti Ahonen, pelimanni, Artjärvi  20.03.2010

Marko Lapiolahti, studiokettu / muusikko, Laihia  17.03.2010

Harri Nevalainen, tyhjän(pakkausen)toimittaja, Säkylä  13.03.2010

Marko Pirinen, Ex-ongelmanuori, Pernasaari  13.03.2010

voitto torpakko, hanurin kutittelija, enonkoski  13.03.2010

Tarmo Typpi, Systeemisuunnittelija, Helsinki  12.03.2010

Pipsa Palander, opiskelija ja free-toimittaja, Tampere  11.03.2010

Aimo Riikonen, työmies, Tampere  10.03.2010

Antti Weckman, Musiikin kuuntelija, Taipalsaari  10.03.2010

Kindt Sari, psyk. sh, Tampere  09.03.2010

Lisa Vinnag, hausfrau, Münster, Saksa  09.03.2010

Juhani Nuolikoski, Valokuvaaja, eläkeläinen, radioamatööri, Nokia  09.03.2010

Matti Palmutie, Muusikko, Tampere  09.03.2010

Toni Luotonen, muusikko, Taivassalo  09.03.2010

Anita Vakkeri, Eläkeläinen, Jyväskylä  09.03.2010

jouni piiparinen, muusikko, hattula  09.03.2010

Hannu Kork, musiikinharrastelija, Nokia  09.03.2010

Keijo Puukka, Sähkäri, VALKEAKOSKI  08.03.2010

Hanna Kelokaski, Muusikon vaimo, Tampere  07.03.2010

Antti Leinikka, virkamies, Hämeenlinna  05.03.2010

Mika Pelkonen, basisti/laulu, Seinäjoki  03.03.2010

Heli Karkiainen, Opiskelija, Ylöjärvi  02.03.2010

Heikki Penttinen, maisematarkkailija, Äänekoski  01.03.2010

Esa Saharinen, eläkeläinen, JYVÄSKYLÄ  28.02.2010

Tuure Keskinen, Eläkeläinen, Karkkila  23.02.2010

Jenni, Kankaanpää, Turku  22.02.2010

Pirjo Kivekäs, , Helsinki  20.02.2010

Riitta Nyholm, sihteeri, Helsinki  20.02.2010

Hanna Lahtinen, opiskelija, Kotka  19.02.2010

Seppo Oukkonen, Yrittäjä, Hämeenlinna 18.02.2010  18.02.2010

Päivi Norolahti, Opiskelija, Jyväskylä  18.02.2010

Anne Paulo-Tuovinen, psykologi, psykoterapeutti VET, Kuopio  18.02.2010

Jussi Tuovinen, radiotoimittaja, Kuopio  18.02.2010

Jari Asikainen, toimittaja, Pieksämäki  18.02.2010

Mari Laakso-Suutari, kieltenopettaja, Kotka  16.02.2010

Paula Finér, Yrittäjä, Vihti  15.02.2010

Juho Immonen, Opiskelija, Kotka  15.02.2010

Jopi Hukkanen, Kehityspäällikkö, Riihimäki  14.02.2010

Helinä Hukkanen, Yrittäjä, Riihimäki  14.02.2010

kari Lehtola, kodinkone as., laitila  14.02.2010

Markku Virtanen, sähkömies, kerava  14.02.2010

Marja Sormo, ATK-asiantuntija, Helsinki  13.02.2010

Liisa Suonpää, tietopalvelusihteeri, Jyväskylä  10.02.2010

Mikko Väisänen, Musiikin harrastaja, Suolahti  08.02.2010

Tuula Salo, yrittäjä, Espoo  07.02.2010

Risto Kauko, opettaja, liikunnanohjaaja, portsari, Tampere  07.02.2010

Sanni Myllykoski, sairaanhoitaja, Espoo  06.02.2010

Kristiina Halkola, Koulunkäyntiavustaja, Ilmajoki  04.02.2010

Yrjö Karsikkoniemi, Dendrologi, Lemu 03.02.2010  03.02.2010

Juha Virolainen, diakoni, Askola  03.02.2010

Ville Tiirikainen, Muusikko, Loppi  03.02.2010

Ville Hietala, oikaisulevyseppä, Lohja  02.02.2010

Heikki Kovanen, Nuoriso-ohjaaja, Suolahti  31.01.2010

Heikki Penttinen, Maisematarkkailija, Äänekoski  31.01.2010

Reijo Kiintonen, Logistiikan operaattori, Pori  27.01.2010

Hannu Tenkanen, kanttori, Jyväskylä  27.01.2010

Hannu Tenkanen, kanttori, Jyväskylä  27.01.2010

Mirkku Halonen, toimittaja, Lappajärvi  26.01.2010

Olli Rautiainen, muusikko, Helsinki  26.01.2010

Mika Mäkelä, alan mies, Toivakka  25.01.2010

Leena Kolu, aulapalvelusihteeri, Turku  25.01.2010

Jukka Varjonen, kulttuurituottaja, Vehmaa  24.01.2010

marko rahkonen, yrittäjä, pietarsaari  21.01.2010

Heidi Kurtti, kulttuurituottaja, laulaja, Seinäjoki  21.01.2010

Juha Tuukkanen, sijoitusasiantuntija, Lieto  20.01.2010

Pertti Mäkelä, Luokanopettaja, Helsinki  19.01.2010

Kari Kantola, Talouspäällikkö, Espoo  18.01.2010

Reijo Karvonen, Muusikko, Helsinki  18.01.2010

Juha Turunen, nuorisotyönohjaaja, Akaa  18.01.2010

Tomi Hirvinen, Yrittäjä, Valokuvaaja, Kokkola  17.01.2010

Timo Saarekas, Kuvataiteenopettaja, Helsinki  17.01.2010

Rauno Saarinen, yrittäjä, Sastamala  17.01.2010

Harri Lähteenmaa, mv, kuortane  17.01.2010

harri ivonen, urheiluhieroja, tampere  17.01.2010

jarmo Elomaa, Opettaja, Vantaa  17.01.2010

Arja Kantele, suomentaja, Helsinki  16.01.2010

Ilpo Salmivaara, opettaja, Hattula  16.01.2010

Ari Tikka, konsultti, Jokela  16.01.2010

Kari Luukkanen, työläinen, Vantaa  16.01.2010

Jalle Savitaipale, Yrittäjä, Vesilahti  16.01.2010

Taru Lehtimäki, Lähihoitaja, Kurikka  16.01.2010

Juha Lehtiö, Kehityspäällikkö, Espoo  16.01.2010

Timo Salonen, Musiikin ystävä, Jämsä  16.01.2010

Mauno Parviainen, nuorisotyönohjaaja, Seinäjoki  15.01.2010

Ritva Jokiniemi, Opettaja, Pieksämäki  15.01.2010

Riitta, , Kuopio  15.01.2010

Pirjo Turkulainen, musiikin ystävä, Sln  15.01.2010

Mikko Vesamäki, lääkäri, Lempäälä  15.01.2010

Tapani Rinne, Autonkuljettaja, Ikaalinen  15.01.2010

Jari Mäkelä, Erikoisasiantuntija, Jurvan Tampere  13.01.2010

Tapani Kujala, kappalainen, Äänekoski  12.01.2010

Anssi Tikkanen, erityisopettaja, Vantaa  12.01.2010

Veli-Matti Männikkö, isännöitsijä, Vantaa  12.01.2010

Terhi Sarvana, Opiskelija, Ruovesi  12.01.2010

Reijo Takamaa, Hiippakuntasihteeri, Lapua  11.01.2010

Kaisa Lindewall, konservaattori, pori  11.01.2010

Raija Mikkola, radionkuuntelija, mielenterveyshoitaja, Jyväskylä  11.01.2010

Leena Purhonen, eläkeläinen, imatra  08.01.2010

Seppo Lindewall, Liikuntavammainen, Pori  07.01.2010

Jokkefani jo vuodesta 1977, jokapaikanhöylä, Helsinki  07.01.2010

Erkki Hynynen, laulava, Tampere  06.01.2010

Heikki Lario, Insinööri, Lahti  05.01.2010

Tapani Saarinen, runoilija, Keuruu  05.01.2010

Katariina Piirainen, vastaava ohjaaja, Hyvinkää  05.01.2010

Mauno Paajanen, Muusikko, Helsinki  05.01.2010

Jari Ahonen, kuuntelija/ muusikko, hyvinkää  05.01.2010

Kimmo Kosenius, ohjaaja/muusikko ym., Hyvinkää  05.01.2010

Maarit Holm, Kuuntelija, Hki  05.01.2010

Pirjo Salminen, opettaja, Jyväskylä  04.01.2010

Jukka Tuovinen, Sorvari, Vaajakoski  04.01.2010

Tero Komulainen, Liikunnanohjaaja (amk), Kajaani  03.01.2010

Taina Vuorela, harrastelija musisoija, Oulu  01.01.2010

Seija Haapala, sairaanhoitaja, Pori  31.12.2009

Tuomas Komu, suunnittelija, Lahti  31.12.2009

Esko Keski-Vähälä, Valokuvaaja, Yli-Ullava  30.12.2009

pirkko laitila, suun- ja hampaiden hoidon ammattilainen, teuva  30.12.2009

Satu Koistinen, Kuuntelija, Tuusula  30.12.2009

Jari Korhonen, Musiikin harrastaja, Tuusula  30.12.2009

Eeva Latva-Teikari, hoitaja, Lapua  30.12.2009

Marketta Saarinen, kuuntelia, Hyvinkää  30.12.2009

Jaakko Marttila, Kouluttaja Logistiikka, Koskenkorva  30.12.2009

Pauliina Honkanen, hoitaja, Helsinki  29.12.2009

jenny rintala, kuuntelija, vantaa  29.12.2009

Juha Koskela, Työmies emeritus, Virrat  29.12.2009

kirsi koskela, kutoja, virrat  29.12.2009

anett honkanen, luotonvaljoja, helsinki  29.12.2009

Riitta Karjalainen, kuuntelija, Hyvinkää  29.12.2009

Hilma alias Kirsi Korhonen, Lauluntekijä/Taeteilija, Helsinki  29.12.2009

Kaarina R, karaoken ystävä, Mikkeli  28.12.2009

Algot Niska, trokari, Kemiö  28.12.2009

Atte Lähdekorpi, Koulunjohtaja, Forssa  27.12.2009

Ritva Hämäläinen, Eläkeläinen, Helsinki  27.12.2009

Matti Vedenpää, , Vesilahti  22.12.2009

Ringa, ,   22.12.2009

Jari Koivisto, Lähihoitajaopiskelija/muusikko, Valkeakoski  21.12.2009

Riitta Kiintonen, Erik.sairaanhoitaja, Ruovesi  20.12.2009

PÄivi Leikas, toiminnanohjaaja, Helsinki  18.12.2009

juhani vänttinen, yrittäjä, juva  18.12.2009

Juho-Pekka Pyhtilä, Linja-autonkuljettaja, Raahe  17.12.2009

Keijo Lehti, eläkeläinen, Kaarina  17.12.2009

Nieminen Harri, Yrittäjä/ eläkkeellä, Kangasala  16.12.2009

Reijo Siurua, musiikin ystävä, Oulu  16.12.2009

Hannu Pekkala, , Oulu  16.12.2009

Erkki Säilä, Hovimestari, Salo  16.12.2009

Mika Hollström, Lehtori, Savonlinna  15.12.2009

Kimmo Nyyssönen, lehtori, Savonlinna  15.12.2009

Soili Syrjälä, Osastonsihteeri, Lieto  15.12.2009

Jarmo Lempiäinen, piirinjohtaja, Oulu  14.12.2009

Heini Lehtinen, Autoilija, Nokia  14.12.2009

Jukka Lehtinen, Toimitusjohtaja, Nokia  14.12.2009

Eija Jääskeläinen, lampuri/Transit-miehen vaimo, Pihtipudas  13.12.2009

Raimo Lepistö, "Vapaaherra", Ylöjärvi  13.12.2009

Ossi Junnila, Eläkeläinen, Oulu  13.12.2009

Seppo Luoma, vihertyöntekijä, Sonkajärvi  13.12.2009

Jukka Malmstedt, videokuvaaja, Oulu  13.12.2009

Jukka Malmstedt, videokuvaaja, Oulu  13.12.2009

Pasi Luukkonen, Koti-isä, Oulu  12.12.2009

antti olavi moilanen, eläkeläinen, turku  12.12.2009

Auli Bister, kouluttaja, Jyväskylä  11.12.2009

Karasti Pirkko, Toimistosihteeri, Helsinki  11.12.2009

Väinö Forss, , Lahti  11.12.2009

Mikko J. Halonen, av-tekniikan ylläpitäjä, radioaktiivinen musiikkiaktivisti, Oulunsalo  11.12.2009

Pasi Komsi, radio säätäjä toimittaja , Hämeenkyrö  10.12.2009

Kyrösradio, Paikallisradio, Hämeenkyrö  10.12.2009

Petri Kopponen, kanttori, Kaarina  10.12.2009

Helena Kujala , toimittaja, Nokia  10.12.2009

Raimo Eskola, Toimitusjohtaja, Tampere  10.12.2009

Elisa Pesonen, graafinen suunnittelija, Tuusula  10.12.2009

juha ritokoski, autonkuljettaja, tampere  10.12.2009

masa meikäläinen, pilkkijä, jumijärvi  10.12.2009

Markus koski, Metsäkoneen kulj., Kokkola  10.12.2009

Juha Itkonen, kappalainen, Orivesi  09.12.2009

Tellervo Suuronen, työihminen, Joutsa  07.12.2009

Olli Riihimäki, reksi, Jyväskylä  07.12.2009

Hannu Laitinen, mielisairaanhoitaja, Oulu  06.12.2009

Heikki Penttinen, maisematarkkailija, Äänekoski  04.12.2009

Heikki Kovanen, Nuoriso-ohjaaja, Suolahti  04.12.2009

niklas koskela, , hml  03.12.2009

Sakari Ilomäki, Myyntijohtaja, Hämeenkyrö  01.12.2009

Seija Nikkinen, , Kerava  01.12.2009

Rami Soini, ???, Turku  01.12.2009

Ellinoora Haatanen, työtön, Oulu  30.11.2009

Hannu Tuukkanen, , Asikkala  29.11.2009

Eija Liimatainen, kuuntelija, Äänekoski  28.11.2009

Teemu Pehkonen, Opiskelija, Rovaniemi  28.11.2009

Maria Välikangas, metalli, Evijärvi  27.11.2009

Pekka Weeraratne, Musikes Publikumes, Nastola  26.11.2009

Ritva Mattila, eläkeläinen, Turku  26.11.2009

Perttu Murto, Opiskelija, Asikkala  26.11.2009

Anne Forss, suunnittelija, Vantaa  25.11.2009

saku knuuttila, kitaristi, lahti  24.11.2009

Valtteri Tuukkanen, Opiskelija, Asikkala  24.11.2009

Pauli Uusitalo, kuuntelija, Merikaarto  20.11.2009

Elina Monthan, Viennin tiedottaja, Äänekoski  20.11.2009

Aleksi Kujala, , Isokyrö  20.11.2009

Harri Konttila, Linja-auton kuljettaja, Lahti  20.11.2009

Marja, Kuuntelija, Kouvola  19.11.2009

Minna Toom, Lääkäri, Tampere  19.11.2009

Jussi Vainionpää, Opiskelija , Lieto  19.11.2009

Timo Vartiainen, Yrittäjä, Espoo  19.11.2009

Samppa Taivalmaa, Nuorisotyöntekijä, Lapua  19.11.2009

Marko Helenius, Yrittäjä, Haukipudas  18.11.2009

Tuukka Paloniemi, , Vaasa  18.11.2009

pekka tiira, esiintyvä taiteilija, kaarina  18.11.2009

Timo Mönttinen, Tuotantopäällikkö, Tuulos  17.11.2009

Tuomas Saarinen, IT-Päällikkö, Tampere  16.11.2009

Samppa Asunta, joutorovasti, Ruovesi  16.11.2009

Jarno Mäki, , Isokyrö  15.11.2009

seppo turunen, sekatyömies, torrevieja  14.11.2009

Rilla Aura-Korpi, toiminnanjohtaja, Nousiainen  14.11.2009

Maija Ala-Lipasti, Eläkkeellä oleva kiinteistövälittäjä Seinäjoelta,   14.11.2009

Tapio Rossi, maatalousyrittäjä, Suomussalmi  14.11.2009

Kalervo Salomaa, Taloussihteeri, Kirkkonummi  13.11.2009

Ari Inkinen, kuluttaja, veronmaksaja, Helsinki  12.11.2009

Hannu Oja, puolihintainen, Janakkala  12.11.2009

Marko Harviala, , NURMO  10.11.2009

Jaakko Harjuvaara, lääninrovasti emeritus, Järvenpää  10.11.2009

Jaana Pietiläinen, oppilaitospappi, Mikkeli  09.11.2009

Kimmo Himanen, Lääkintäesimies, Mikkeli  08.11.2009

Jenni Hanen, nuorisotyöntekijä, Helsinki  08.11.2009

Terhi Suonpää-Kilpinen, , Vihti  08.11.2009

Emma Backman, Opiskelija, Veikkola  07.11.2009

Jarkko Hakonen, Yrittäjä, Orimattila  07.11.2009

Heikki Kantonen, nuorisokasvattaja, yhteisöpedagogi, Mikkeli  07.11.2009

Petri Liski, näyttelijä, muusikko, juontaja, Lahti  07.11.2009

seppo liukkonen, asentaja, mikkeli  07.11.2009

Kähkönen Riti, Elämäntaiteilija, Tamperre  07.11.2009

Jyrki Jormakka, pastori, Seinäjoki  07.11.2009

Sirpa Tilander, Hammaslääkäri, Hartola  07.11.2009

Sami Tiainen, Muusikko/musiikkipedagogiopiskelija, Kuopio  06.11.2009

Mikko Kalliomäki, Lastenohjaaja, Pirkkala  06.11.2009

Juha Mertanen, Nuorisotyöntekijä, Kuopio  06.11.2009

Ari Tähkäpää, Hiippakuntasihteeri, Mikkeli  06.11.2009

Samuli Lahtinen, graafikko, Vantaa  06.11.2009

Klaus Tefke, Nuorisotura, Kontiolahti  05.11.2009

Milla Vehviläinen, Suunhoidon ammattilainen, Kirkkonummi  05.11.2009

Lotta Salmi, opiskelija, Helsinki  04.11.2009

Mauri Rimpikangas, pyöröhioja, Eskilstuna  04.11.2009

jukka, viitanen, varastomies  03.11.2009

Kimmo Tarvainen, Syvämerensukeltaja, Konginkangas  03.11.2009

Liisa Haapalehto, Sihteeri, Vantaa  03.11.2009

Johanna Tuomi, Opiskelija, Mäntsälä  02.11.2009

Eeva-Liisa Nieminen, Sihteeri, Pirkkala  02.11.2009

Jarmo Salmenoja, Sairaseläkeläinen, Järvenpää  01.11.2009

Derek Moss, Canton, Michigan  01.11.2009

Piia Kumpulainen, kotiäiti, Lahti  01.11.2009

Jouko Niva, Yrittäjä, Espoo  30.10.2009

Taimi Tuisku, Konttorityönt. eläk., Jyväskylä  30.10.2009

Bart Davis, koululainen, Espoo  30.10.2009

pekka ahonen, projektipäällikkö, tampere  30.10.2009

Janne Lindström, Linja-autonkuljettaja, Helsinki  30.10.2009

Maiju Lindström, Linja-autonkuljettaja, Helsinki  30.10.2009

Riitta Salmenoja, Henkilökoht. avustaja, Järvenpää  30.10.2009

TIina Salmenoja, , Nurmijärvi  30.10.2009

Antti Tiirakivi, Eläkeläinen, Helsinki  30.10.2009

Lala Sjöblom, Liikennetarkastaja, Helsinki  30.10.2009

Jussi Sivula, Linja-autonkuljettaja, Helsinki  30.10.2009

Kim Karlsson, Audioharrastaja, Parainen  30.10.2009

Elina Välimäki, , Vihti  28.10.2009

Kaj Harju, musisoija, Turku  28.10.2009

Marsa Kaliranta-Palas, viestintäkonsultti, Vihti  27.10.2009

Anja Inkiläinen, toimistosihteeri, Hämeenlinna  27.10.2009

Taneli Arponen, vt. nuorisotyönohjaaja, Juuka  27.10.2009

Juha-Matti Hietanen, kylmämies, seinäjoki  26.10.2009

Riiko Lappalainen, Postimies, Mikkeli  24.10.2009

Sten André, filosofi, Espoo  24.10.2009

Tapani Rajamäki, siitossonni, Seinäjoki  24.10.2009

Jonna Heikkinen, opiskelija, Haapavesi  22.10.2009

Heikki Kovanen, Maisematarkkailija, Suolahti  20.10.2009

Heikki Penttinen, Systeemisuunnittelija, Äänekoski / Suolahti  20.10.2009

erkki kittilä, yrittäjä , oulu  20.10.2009

Anna-Maria Tukiainen, Hoitaja, Pieksämäki  20.10.2009

Irma Levinson, www.WarpDriveProd.com, Ca, USA  18.10.2009

Juhana Ullgren, Opiskelija, Rautavaara  18.10.2009

Jukka-Pekka Heinola, ex-yrittäjä, Mikkeli  18.10.2009

Erkki Poikolainen, Elämäntaiteilija, eläkeläinen, Jyväskylä  17.10.2009

Mauri Lehto, opettaja, Evijärvi  14.10.2009

hanna pistool, sihteeri, luvia  12.10.2009

pastori pistool, hengellinen ohjaus., luvia  12.10.2009

Katja Hannila, Saapaslainen, Ylivieska  11.10.2009

Matti Nieminen, viestintäpäällikkö, Kirkkonummi  11.10.2009

Raili Kantaneva, Opettaja, Varkaus  11.10.2009

Minna Rossi, Opettaja, Lahti  10.10.2009

Laura Hämäläinen, opiskelija, lahti  10.10.2009

Jussi-Pekka, postityöntekijä, lahti  10.10.2009

Sanna Hämäläinen, atk-koordinaattori, lahti  10.10.2009

David Weeraratne, On, Hämeenlinna  10.10.2009

Jari Puustinen, ATK-.suunnittelija, Iisalmi  08.10.2009

Sami Juhani Liimatainen, kaksoistutkinto-opiskelija, Suolahti  08.10.2009

Mika Poikonen, Ylläpitoedustaja, Kirkkonummi  08.10.2009

Sirkka Degerth, perhehoitaja, Vihti  06.10.2009

Sari Tainala, asiakasneuvoja, Lahti  06.10.2009

Pirjo Viljamaa, Business Coordinator, Lahti  06.10.2009

Juha Rousu, Yrittäjä, Ylitornio  05.10.2009

Oskar Leinonen, Opiskelija, Hervanta  02.10.2009

Kari Mononen, tutkimushoitaja, Oulu  29.09.2009

Miika Irja , Sairaanhoitaja, Keikyä  29.09.2009

Juha Heinonen, opettaja, Lapinjärvi  28.09.2009

Tarmo Heiskanen, Opiskelija, Pieksämäki  27.09.2009

Anne Leino, Assistentti, Vantaa  25.09.2009

Vesa Kesäniemi, Harrastelijamuusikko, Kouvola  24.09.2009

Jari Lundqvist, yrittäjä, Tampere  24.09.2009

Anu Mäki-Latvala, Opiskelija, Jyväskylä  23.09.2009

Dan Forsberg, tutkija, Helsinki  23.09.2009

teemu sulaoja, kouluttaja, helsinki  23.09.2009

Timo Salo, Pastori, Kerava  23.09.2009

Mika Siltala, erityisnuorisotyönohjaaja, Kirkkonummi  23.09.2009

Olli Ylikotila, Musiikinopettaja, Helsinki  23.09.2009

Mikko Koponen, Työvoimaneuvoja, Espoo  23.09.2009

Mikko Saunanoja, Suntio, Espoo  23.09.2009

Seppo Aulilo, eläkeläinen, Espoo  22.09.2009

Eero Lehtinen, Tietotekniikka, Turku  20.09.2009

Ritva Wilska- Neuvonen, iloinen amatööri, Kerava  17.09.2009

Sami Rintala, Automaatio-ohjelmoitsija, Seinäjoki  15.09.2009

tarja kujanpää, muusikko/nuoriso-ohjaaja, helsinki  14.09.2009

Arto Alakoski, VTM, Turku  14.09.2009

Juha Hänninen, Opiskelija, harrastajamuusikko, Jyväskylä  09.09.2009

Joni, elämänkoululainen/tutkija, Pirkanmaa  08.09.2009

Mintti Väätäinen, Yrittäjä, Rautalampi  07.09.2009

Lasse Asu, Muusikko, Jyväskylä  07.09.2009

Pertti Kujala, Yrittäjä, Koski TL  06.09.2009

Nikopetri Paakkunainen, Äänisuunnittelija, Porvoo  05.09.2009

Perttu Sivonen, LVI-suunnittelija, Kuopio  05.09.2009

vili juvakka, mekaanikko, helsinki  02.09.2009

Anssi Alajuuma, Musiikkiteknologia, Tornio  02.09.2009

Marjo Kannisto, sanoitusten kuuntelija, Kristiinankaupunki  29.08.2009

Tapio Kannisto, musiikin suurkuluttaja, Kristiinankaupunki  29.08.2009

Eila Niemi, dtp-operaattori, Vantaa  27.08.2009

Helena Saari, , Sipoo  27.08.2009

Katja Salonen, Loppuvarustelija, Sastamala  25.08.2009

Risto Vainio, Graafikko, Tampere  24.08.2009

Heikki Kovanen , Nuoriso-ohjaaja,  Suolahti 44200  23.08.2009

Heikki Penttinen, Maisematarkkailija, Äänekoski  23.08.2009

Olli Ylönen, Hoitaja, Mikkeli  21.08.2009

Hanna Maria, Runoilija, monipuolisen musiikin ystävä ja kuluttaja, Kouvola  21.08.2009

Timo Riihonen, Oopperalaulaja, Düsseldorf, Saksa  21.08.2009

Antti Kuusela, opiskelija, Kuopio  20.08.2009

Kari Kuosmanen, Motokuski/musiikin harrastaja, Ranua  18.08.2009

Sallamari Siekkinen, koululainen, Kurikka  18.08.2009

Juha Hentunen,  Muusikko evp., Kotka  17.08.2009

Tapani Autio, musiikin kuuntelija, Ähtäri  17.08.2009

Markku Autio, , Ähtäri  17.08.2009

Panu Matilainen, muusikkko, Pernaja  16.08.2009

Raija Meronen, Pitokokki, Järvenpää  15.08.2009

Rami Meronen, Yrittäjä, Järvenpää  15.08.2009

Soile Joona, Lentokenttävirkailija, Helsinki  15.08.2009

Jarmo Nummenpää, Valokuvaaja, Helsinki  15.08.2009

Raila Vuori, röntgenhoitaja, helsinki  14.08.2009

Henri Haapamäki, Hitsaaja, sastamala  13.08.2009

Merja Järvinen, yksilövalmentaja, Sievi  12.08.2009

Nina Lisitsin, Pakolaisohjaaja, Kontiolahti  12.08.2009

Sebastian Sollersten, Ajojärjestelijä,Yrittäjä,Kitarisiti, Kurikka  10.08.2009

Jukka Lahti, Laulaja,   10.08.2009

Osmo Voutilainen, Logistiikan erityisosaaja, Vantaa  09.08.2009

Kimmo Saunaluoma, Hiacemies, Ikaalinen  05.08.2009

Mika Laamanen, Projektipäällikkö, Helsinki  05.08.2009

Harri Haikara, sanoitustenhyräilijä, Helsinki  05.08.2009

Mika Varila, rekkakuski, huttumuusikko, Kaustinen  04.08.2009

Tapani Renko, sairaalapastori, Ylihärmä  04.08.2009

Jyrki Lähteenkorva, ravivetäjä, Helsinki  04.08.2009

Kirsi Ojanperä, ravintolatyöntekijä, Helsinki  02.08.2009

Riikka Laaksonen, palveluvastaava, Rotterdam  31.07.2009

Juha Tuderus, focusmies, Jyväskylä  28.07.2009

Ari Leppälä, Postimies, Seinäjoki  27.07.2009

seppo hakala, keit.mestari, tampere  25.07.2009

Hanna Närvä, Yrittäjä, teuva  24.07.2009

Olli-Pekka Tikka, kuljettaja, KOUVOLA  23.07.2009

Marko Vuorentausta, Opiskelija, Turku  22.07.2009

Jarkko Mäkiniemi, Tuotekehittäjä, Vaasa  22.07.2009

Jarmo Wallenius, Mittamies, Nokia  21.07.2009

Lasse Sollo, bluesin opiskelija, Mikkeli  19.07.2009

Ilkka Martikainen, Järjestelmä-asiantuntija, Vantaa  17.07.2009

Anssi Rinne, Ylioppilas Metsuri, Alastaro  15.07.2009

Ulla Lähdesmäki, kirjastosihteeri, Helsinki  14.07.2009

Harri Halko, yrittäjä, Vantaa  14.07.2009

Mikko Alpua, yhteisöpedagogi, Helsinki  14.07.2009

Eeva Lehto, opiskelija, Lahti  13.07.2009

petri virtanen, toimittaja, Jyväskylä  13.07.2009

Hannu Alaluusua, freelancer toimittaja - liikunnanohjaaja - sanoittaja, Kemijärvi  12.07.2009

antti riikonen, suurlähettiläs, ulvila  11.07.2009

Oili Heikkilä, kuntohoitaja, Somero  09.07.2009

Heineman-Heikkinen Kirsti, , Hamina  09.07.2009

Juha Puusaari, Tiimioperaattori ja KJ, Porvoo  09.07.2009

Mikko Jämsä, ammattiope, Oulu  08.07.2009

Eetu Muilu, opiskelija, Helsinki  06.07.2009

Susanne Innanen, fysioterapeutti, Laihia  06.07.2009

Tuija Mäensivu, Laulaja,taksiyrittäjä, Kauhajoki  05.07.2009

Eero Sydänmetsä, Soittaja, Vaasa  05.07.2009

Marko Näätänen, Yrittäjä, Mäntsälä  02.07.2009

Katariina Metsäpelto, Opiskelija, Järvenpää  01.07.2009

Kimmo Koivula, suunnittelija, Forssa  29.06.2009

Jenni Rautasalo, Yksityinen perhepäivähoitaja, JYVÄSKYLÄ  29.06.2009

Mika Muurimäki, Teknikko, Kauhajoki  28.06.2009

Pirkko Haasanen, osastonsihteeri, Jyväskylä  27.06.2009

Heidi Olkila, Kotiäiti, Iisalmi  25.06.2009

Ilona Suojama, , Jyväskylä  24.06.2009

Soili Mylly, lastentarhanopettaja, Kajaani  19.06.2009

Juha Mattila, Site Manager, Turku  18.06.2009

Annikki sangi, opiskelija, tampere  15.06.2009

Tiina Isokoski, opiskelija, raahe  15.06.2009

JARMO VIITANEN, MYYJÄ, TURKU/JALASJÄRVI  15.06.2009

Tuula Martinmäki, , Raahe  14.06.2009

Jukka-Pekka Mattila, Aluenuorisosihteeri, Tohmajärvi  13.06.2009

Eero Koivisto, Pianonvirittäjä, Kempele  12.06.2009

aarno pynnönen, kokki, parola  11.06.2009

Timo Dunkel, Graafinen suunnittelija, Kuopio  10.06.2009

Päivi Veikkola, lehtori, Hämeenlinna  10.06.2009

Päivi Ikäheimonen, erityisopettaja, Helsinki  09.06.2009

Janne Vänskä, opiskelija, Outokumpu  08.06.2009

Markku Fräntilä, seurakuntapastori, Joensuu  08.06.2009

Petri Järvinen, Yrittäjä, Tampere  07.06.2009

Kari Laurila, Urheiluvälinemyyjä, Seinäjoki  06.06.2009

Eeva Isola, Toimistopäällikkö, Oulu  03.06.2009

Santeri Palin, Transitmies, sairaslomalainen, Riihimäki  01.06.2009

Albert Forström, transitmies, Tampere  31.05.2009

Kati Torppa, Sairaanhoitaja, Uusikaupunki  31.05.2009

Hannu Karppinen, Kaivosmies, Sotkamo  29.05.2009

Sirpa Siltanen-Viljanen, Lasten/lähihoitaja, Eskilstuna  28.05.2009

Seija Rytkönen , toimittaja, Iisalmi  28.05.2009

Heikki Selamo, opiskelija, Kuopio  27.05.2009

Tommy Höflinger, Roudari, Tampere  26.05.2009

Rami Sipilä, opettaja, Jyväskylä  25.05.2009

Sini Kujala, opiskelija, Sulkava  24.05.2009

Matti Mäntylä, Laulaja, Turku  24.05.2009

Ville Salo, Puuseppä, Vihti  23.05.2009

Pekka Lappi, Äänisunnittelija, Helsinki  19.05.2009

Marjatta Tuomola, erityisopettaja, Lahti  19.05.2009

simonaapuri, artisti,säveltäjä,san/sov., Hämeenlinna  19.05.2009

Laura Ala-Leppilampi, Viestintäpäällikkö, Hattula  19.05.2009

Frans Winstén, Musiikinopettaja, Lahti  19.05.2009

Veijo Heinonen, Logistiikkateknikko, Urjala  18.05.2009

Ari Perämaa, Työntekijä, Vesilahti  17.05.2009

Leena Kuure, Työtön, pieksämäki  17.05.2009

Sampo Leksis, Musiikkipedagogi, Kuopio  16.05.2009

Annika Paloniemi, Opiskelija, Oulu  16.05.2009

Hannu Vanhatalo, Työkoneasentaja, Turku  15.05.2009

Ritva Puomilahti, kuuntelija, Kuopio  10.05.2009

Ritva Saha-Hurtig, musiikkia kuunteleva insiööri, Oulu  09.05.2009

antti rantama, koneenhoitaja, kempele  30.04.2009

Heikki Laukkarinen, Radioamatööri, Aarau Sveitsi  30.04.2009

Eija Vepsäläinen, muusikko, Kokkola  29.04.2009

Toni Tolsa, , Pirkanmaa  29.04.2009

Jaana Hämäläinen, Transitnainen, Alastaro  27.04.2009

Miia Kuosa, Opiskelija, Imatra  26.04.2009

Touko Ilmari Kiukkonen, lapsi, maailmankuvansa rakentaja, Siperia, Lahti  24.04.2009

Terhi Hotakainen, kotiäiti, Kauhava  24.04.2009

Vesa Soisalo, Lehtori, Tampere  22.04.2009

Sari Lappalainen, Merkonomi, kotiäiti, Siilinjärvi  22.04.2009

Tarja Heiskari, kotiäiti, Helsinki  20.04.2009

Itu Boman, yrittäjä, Saariselkä  20.04.2009

Tuukka ahvenus, koululainen, urjala  16.04.2009

Kalle Alatalo, Muusikko, Tampere  15.04.2009

Martti Kupiainen, maanviljelijä, Vantaa / Kesälahti  15.04.2009

Jorma Joensuu, eläkeläinen, Alajärvi  14.04.2009

Ilmi Otava, emäntä, honkajoki  14.04.2009

Mia Bucolli, Opiskelija, Vantaa  14.04.2009

Joe Suominen, Koululainen, Helsinki  14.04.2009

Erik Bärlund, laitosjohtaja emeritus, Helsinki  14.04.2009

Kari Härkönen, Muusikko, Helsinki  14.04.2009

Aki Karjalainen, kansanedustajan avustaja, toimittaja, Kajaani  13.04.2009

Anssi Airas, tuotepäällikkö, Turku  12.04.2009

Kaisa Widenoja-Oladapo, Koordinaattori, Helsinki  08.04.2009

Antero Kulju, Yrittäjä-Muusikko, Hyvinkää  08.04.2009

Sirpa Maunuksela, sh, Urjala  07.04.2009

benny ekman, yo rakennusmies, porvoo  06.04.2009

Tuija Kylänpää, Perushoitaja, Urjala  06.04.2009

Jarmo Seppälä, Työtön, Tampere  06.04.2009

Kari Saarinen, Metallimies, Ylöjärvi  06.04.2009

Knuutila Juha-Pekka, Toimitusjohtaja, Kokemäki  04.04.2009

Eele Malinen, Floristi, Koirankasvattaja, Mikkeli  04.04.2009

Mikko Vuorinen, atk-suunnittelija, Tuusula  04.04.2009

Samu Viitanen, Koululainen, Tampere  03.04.2009

Anrietta Aro-Heinilä, opiskelija, Nokia  03.04.2009

Matti Karvosenoja, työtön, Oulu  02.04.2009

Harri Lehtoranta, Sähköasentaja, Tampere  02.04.2009

Kalle Kovero, Lehdenjakaja, Pori  02.04.2009

Paavo Lahti, Eläkeläinen, Lahti  30.03.2009

Sari Nivala, musiikin suurkuluttaja, Oulu  28.03.2009

Toni Luotonen, Laulaja, Tampere  27.03.2009

Lari Junkkari, Kouluttaja, Tampere  27.03.2009

Jorma Järvinen, levyseppä-hitsaaja, oulu  27.03.2009

Lauri Aitonurmi, Basisti ja opiskelija, Ikaalinen  25.03.2009

Ville Salminen, Opiskelija, Ylöjärvi  25.03.2009

Marko Reini, Puuseppä, Ikaalinen  24.03.2009

Kari Peltonen, , Helsinki  24.03.2009

Ari Jussila, insinööri ja basisti , Tampere  24.03.2009

Asko Saarinen, Stepinopettaja, Tampere  24.03.2009

Heli Latva-Kiskola, artesaani, Ikaalinen  23.03.2009

Pia Mäki-Turja, , Pirkkala  23.03.2009

Jaana Kanninen-Niemi, Nuorisotyönohjaaja, Ylöjärvi  23.03.2009

Terri Kunnaskari, Artesaani, Ikaalinen  23.03.2009

Ervi Korpilahti, sisustusmyyjä, Turku  23.03.2009

Jarkko Viinikka, projekti-insinööri, Alavus  23.03.2009

Mervi Talvitie, Perhetyöntekijä, Hämeenkyrö  23.03.2009

Jens von Weissenberg, Tekninen tuki, Tampere  23.03.2009

Lauri Nurmi, Diakoni, Hämeenlinna  23.03.2009

Markku Laitinen, Yrittäjä, Espoo  23.03.2009

Maija Hannonen, Erityisnuorisotyönohjaaja, Pori  23.03.2009

Merja Salonen, Freelancer-taiteilija, Tampere  23.03.2009

Taneli Repo, Juristi-lingvisti, Luxemburg  23.03.2009

Heikki Kulhia, opiskelija, Hämeenlinna  23.03.2009

Vesa Joutsen, Opettaja, Tampere  23.03.2009

Mirkka Tuominen, lauluntekijä, Orivesi  23.03.2009

Merja Lassinaro, , Tampere  22.03.2009

Anu Heiskanen, nuorisotyönohjaaja, Nokia  22.03.2009

Jari Reijonen, Venepuuseppä, Tampere  22.03.2009

Ulla Luukkanen, Pastori, Tampere  22.03.2009

Karasti Heikki, rovasti, Mikkeli  22.03.2009

Juha Lehtinen, Opiskelija, Joensuu  22.03.2009

Tarvo Laakso, Rokkipappi, Tampere  22.03.2009

Emmi Videnoja, Lastentarhan opettaja, Helsinki  22.03.2009

Pauli Nurmi, audioasentaja, Tampere  22.03.2009

Maria Arola, Omaishoitaja, Tuusula  22.03.2009

Jukka Nikka, opiskelija, Lahti  22.03.2009

Riikka Widenoja, Opiskelija, Rauma  22.03.2009

Kari Heikinheimo, Suurkuluttaja. Myös rad..., Hml  22.03.2009

Petri Mattila, Esimies, Tampere  22.03.2009

Widenoja Pekka, Kuraattori, Hämeenkyrö  22.03.2009

Johannes Joenpelto, Opiskelija, Järvenpää  22.03.2009

Petri Juutilainen, linja-autonkuljettaja, nuoriso-ohjaaja, yrittäjä, isä, Akaa  22.03.2009

Harri Saarijärvi, Insinööri, Kalix  22.03.2009

antti sairanen, ohjaaja, jyväskylä  21.03.2009

Jukka Jyrä, Opettaja, Hyvinkää  21.03.2009

Nina Välisalo, , Vantaa  21.03.2009

Antti Ylitalo, Kanslisti, Sodankylä  21.03.2009

Anteeks,väärä nimi, ,   21.03.2009

Laura, -, Pöljä  21.03.2009

Mervi Sivonen, tekstiilihuoltaja, Leppävirta  21.03.2009

Risto Marjoranta, Kuorma-auton kuljettaja, Leppävirta  21.03.2009

Heli Tossavainen, myyjä, Parikkala  20.03.2009

auli mikkonen, opettaja, siilinjärvi  20.03.2009

jetro etula, koulu, leppävirta  19.03.2009

arttu sorjonen, koulu, leppävirta  19.03.2009

Katri Jussila, monitoimija, Tampere  19.03.2009

Luna, ,   17.03.2009

Arto Joutsimäki, Musiikkiluokanopettaja, Vantaa  14.03.2009

sassu pasanen, ihminen, hamina  13.03.2009

Sirkku Tommila, Tj, Eura  13.03.2009

Atte Kääriäinen, kirkon nuorisotyönohjaaja, Oulu  12.03.2009

Minna Pursiainen, Koulunkäyntiavustaja, Helsinki  12.03.2009

Juhana Hiukka, Ajoneuvoasentaja, Oulu  11.03.2009

Antti Kumpulainen, Yrittäjä, Lahti  11.03.2009

´Mauri, eläkeläinen, Vantaa  11.03.2009

Tatu Linna, nuohooja, akaa  11.03.2009

erkki jalkanen, eläkeläinen, helsinki  10.03.2009

Jukka Vinnikainen, Putkiasentaja, Fsa  09.03.2009

Tsar de Rynski, eläkeläinen, helsinki  08.03.2009

Janne Yrjölä, kasvatusjohtaja, Riihimäki  08.03.2009

Jukka Suntila, Toimitusjohtaja, Kuusankoski  04.03.2009

Ari Syynimaa, Tzuppari, Alahärmä  04.03.2009

Anu Karhu, ääniaaltojen suurkuluttaja, Saarijärvi  03.03.2009

Marja-Leena Korpi, mummeli, kupsenkyla florida  02.03.2009

Heimo Saarela, Työteknikko/ muusikko, Jurva  28.02.2009

janne jalava, muurari, kangasniemi  28.02.2009

Pasi Björklund, , Helsinki  28.02.2009

Anne Rantanen, sihteeri, Pöytyä  27.02.2009

Mika Korhonen, Yrittäjä, Helsinki  27.02.2009

Iiro Hannolin, Painaja, Turku  27.02.2009

Jorma Ahtola, Kuulija, Kouvola  26.02.2009

Pasi Kela, Yrittäjä, Lappeenranta  25.02.2009

Mikko Törmä, Yrittäjä, Kurikka  24.02.2009

Mikko Koskela, Hengittäjä, Oulu  24.02.2009

Lassi Salmela, rakentaja, Pyhäranta  21.02.2009

Antti Koponen, graafisen suunnittelun opiskelija, Rovaniemi  20.02.2009

Hietamäki Jorma, M Päällikkö, Pitsakolmio  18.02.2009

Pentti Silventoinen, perheterapeutti, Liperi  17.02.2009

Taipalus Heidi, Opettaja ja Yrittäjä, Kauhajoki  16.02.2009

Paavo Suomalainen, Tarkastaja, Kouvola  15.02.2009

Eveliina Miettunen, Opiskelija, Mikkeli  15.02.2009

Verneri Kivikko, Koululainen, Mikkeli  15.02.2009

Kalle Tuulos, Järjestelmäsuunnittelija, Turku  15.02.2009

Vesa Hytönen, Eläkeläinen, Helsinki  12.02.2009

Pirjo Hakakorpi, kirjanpitäjä, Helsinki  12.02.2009

Jari Parkkonen, opettaja, Karjaa  12.02.2009

Jyrki Lindelöf, erityisopetuksen koordinaattori, Riihimäki  11.02.2009

Joonas Wirkkala, oppilas, Oulu  11.02.2009

Jari Söderström, konttoriapulainen, Helsinki  10.02.2009

Rauno Karjalainen, , Pello  10.02.2009

Miia Repo, Lähihoitaja, Siikalatva  09.02.2009

Lappalainen Hannu, Pinkkarina HASAlla, Haapajärvi  08.02.2009

Risto Hiltunen, , Pöytyä  07.02.2009

Kiki Näveri-Bogdanoff, fysioterapeutti, Ivalo  03.02.2009

Visa Pahtaja, yrittäjä / ollihuttunen, Rovaniemi  02.02.2009

Juho Sassi, tuleva eläkeläinen / pasisti , Tre  01.02.2009

Paula Präktig, muusikko/soitonopettaja, Oulu  01.02.2009

mira tela, opiskelija,   31.01.2009

Merja Juusola, , Kempele  30.01.2009

Pasi Niemistö, nuorisotyönohjaaja, Vantaa  30.01.2009

Lea öljymäki, , Haapajärvi  29.01.2009

Jonne Seppänen, opiskelija, Lahti  28.01.2009

Sami Mäntyharju, Koneistaja, Kauhajoki  27.01.2009

Carola Vuori, ,, Porvoo  27.01.2009

ismo willman, varastomies, lahti  27.01.2009

Tapani Kangasniemi, Insinööri, Pori  26.01.2009

Vesa, Kuorma-auton kuljettaja, Kerava  25.01.2009

Ville Koistinen , Koululainen, Outokumpu  25.01.2009

Marja Martikainen, Opiskelija, Kitee  24.01.2009

Suvi Ronkainen, opiskelija, Joensuu  24.01.2009

Iida Lehtinen, opiskelija, Joensuu  24.01.2009

Jouko Komulainen, RTV-asentaja(evp), SOTKAMO  23.01.2009

Masa Kojola, toimittaja/muusikko, Lapua  23.01.2009

Osmo Niemelä, linja-autonkuljettaja, Tampere  20.01.2009

Simo Ylönen, Rallikuski, Mikkeli  18.01.2009

Ritva Kaskinen, Eläkeläinen, Turku  17.01.2009

Heidi Winqvist, Erityisopettaja, Helsinki  17.01.2009

Maija Ruususalo, Mus.opettaja, Kaavi  17.01.2009

Marjukka Eerikäinen, Laulaja, Ikaalinen  16.01.2009

Juha Okker, Opiskelija, Jyväskylä  14.01.2009

Minna Mikkonen, Tarjoilija/hiusmuotoilija, Jyväskylä  13.01.2009

häkkinen sakari, eläkeläinen/basisti, hyvinkää  13.01.2009

Ariel Neulaniemi, Radiojuontaja / Radio Dei, Helsinki  13.01.2009

Seija Muje, yrittäjä, Joensuu  12.01.2009

soile tiala, eläkeläinen, palokka  12.01.2009

Marketta Haapoja, Osastonsihteeri, Tampere  12.01.2009

Mika Luukkanen, R&D Manager, Espoo  11.01.2009

Tuuli Vainio, , Mikkeli  09.01.2009

Hanna Leppänen, Elokuvateatterityöntekijä,   07.01.2009

Marko Kuusisto, työtön, Tampere  02.01.2009

Sami Väisänen, Viinuri, Äänekoski  30.12.2008

marko mäkinen, duunari, kotka  30.12.2008

Janne Roivainen, PunkRock / Myyjä, Keminmaa  30.12.2008

Pekka Töyry, process operator/muusikko, Kaipiainen  30.12.2008

Manne, Ayshire Levyt, Juva  29.12.2008

Jarkko Keronen, Taipaleen malli, JKL  29.12.2008

Sanna Haajanen, , Kuopio  29.12.2008

Petri Hirvonen, Järjestelmäsuunnitelija, Helsinki  29.12.2008

joey -72, työtön, Kuopio  29.12.2008

Rehtori Heko, Punkkari, Kerava  29.12.2008

Petri Pajunen, opettaja, muusikko, Helsinki  29.12.2008

Jari Marjala, luokanopettaja, Oulu  29.12.2008

Teija Siltala, sekalainen, Helsinki  29.12.2008

Hartza Miettinen, Elämäntapataiteilija, Hollola  29.12.2008

Kati Marjala, -, Oulu  29.12.2008

Jukka Marjala, Kokki, Oulu  29.12.2008

M!ka Vesterinen, Punkkari, Kuopio  29.12.2008

Sampo Sihvola, , Vihti  29.12.2008

Timo Marttila, Autoradion innokas kuuntelija, Seinäjoki  27.12.2008

riitta markku, maatilayrittäjä, savitaipale  27.12.2008

Timo Kivistö, luokanopettaja, Espoo  26.12.2008

valtonen arto, asentaja, eura  25.12.2008

Timo Salmela, Bussinkuljettaja, Veteli  23.12.2008

Merja Lassinaro, , Tampere  21.12.2008

Oona Englund, Koululainen, Kauhava  20.12.2008

Harri Risku, Muusikko, Seinäjoki  13.12.2008

Pekka Lappalainen, Melkein eläkeläinen, Hamina  11.12.2008

Aku Lindgrén, Opiskelija, Kuopio  09.12.2008

Maudo Niskanen, Herra sekatyömies, Nurmijärvi  09.12.2008

Eero Kitti, Eläkeläinen, Pello  08.12.2008

Juuso Koski, , Helsinki  07.12.2008

jukka virtanen, työtön, vuolenkoski  06.12.2008

Marika Pimiä, , Lammi  03.12.2008

Sari Järä, pastori, Lammi  03.12.2008

Risto Karppinen, transit-miehen poika, oulu  29.11.2008

Ville Kilkkinen, Koulukuraattori, Savitaipale  29.11.2008

Lasse Lond, avustaja, iisalmi  26.11.2008

Jari Blom, toiminnanjohtaja, Jyväskylä  26.11.2008

Kari Kaijananho, Ohjaaja, Äänekoski  26.11.2008

Miika Eskoli, Opiskelija, Helsinki  26.11.2008

Mika Lahtinen, draamapedagogi, Jyväskylä  25.11.2008

Juha Sihtola, Muusikko, Helsinki  25.11.2008

mika peltonen, muusikko, eura  25.11.2008

Petri Paunonen, Toimitusjohtaja, Jyväskylä  25.11.2008

tuija toivio, , jyväskylä  25.11.2008

Jaska Liimatainen, Vaihtoehtoahertaja, Suolahti  25.11.2008

Minja Revonkorpi, Kuvataiteilija, Jyväskylä  25.11.2008

Jukka Vehkala, Nuorisotyöntekijä, Äänekoski  25.11.2008

Suvi Viinala, Opiskelija, Oulainen  25.11.2008

Johannes Purovaara, Opiskelija/muusikko, Vantaa  23.11.2008

Joonas Wigell, Opiskelia, Muurame  23.11.2008

Johannes Purovaara, Opiskelija/muusikko, Vantaa  23.11.2008

anna orpana, heinola,   20.11.2008

Eelis Hakola, opiskelija, Jämsä  19.11.2008

Raija Komppa, sosiaalityöntekijä, Pertunmaa  12.11.2008

Anthony Ahonen, Opiskelija, Tampere  11.11.2008

tolonen, ,   11.11.2008

Lasse Tuominen, Opiskelija, Tampere  10.11.2008

Juha Leppänen, Opiskelija, Vaasa  10.11.2008

Anri Lilja, opiskelija, Helsinki  10.11.2008

Jaakko Keskinen, Opiskelija, Tampere  09.11.2008

ritva johanssson, työntekijä, ylöjärvi  07.11.2008

Veikko Kumpumäki, rehtori, Kemi  05.11.2008

Tuure Toivikko, Design,   04.11.2008

yli-rekola heikki, , somero  04.11.2008

Pekka Tukeva, Nuorisotyön sihteeri, Hyvinkää  04.11.2008

Tuula Mattila, toimintaterapeutti, oulu  03.11.2008

Martti Piirainen, Työntekijä, Kuhmo  31.10.2008

Marri Häkkinen, Tuotepäällikkö, Tampere  28.10.2008

Katri Horuz, lastenhoitaja, Vantaa  27.10.2008

raija lilja, työnetsijä, äänekoivisto  27.10.2008

Lasse Jalava, säveltäjä, Turku  26.10.2008

Peetu Tulonen, Koululainen •.•, Joensuu  24.10.2008

Jarmo Karjalainen, projektikoordinaattori, Bryssel  23.10.2008

jouko rauhala, eläkkeeellä, seinäjoki  22.10.2008

Ulla Mannervuori, aktiivikuuntelija, Salo  21.10.2008

Tuomo Niskanen, harrastelijamuusikko, Lempäälä  20.10.2008

Matti Adolfsen, Musiikkiteknologian opettaja, Kemi  19.10.2008

Pauliina Kivi, opiskelija, Kerava  19.10.2008

Maija Siromaa, Eläkeläinen, Tampere  17.10.2008

Antti Niskanen, FM, yrittäjä, Mänttä  17.10.2008

Eve Peltonen, Eläkeläinen, Hki  16.10.2008

Jani Salmu, Opettaja, Raahe  13.10.2008

Risto Kauko, työmies, Orimattila  12.10.2008

Saila Kivekäs, kotiäiti, Seinäjoki  12.10.2008

Jari Luukkanen, Bluesmies, Tampere  10.10.2008

Perttu Suominen, Kapellimestari-muusikko, Rauma  10.10.2008

Jonna Jylli, Terveydenhoitaja, Pori  09.10.2008

Vesa Sillanpää, Yrittäjä, Pori  09.10.2008

Raija Sillanpää, Ajotilaustenvälittäjä, Pori  09.10.2008

Jarkko Heikkinen, työtön/muusikko, Jyväskylä  09.10.2008

Matias Kontio, Valokuvaaja, Jyväskylä  08.10.2008

Sari Yli-Länttä, Opiskelija, Ullava  08.10.2008

Juho Juntunen, Huolto-mekaanikko, Vantaa  07.10.2008

Honkola Sari, Yrittäjä, Soini  07.10.2008

Minna Pääkkönen, sairaanhoitaja, Jyväskylä  06.10.2008

Janne Linnovaara, toimittaja, Helsinki  06.10.2008

Mika Rantanen, , Helsinki  05.10.2008

Erkkilä Sisko, yrittäjä, Parainen  02.10.2008

Arttu Jääskeläinen, transit-miehen poika, Pihtipudas  02.10.2008

Päivi Huttunen, , Helsinki  02.10.2008

Ari Salmela, Yrittäjä, Helsinki  02.10.2008

Matti Huttunen, Joutomies, Helsinki  02.10.2008

kai ormiskangas, maalari, pietarsaari  01.10.2008

Pasi Porraslampi, Asentaja, Isokyrö  26.09.2008

Ilkka Lehtonen, Kouluttaja, Tampere  26.09.2008

Risto Haapanen, Operaattori, Raisio /Turku  24.09.2008

Reija Kuparinen, Tekstiilihuoltaja, Vantaa  24.09.2008

Leo Mankkinen, Keittiömestari, Kuusamo  21.09.2008

Heini Lehtinen, Autoilija, Nokia  18.09.2008

Jukka Lehtinen, Autoilija, Nokia  18.09.2008

Satu Rissanen, kanttori, Leppävirta  18.09.2008

Sami Uutto, Toimitusjohdattelija, Punkalaidun  17.09.2008

Jussi Vainionpää, opiskelija, Lieto  16.09.2008

Jussi Vainii, ,   16.09.2008

Kaija Tuuna, Eläkeläinen, Tampere  16.09.2008

Ilkka Lanu, konsultointijohtaja, Helsinki  14.09.2008

Reijo Kuikka, Automaatiosuunnittelija, Tampere  14.09.2008

Tommi Lindell, muusikko, Helsinki  13.09.2008

Lauri Paavilainen, luokanopettaja, Rovaniemi  12.09.2008

Raimo Närhi, Avainasiakaspäällikkö, Lohja  12.09.2008

Jyri-Pekka Laine, Operaattori, Porvoo  12.09.2008

Titta Hämäläinen, Lähetystyöntekijä, Tallinna  11.09.2008

Petri Siromaa, Musiikin lehtori, Kuusamo  11.09.2008

Jari Poussu, Muusikko, Kuusamo  10.09.2008

Eira Limingoja, Yrittäjä, Oulu  09.09.2008

Merja Koivuneva, eläkeläinen, Lapua  08.09.2008

Ari Kotkalaakso, Freelancer, Helsinki  08.09.2008

Harri Halttunen, Ohjelmistosuunnittelija, Helsinki  07.09.2008

Marko Viitanen, Kiinteistöhoitaja, Jyväskylä  04.09.2008

Leea Virtanen, terveydenhoitaja, Kemi  04.09.2008

Leena Mursu, opiskelija , Töysä  03.09.2008

Raimo Viitanen, kirjanpitäjä, amatöörimuusikko, Helsinki  02.09.2008

Jarmo Haverinen, muusikko, Suomussalmi  02.09.2008

Veijo Niemelä, radiomusiikin kuuntelija, Tampere  01.09.2008

Raija Hakkola, sairaanhoitaja, Nurmijärvi  01.09.2008

seppo Luoto, eläkeläinen, Tampere  31.08.2008

Joni Kiviniemi, Ajomies, Seinäjoki  31.08.2008

Pentti Hirsjärvi, Nuohooja, Humppila  31.08.2008

Kari Hyytinen, Mikrotukihenkilö, Tampere  30.08.2008

Tuula Halunen, elektroniikkatyöntekijä, kemi  30.08.2008

Jouko Koistinen, projektipäällikkö, Jyväskylä  30.08.2008

Kalle Erlin, Määrälaskija, Turku  29.08.2008

Timo Väisänen, muusikko, Kuusamo  29.08.2008

Mikko Rokkonen, , Kemi  29.08.2008

Alpo Siuro, Eläkeläinen, Orivesi  28.08.2008

Mika Kostamo, ex-radiotoimittaja, taksinkuljettaja, Kirkkonummi  28.08.2008

Tuomo Hyvönen, Eläkeläinen, Helsinki  27.08.2008

Tuomo Jääskeläinen, lampuri / transit-mies, pihtipudas  27.08.2008

nina siimes, sairaalahuoltaja, tampere  27.08.2008

jani petäjämäki, trukinkuljettaja, joutseno  26.08.2008

jarkko alenius, Hiker, Tampere  26.08.2008

Minna Lonka, sähköinsinööri(AMK), Keuruu  25.08.2008

Vesa Hahtola, Edustaja, Nurmijärvi  25.08.2008

Päivi Sormunen, Musiikinopettaja, Joensuu  24.08.2008

pille peltonen, muusikko, helsinki  24.08.2008

Ilkka Utriainen, Yrittäjä, Lieksa  23.08.2008

Tapio ,Yliuntinen, hitsaaja, Kalajoki  23.08.2008

Markku Tapio, metallimies, Salo  22.08.2008

jonne savonen, opiskelija, hml  21.08.2008

sami savonen, lvi mies, hml  21.08.2008

erja savonen, myyntitykki, hml  21.08.2008

marko rautiola, laulava kirvesmies, hml  21.08.2008

Jukka L. Savolainen, kriitikko, Tampere  21.08.2008

Roosa Savila, kuuntelija, Rauma  20.08.2008

kerttu wirman, kuuntelija, Säynätsalo  20.08.2008

kerttu wirman, kuuntelija, Säynätsalo  20.08.2008

Ari Määttälä, Muusikko, Kuusamo  20.08.2008

Pasi Toivonen, Konsultti, Jyväskylä  20.08.2008

Jorma Saanio, opettaja, Kuusamo  20.08.2008

Seppo Pääkkö, rakennusmestari, Espoo  20.08.2008

Harri Laurila, muusikko, Kuusamo  20.08.2008

Jukka Honka, Muusikko säveltäjä, Kuusamo  20.08.2008

Marko Hannula, Musiikin lehtori, Kuusamo  19.08.2008

Raimo Poussu, Kirj.virk, Kuusamo  19.08.2008

Tuomas Vahtera, freelancer äänitarkkailija, Tampere  19.08.2008

Toivo Poussu, kuuntelija, Kuusamo  19.08.2008

Martti Mäkinen, tutkija, Stavanger  19.08.2008

Heikki Lund, Näyttelijä,muusikko, Tuusula  19.08.2008

Terttu Karhunen, , Helsinki  19.08.2008

Risto Lehtonen, Muusikko, Rovaniemi  19.08.2008

Markku Salovaara, Laivuri-rumpali, Espoo  19.08.2008

päivi vehviläinen, apulaisrehtori, tyrnävä  19.08.2008

Raija Ikäläinen, röntgenhoitaja, Helsinki  19.08.2008

Teemu Sinkko, äänittäjä, Joensuu  18.08.2008

harri moisio, nuorisokodin johtaja, vaasa  18.08.2008

Veikko Kontio, puuhastelija, Anttola  18.08.2008

Tuula Latosuo, musiikin kuuntelija, Hyvinkää  18.08.2008

Pasi Kontio, Postityöntekijä, Puumala  18.08.2008

Maire Alanko, radionkuuntelija, Espoo  18.08.2008

Juha Saarelainen, Musiikinopettaja, Joensuu  18.08.2008

Eetu Moisio, muusikko, Turku  18.08.2008

Päivi Moisio, Lastentarhanopettaja, Vaasa  18.08.2008

Jaana Jama, opettaja, Rovaniemi  18.08.2008

Juha Poussu, Toimitusjohtaja, Nastola  18.08.2008

Saana Kähkönen, muusikko, Helsinki  18.08.2008

Arto Heikkilä, varatuomari, Oulu  18.08.2008

Timo Munne, Kulttuurimies, Joensuu  18.08.2008

Veikko Kumpumäki, kunnallisneuvos, Kemi  18.08.2008

Jarmo Kähkönen, Muusikko/ tuottaja, Joensuu  18.08.2008

Piia Puolanen, kuntoutusohjaaja, Jyväskylä  18.08.2008

Tero Vainikainen, työntekijä, Kuopio  18.08.2008

Jaska Seppänen, suunnittelija, Jyväskylä  18.08.2008

Tuoriniemi Heljä, toimittaja, Oulu  17.08.2008

Kari Lahtinen, Markkinointijohtaja, Korpilahti  17.08.2008

Milla Ritoranta, toimistosihteeri, ESPOO  17.08.2008

Suvi-Maaria Virta, näyttelijä, Joensuu  17.08.2008

Pepe Kettunen, Äänimestari, Joensuu  17.08.2008

Heli Paulasto, tutkija, Joensuu  17.08.2008

Oski Ritoranta, yrittäjä, ESPOO  17.08.2008

Janne Venäläinen, eläjä(freelancer), kuopio  17.08.2008

Kari Dahlblom, Jatko-opiskelija, Äänekoski  17.08.2008

Mauri Kokko , pianonvirittäjä, Lieksa  17.08.2008

Jussi Kleimola, Yrittäjä, Kouvola  17.08.2008

Päivi Heinilä, pianonvirittäjä, Joensuu  16.08.2008

Mikko Jordman, rehtori, Vihti  16.08.2008

Pekka Salo, Eristäjä, Jyväskylä  15.08.2008

Miksa Koponen, valaistusmestart, Rovaniemi  15.08.2008

Erkki Romppainen, opo, kuorolaulaja, Kemi  15.08.2008

Tommi Virtanen, toimittaja, Helsinki  15.08.2008

osmo hartikainen, rehtori. eläk., Tervakoski  15.08.2008

Janne Rosenvall, näytelmäkirjailija, Rovaniemi  15.08.2008

Raimo Heikkilä, Johtava tutkija, Liperi  15.08.2008

Kari Hallantie, metsänhoitaja, Vaasa  15.08.2008

Niko Taskinen, Alueteatterikuraattori, Rovaniemi  15.08.2008

Jaakko Luoma, toimittaja (freelance), JYVÄSKYLÄ  15.08.2008

Riikka, opiskelija, Oulu  15.08.2008

Hanne Sääksjärvi, Myyntisihteeri, JYVÄSKYLÄ  15.08.2008

Kirsti Isaksson, kirjastovirkailija, Kemi  15.08.2008

Yrjö Rautio, toimittaja, Helsinki  15.08.2008

Pirjo Ranta, lääkäri, Oulu  15.08.2008

Leena Manner, koulutussuunnittelija, Suomussalmi  15.08.2008

Pirkko-Liisa Luhta, kalataloussuunnittelija, Pudasjärvi  15.08.2008

Aila Virtanen, Hallintojohtaja, Suomussalmi  15.08.2008

Ilpo Koskela, sarjakuvapiirtäjä, AD, Oulu  15.08.2008

Ville Mankkinen, opettaja/muusikko, Vaasa  15.08.2008

Anne Riikola, opettaja, Helsinki  14.08.2008

Kerttu Säily, Varastotyöntekijä, Ylivieska  14.08.2008

Juha Vuorinen, teatterinjohtaja, Keminmaa  14.08.2008

Leena Leväsvirta, toimialajohtaja, Kemi  14.08.2008

Tytti Oittinen, teatterinjohtaja, Rovaniemi  14.08.2008

Sami Itkonen, kapellimestarimuusikko, Kemi  14.08.2008

Jorma Virtanen, Apulaiskaupunginjohtaja, Kemi  14.08.2008

Irma Kakko, hallintosihteeri, Kemi  14.08.2008

Mikael Elgland, Rehtori, emeritus, Jyväskylä  14.08.2008

Ortju Heini, , Espoo  14.08.2008

Anni Jutila, , Kemi  14.08.2008

Tuula Piirainen, , Kemi  14.08.2008

Katja Kakko, ruokapalvelupäällikkö, Kemi  14.08.2008

Tapio Piirainen, projektipäällikkö, Kemi  14.08.2008

Anna Larivaara, kieltenopettaja, Oulu  14.08.2008

Katri Heberg, Suunnittelusihteeri, Kemi  14.08.2008

Mervi Janhunen, suunnittelija, Tampere  14.08.2008

Tapio Halla-ho, muusikko, jämsä  14.08.2008

Krista Saaranen, Yrittäjä, Oulu  14.08.2008

Sara Lepistö, äitiyslomalla, Oulu  14.08.2008

Markus Elgland, Muusikko, Jyväskylä  14.08.2008

Sari Nyman, Äitiyslomalla, Kirkkonummi  14.08.2008

Tiina Sundquist, sairaanhoitaja, Oulu  14.08.2008

Timo Laakso, Automaatiosuunnittelija, Vantaa  14.08.2008

Leea Hämäläinen, Vastaava ohjaaja, Espoo  14.08.2008

Hannu Tenhunen, Kuuntelia, Nummela  14.08.2008

Paula Lamminen, , Turku  14.08.2008

Kari Lauri, Golfamatööri, Oulu  13.08.2008

Maija Lauri, mezzosopraano, Oulu  13.08.2008

Kristian Kokko, kitaristi, Oulu  13.08.2008

Jarmo Peltola, Tutkija, Tampere  13.08.2008

Irmeli Tenhunen, Valvontasihteeri, Kouvola  13.08.2008

Kai Tarvainen, Yrittäjä, Kouvola  13.08.2008

marjatta ikäläinen, opettaja, hämeenlinna  13.08.2008

Arja Metsäketo, Yrittäjä, Elimäki  13.08.2008

Kari Tykkyläinen, Rumpalikuvanveistäjä, Pudasjärvi  13.08.2008

Vesa Teittinen, kitaransoittaja, Rovaniemi  13.08.2008

Juha Hiltunen, soittaja, Oulu  13.08.2008

Lauri Kannas, KM, Muusikko, Jyväskylä  13.08.2008

siko turunen, karaoke emäntä, Ii  13.08.2008

Heidi Linja, Toimittaja, Jyväskylä  13.08.2008

Keijo Leppänen, , Hämeenlinna  13.08.2008

Tiina Leppänen, , Hämeenlinna  13.08.2008

Anu Sääksjärvi, , Heinola  13.08.2008

Seppo Pönkänen, Toimittaja, amatööripelimanni, Muhos  13.08.2008

Mari Mäntylä, muusikko, Kuhmo  13.08.2008

Marjo-Susan Turunen, Karaokejuontaja, Jyväskylä  13.08.2008

Jyrki Poussu, Kuvataiteilija, Oulu  13.08.2008

Kristian Heberg, opiskelija, Oulu  13.08.2008

Tapani Elgland, päätoimittaja, emeritus, Hämeenlinna  13.08.2008

Eero Virtanen, muusikko, sirkusesiintyjä, Jyväskylä  13.08.2008

Jorma Styng, Sävel- ja kuvataiteilija, Oulu  13.08.2008

Lasse Lepola, yrittäjä ja muusikko, Loimaa  13.08.2008

Tapio Laakso, PDS Manageri, Vantaa  13.08.2008

Tommi Ahonen, , Kemi  13.08.2008

Anne Pennanen-Hirsimäki, , Jyväskylä  13.08.2008

Tapani Saarinen, Opo, Kerava  13.08.2008

Joonas Widenius, Flamencokitaristi, säveltäjä, Oulu  13.08.2008

Petri Wigell, Yrittäjä, Muurame  13.08.2008

Marko Ortju, Myyjä, Jyväskylä  13.08.2008

Tapani Vaahervaara, muusikko, Jyväskylä  13.08.2008

Petro Elgland, kirvesmies, Jyväskylä  13.08.2008

Jouni Elgland, Tuntiopettaja, Kemi  13.08.2008

Joni Knaus, Kirjastonhoitaja/laulaja, Jyväskylä  13.08.2008

Marja Fagerlund, rakennusmestari, Jyväskylä  13.08.2008

Petri Mikkola, Myyjä, JKL  13.08.2008

Satu Puolanen, , Jyväskylä  13.08.2008

Ari Puolanen, hoitaja, JKL  13.08.2008

Minna Tiirikainen, Opiskelija, Hanko  13.08.2008

Seppo Leinonen, pilapiirtäjä, Pirkanmaa  12.08.2008

JOHANNES TOIVONEN, YLI-VAHTIMESTARI, JOHANNESBURG  12.08.2008

Lyyski Anne, palvelukeskuksen emäntä, Laihia  10.08.2008

pasi jokelainen, kuuntelija, otava  09.08.2008

Pauliina Jääskeläinen, ohjaaja, Laukaa  09.08.2008

Tuija Takala, Rakennusmies, Laukaa  09.08.2008

Päivi Alanen, hammashoitaja, vimpeli  08.08.2008

Marja Kenetti, Pankkitoimihenkilö, Hämeenlinna  07.08.2008

Veikko Viitala, Yrittäjä, Hämeenlinna  07.08.2008

Paavo Perä-Pukero, Työnantaja, Tampere  07.08.2008

Kalervo Peltonen, toimittaja, Helsinki  06.08.2008

vesa vuorinen, amatöörijuoppo, kangashäkki  06.08.2008

Juha Johansson, , Jyväskylä  05.08.2008

Arto Lahtinen, Muusikko, Lahti  05.08.2008

Kimmo Korhola, lastenhoitaja, Jyväskylä  05.08.2008

Arto Husgafvel, , Järvenpää  04.08.2008

Reijo Järvi, , Hankasalmi  04.08.2008

Tommi Ojala, Sukeltaja, Jyväskylä  04.08.2008

Timo Tikka, musiikkiopiston rehtori, Jyväskylä  04.08.2008

Juhani Reinikainen, MMM, Jyväskylä  04.08.2008

janne liekkinen, virpoja, äänekoski  03.08.2008

Pentti Janhonen, Rakennusmestari, Jyväskylä  03.08.2008

juha salonen, muusikko, muurame  03.08.2008

Martti Mujunen, , Kuopio  03.08.2008

Marko Nykänen, Hunsvontti, Äänekoski  03.08.2008

Sami Hytönen, lähihoitaja, Jyväskylän maalaiskunta  02.08.2008

Pekka Ukkola, Musiikkiterapeutti, muusikko, Vaajakoski  02.08.2008

Kristian Sironen, , Uurainen  02.08.2008

Jaska Liimatainen, Vaihtoehtoahertaja, Suolahti  02.08.2008

Pii Mauri, Harrastaja näyttelijä, Jyväskylä  02.08.2008

Vesa Takkinen, , Jyväskylä  02.08.2008

Janne Enroos, Opiskelija, Kotka  01.08.2008

Tenho Tornberg, lauluntekijä, Oulu  31.07.2008

Teemu Taipale, yrittäjä, Lohja  31.07.2008

Jan Vaihinen, Rumpali, Eura  31.07.2008

Sointu Halt-Nikula, osastonhoitaja, Kotka  31.07.2008

Tuomas Seppälä, MMM, Jyväskylä  31.07.2008

Markku Marjakaarto, MMM, Leppävesi  31.07.2008

Jarmo Vuorinen, MMM, Jyväskylä  30.07.2008

Marja Välimäki, Talouspäällikkö, Seinäjoki  30.07.2008

Timo Korhonen, , Jyväskylä  30.07.2008

Emilia Vuorinen, opiskelija, Tampere  29.07.2008

Satu Sormunen, kirjanpitäjä, Saarijärvi  29.07.2008

Jukka Vuorinen, Harrastelijamuusikko, Jyväskylän mlk  29.07.2008

Jorma Paavolainen, maanviljelijä, Hauho(kohta entinen)  27.07.2008

Martti Haverinen, Tuotantopäällikkö, Kuru  27.07.2008

Ville Poikola, maanviljelijä, Ähtäri  24.07.2008

Aila, lomalainen, Merikarvia  23.07.2008

Asko Ahonen, Musiikki, Helsinki  23.07.2008

Anu Kantele, lääkäri, Helsinki  22.07.2008

PIRKKO NURMINEN, KIRJASTOVIRKAILIJA, HAUHO  22.07.2008

Hannu Kiuru, projekti-insinööri, Punkalaidun  21.07.2008

Kari Isoniemi, Laulunystävä, Tampere  21.07.2008

Maxiella-Miranda Leinonen, Edustaja, Purmo  20.07.2008

Kristina Johnson-Sinikivi, Diakoni, Hämeenlinna  19.07.2008

Hannu Janger, jäähallinhoitaja, Kangasala  17.07.2008

Mikko Huikkonen, Soittolistojen vihaaja, Tampere  17.07.2008

Anne Leppäniemi, Myyjä, Tampere  15.07.2008

antti haimila, monialaosaaja, leppävirta  14.07.2008

Saku Hongisto, musiikinystävä, Tampere  14.07.2008

Anita Mäyränen, Transit miehen vaimo, Pieksämäki  14.07.2008

Heikki Mäyränen, Tal. pääll. (myös Transit-mies), Pieksämäki  14.07.2008

Seppo Kantanen, hanslankari, Helsinki  14.07.2008

Susanna Hietala, muusikko, hämeenlinna  14.07.2008

arja hujanen, kuuntelija, mäntyharju  13.07.2008

kari lamminpää, samoilija, mäntyharju  13.07.2008

Topi Haarlaa, Maanviljelijä, opiskelija, Nummi-Pusula/Helsinki  12.07.2008

Hannu Vanhatalo, Basisti, Espoo  12.07.2008

Harri Laaksonen, Verkkokaupan kehityspäällikkö, Helsinki  12.07.2008

Juha Björninen, muusikko-tuottaja, Vantaa  12.07.2008

Eeva Leppiniemi, Musiikin suurkuluttaja, Kokkola  11.07.2008

Katja Ikonen, Kotiäiti, Kittilä  11.07.2008

Arja Pusa, tehdastyöläinen, Punkaharju  11.07.2008

Arja Matilainen, Yrittähjä,   11.07.2008

Arja Matilainen, Yrittähjä,   11.07.2008

Anu Endén, Linja-autonkuljettaja, Rajamäki  11.07.2008

Sari Saarinen, Receptionist, Riihimäki  11.07.2008

Outi Kartano, lastentarhanopettaja, Riihimäki  11.07.2008

Juha Sulkala, Aluemyyntipäällikkö, Janakkala  10.07.2008

Juha Kartano, ohjaaja, Riihimäki  10.07.2008

Jorma Virtanen, perheterapeutti, Hämeenlinna  10.07.2008

Liisa Virtanen, opettaja, Hämeenlinna  10.07.2008

Ilpo Wallenius, RKM, Helsinki  10.07.2008

Riitta Wallenius, käsityöläinen, Helsinki  10.07.2008

Tiitu Ollitervo, toimistotyöntekijä, Tampere  10.07.2008

Olli Juvonen, autonkuljettaja, Ylöjärvi  10.07.2008

Nina Virolainen, Taidekehystäjä, Lempäälä  10.07.2008

Ismo Hietala, Muusikko/Artisti, Tampere  10.07.2008

Kirsi Kontio, musan suurkuluttaja, Tampere  10.07.2008

Minna Parkko, jokapaikanhöylä, Ylämaa  10.07.2008

Tapani Katainen, Eukonkannettava, Sonkajärvi  08.07.2008

antti, työssä radiota kuunteleva, oulun eteläinen  08.07.2008

tinttu hiltunen, lastenohjaaja,siis laulan, soankylä  07.07.2008

Raija Leinonen, tutkija, Jyväskylä  07.07.2008

Maami Salmikangas, Lähetys/tiedotussihteeri, Haapavesi  07.07.2008

Kirsi Pohjola, Musiikin kuuntelija, Ulvila  07.07.2008

Tommi Saarinen, Opiskelija, Rauma  06.07.2008

mikko simojoki, verkkoviestinnän työmarkkina-asiamies, porvoo  06.07.2008

Timo Nerkko, , Helsinki  06.07.2008

Janne Kylliäinen, tutkija ja opettaja, Helsinki  05.07.2008

Kimmo Ronkonen, wannabee Transit-mies, Tampere  05.07.2008

Emma Savolaib, ,   04.07.2008

Mikael Tuominen, tossun alla, Pori  03.07.2008

Tomi Koivula, Opiskelija, Jyväskylä  02.07.2008

Merja Heikkilä, Luokanopettaja, Laukaa  02.07.2008

Pasi Mäki, , Hollola  01.07.2008

Mari-Susanna Leivo, autonkuljettaja, hyvinkää  29.06.2008

Janita Helenius, Opiskelija, Kerava  28.06.2008

Ville Vistbacka, Maanmittausinsinööri, Lapua  25.06.2008

Sini Mononen, , Helsinki  25.06.2008

Anne Viksten, , Ruotsinpyhtää  24.06.2008

Tarja Kupias-Kotilainen, Yrittäjä, Tarvasjoki  24.06.2008

Pekka Lehto, Kokki, Helsinki  23.06.2008

Pasi Suhonen, , Helsinki  22.06.2008

Marika Virolainen, , Helsinki  22.06.2008

Jarmo Haapala, IT since 1978, Tampere  21.06.2008

Ismo Tossavainen, IT-asiantuntija, muusikko, Vantaa  19.06.2008

Outi M. Hakala, lauluntekijä, Lapua  19.06.2008

Ari Jalokinos, sivutoiminen lauluntekijä, Akaa  19.06.2008

Jari Kontula, esimies, Luumäki  18.06.2008

Jari Aaltonen, Muusikko, Kaarina  18.06.2008

Pirjo Puskala, pääsihteeri, Tampere/Helsinki  18.06.2008

Antti Kuosmanen, lauluntekijä, Lahti  18.06.2008

Jari Lindfors, Metallimies, Naantali  17.06.2008

jorma lindfors, , kaarina  17.06.2008

Risto Pajuniemi, Radionkuuntelija, Helsinki  17.06.2008

Samuli Koivulahti, Sanoittaja, Mainonnansuunnittelija, Turku  17.06.2008

Pentti Kähkönen, "joutomies", Nurmes  15.06.2008

Juha Sivula, työmies, Helsinki  13.06.2008

Frans Nybacka, Opiskelija, Kangasala  12.06.2008

Juuso Haarala, opiskelija, Kangasala  12.06.2008

Kia Saarinen, opikelija, Kangasala  12.06.2008

Heidi Raatikainen, , Kangasala  12.06.2008

Joonas Viitanen, opiskelija, Kangasala  12.06.2008

Valtteri Vanhatalo, Opiskelija, Oulu  12.06.2008

Hanna Laaksonen, opiskelija, Joensuu  11.06.2008

Katja Suvanto, opiskelija, Joensuu  11.06.2008

Jyrki Seppä, Lavastaja, Helsinki  11.06.2008

Tarja Pajula, tj .optikko, jyväskylä  11.06.2008

Juha Rinne, Rakennusmies, järvenpää  10.06.2008

Esko Nuutinen, lakimies, Järvenpää  09.06.2008

Antti Näpänkangas, opiskelija, Oulu  09.06.2008

Henri Turunen, opiskelija, Oulu  09.06.2008

Arja Sundell, mummeli, Savonlinna  08.06.2008

Jukka Mikkola, alitus, Kokkola  07.06.2008

Mika Lindqvist, Ympäristötyöntekijä, Kaarina  07.06.2008

Kalevi Paavola, radion kuuntelija, Tervola  06.06.2008

Vesa Lehtinen, tutkija, Tampere  05.06.2008

Hannu Väärälä, Projektipäällikkö, Rovaniemi  05.06.2008

Samu Vilske, taiteilija, Espoo  02.06.2008

viljo harju, eläkeläinen, piehinki  01.06.2008

Jari Hakala, insinööri, Vihti  31.05.2008

Olli Hokkanen, Kolanjuoja, Mikkeli  30.05.2008

Marjut Metsälä, Kuplavolkkarinainen, Kauhajoki  29.05.2008

Henni Järvenpää, , Kangasala  29.05.2008

Sylvi Sipilä, Toimistonhoitaja, Turku  29.05.2008

Ulla Keskikastari, lastentarhanopettaja, Oulainen  29.05.2008

Jyrki Juntumaa, Insinööri, Espoo  28.05.2008

Raimo Pirhonen, Transitmies, Järvenpää  28.05.2008

Juha Siermala, , Kalajoki  28.05.2008

Pekka Veikkola, Pappa, Halosenniemi  28.05.2008

Maija Veikkola, Mummu, Halosenniemi  28.05.2008

Päivi Kyllönen-Kunnas, , Oulu  28.05.2008

Samu Inkinen, , Helsinki  28.05.2008

jokinen jari, työläinen, tampere  27.05.2008

Sampo Johannes Pitkänen, Opiskelija, Helsinki  27.05.2008

Leila Heikkinen, kuuntelija, Jyväskylä  27.05.2008

Liisa Lindsberg, musiikin ikuinen opiskelija, Joensuu  27.05.2008

Esa Taina, Yrittäjä, Luumäki  26.05.2008

Anssi Varonen, Ohjaaja, Basisti, Vilppula  26.05.2008

Mika Suomu, Tietotekniikan opiskelija, Espoo  26.05.2008

Jarmo Kuronen, Amatöörimuusikko, Mikkeli  25.05.2008

Paula Valkeamäki, Parturi-Yrittäjä, Seinäjoki  25.05.2008

Rauli Ristilä, , Turku  24.05.2008

Rene Ertomaa, säveltäjä, Helsinki  23.05.2008

Hannes Heikkilä, dipl.ins., Alastaro  23.05.2008

Valtteri Kivikko, Opiskelija, Mikkeli  22.05.2008

Tina Solda, kielenkääntäjä, Helsinki  22.05.2008

Antti Rantakari, Isä, "musisti" ja hoitsu, Espoo  22.05.2008

mikko voutilainen, liikkeenharjoittaja, vaasa  22.05.2008

Arto Julkunen, Yrittäjä, Espoo  22.05.2008

Kati Pakarinen, Tarkastaja, Turku  22.05.2008

Pentti Ruuttunen, Tallirenki, Jokioinen  21.05.2008

Lindström seija, kuorolaulaja, Raisio  21.05.2008

Maija Karmola, opettaja, Naantali  21.05.2008

satu evesti, sihteeri, turku  21.05.2008

Birgitta Palmusuo, kuorolaulanta, Turku  21.05.2008

Lehtonen Anne, kuorolaulaja, Lieto  21.05.2008

Päivikki Lamminmäki, sihteeri, Velkua  21.05.2008

Sini Ojala , sihteeri , Turku  21.05.2008

Ritva Rapo, yritysneuvoja, Turku  21.05.2008

Hannu Strang, , Vihti  21.05.2008

Eila Strang, , Ypäjä  21.05.2008

Uusi-Eskola Ilpo, maatalousyrittäjä, Loimaa  21.05.2008

juha koistinen, yrittäjä, raahe  20.05.2008

Mikko Nuorala, Muusikko, Oulu  20.05.2008

Matti Koskenniemi, Opetteja, Ylöjärvi  20.05.2008

Joona Lahti, Opiskelija, Ilmajoki  19.05.2008

jorma roine, pelimanni, vantaa  18.05.2008

Petra Palovaara, opiskelija, Oulu  18.05.2008

Riika Vähä-Ruona, opiskelija, Kokkola  18.05.2008

Matti Hallapuro, Sekatyömies-Juoksupoika-Yrittäjä, Kuusankoski  17.05.2008

Texina Anttila, , Forssa  15.05.2008

Harri Korkeamäki, Suunnittelija, Anjalankoski  14.05.2008

Paavo Juntunen, äänisuunnittelija, Joensuu  13.05.2008

Terttu Nupponen, Sosiologi, Vantaa  13.05.2008

S Junnila, , Turku  13.05.2008

Vesa Salmi, Kuorma-auton kuljettaja, Kerava  12.05.2008

aino rantala, eläkel., Turku  12.05.2008

Jani-Pentti Havumäki, opiskelija, pieksämäki  11.05.2008

Olli-Pekka Sinkkonen, Opiskelija, Ilmajoki  11.05.2008

Ville Prusti, opiskelija, Jyväskylä  10.05.2008

Mauri Konttinen, , Vantaa  10.05.2008

Jani Jolkkonen, , Liperi  10.05.2008

Tiina Airaksinen, projektipäällikkö, Tampere  09.05.2008

Sami Heikkilä, Matruusi, Anjalankoski  08.05.2008

Marjukka Lähdekorpi-Ojala, kyläluotsi, Rämsöö  08.05.2008

Terttu Lehtiaho, insinööri, Nokia  07.05.2008

Ida Ruohomäki, koululainen, Seinäjoki  06.05.2008

Panu Riihiluoma, Kehitysvamma ohjaaja, Turku  06.05.2008

Marja Oksa, kirjastosihteeri, Kuopio  06.05.2008

Markku Tulander, Punapappi, Janakkala  05.05.2008

Antti Aro, insinööri, Loppi  05.05.2008

Milena Stoitcheva, Musiikin lehtori, Pori  05.05.2008

Veijo Siikanen, Upseerioppilas, Helsinki (Hamina)  05.05.2008

ilpo mäkelä, hra, tampere  05.05.2008

Ritva Astikainen, hammashoitaja, Tampere  05.05.2008

Eini Rissanen, lähihoitaja, Nurmes  05.05.2008

Mikko Sorvali, laborantti, Lappeenranta  03.05.2008

jaakko laitinen, yrittäjä, laukaa  03.05.2008

Terhi Huhtala, , Kokkola  03.05.2008

Hilkka Tynnilä, kotikanaharrastaja, Vanha-Viiala  02.05.2008

Martti Susitaival, Dipl.ins, Mikkeli  02.05.2008

Mikko Kouhia, varusmies, Lahti  02.05.2008

Lea Sistonen, Professori, Turku  02.05.2008

Waltteri Jokinen, Erityisavustaja, Turku  01.05.2008

Satu Luukkonen, Posteljooni, Mäntsälä  01.05.2008

Vesa Turunen, Sekatyömies, Helsinki  01.05.2008

Pellervo Kokkonen, Kaikkien alojen asiantuntija, Sulkava  01.05.2008

Simo Rintala, Motoristi, Tuusula  29.04.2008

Leena Hujanen, maanviljelijä, Sonkajärvi  28.04.2008

Dan Nurminen, muusikko / sähköala, Vantaa  28.04.2008

Ulpu Korpua, Yrittäjä, Kiiminki  28.04.2008

Jani Harju-Säntti,, Opiskelija,, Tampere  28.04.2008

Heikki Nurminen, Entinen Transit-mies, Ylöjärvi  27.04.2008

Mika Tuovila, toimihenkilö, Kuusamo  27.04.2008

Olli-Pekka Kulju, Ohjaaja, Turku  26.04.2008

Matti Korteniemi, Mattoasentaja, OULU  25.04.2008

Jari Annaniemi, sosiaaliohjaaja, Nummela  25.04.2008

Jari Järvinen, kirjastoauton kuljettaja, Tampere  25.04.2008

Outi Harju-Säntti, Kirjastovirkailija-kuljettaja, Tampere  25.04.2008

Jouko Viljakainen, yrittäjä, Mikkeli  25.04.2008

Irwiö & Co Orkestereineen/Petri, Artisti, Helsinki  25.04.2008

Santeri Junnonen, Ylempi toimihenkilö, Espoo  25.04.2008

Christian, rap-artisti, Espoo  24.04.2008

Harri Soikkeli, Opiskelija, Mikkeli  24.04.2008

Seppo Välikangas, Tarkastusinsinööri, Laukaa  23.04.2008

Eini Sulander, opettaja, Ruokolahti  23.04.2008

"Transitmies II", Opiskelija, Helsinki  23.04.2008

Juha Merta, Senior Scientist, Vantaa  22.04.2008

Seppo Meriläinen, nuorisotyönohjaaja, Kiiminki  21.04.2008

Topi Tulla , Opiskelija, Kangasniemi  21.04.2008

Tuija-Leena Saikkonen, kotiäiti, Lahti  21.04.2008

Jukka Ray-Ska Reinivuo, Lucky 313 bändin kitaristi/laulaja, Ruotsinpyhtää  21.04.2008

Pekka Pehkonen, opiskelija, Pälkäne  20.04.2008

Jouni Visala, Taiteilija, Espoo  20.04.2008

Seppo Niskanen, , Viitasaari  20.04.2008

saku syvälä, töissä, tre  19.04.2008

Arttu Meriläinen, , Oulunsalo  19.04.2008

Petri Hyrkäs, , Keminmaa  19.04.2008

Sanni Hyrkäs, , Keminmaa  19.04.2008

Aapo Hyrkäs, , Keminmaa  19.04.2008

Tero Meriläinen, , Oulunsalo  19.04.2008

Sirkka Roiha, , Kemi  19.04.2008

Minna Virolainen, , Oulunsalo  19.04.2008

Niina Virolainen, , Keminmaa  19.04.2008

Henni, , kangasala  19.04.2008

Mervi Jutila, Liikunnanohjaaja, Alavieska  18.04.2008

Jukka Saarela, Opiskelija, Kauniainen  17.04.2008

Marko Lind, Levy-yhtiö / Ohjelmatoimisto King & Rose Production Oy, Imatra  17.04.2008

Eetu-Ville Mantere, opiskelija/muusikonalku, Ilmajoki  16.04.2008

Marko Mäkelä, Yrittäjä, Tampere  16.04.2008

Jani Mäkelä, Automekaanikko, Harrastelija muusikko, Tampere  15.04.2008

Matti, elämän kiertokululainen, Ilmajoki  15.04.2008

Petri Vähäsarja, toimittaja/opiskelija, Helsinki  14.04.2008

Sussu, Opiskelija, Tornio  14.04.2008

Lauri Puustinen, Työpäällikkö, Lohja  13.04.2008

Janne Koivisto, Opiskelija, Suonenjoki  13.04.2008

Virpi Söyrinki, opiskelija, Keminmaa  12.04.2008

Jarno Kallo, Yrittäjä, Pello  11.04.2008

Jouko Nykänen, sitikkamies, Tampere  11.04.2008

Pirjo Nykänen, lähimmäinen, Tampere  11.04.2008

Paula Palmgren, tutkija, FM, DI, Tampere  10.04.2008

Jari Aalto, , loppi  09.04.2008

Jaakko Ansaranta, Elämän ohituskaistalainen, Tarvasjoki  08.04.2008

Marko Henttinen, Konekuski, Piikkiö  08.04.2008

Janika Niemi, opiskelija, Valkeala  08.04.2008

Anni Janger, Opiskelija, Kangasala  07.04.2008

Petra Laurema, Puheterapeutti, Helsinki  07.04.2008

Anu Kamppari, Opiskelija, Kangasala  07.04.2008

Marko Sagulin, Nuorisopastori, Kangasala  06.04.2008

a.k.rissanen, autokuski, vantaa  06.04.2008

Jussi, sanailija, maksamaa  06.04.2008

pupetti, hoilaaja, vaasa  06.04.2008

Lassi Sundéll, Opiskelija, Kangasala  06.04.2008

Senni Nissilä, opiskelija, Kangasala  05.04.2008

Katri Pulkkinen, luokanop., apulaisrehtori, Espoo  05.04.2008

Ville Sirviö, , Helsinki  05.04.2008

U-M Meri-Kirvesoja, lehtori, Tuusula  04.04.2008

Leena Viitaniemi, yrittäjä, Tampere  03.04.2008

ilkka Eisto, transitmies, Lieksa  03.04.2008

Tiro Rohkimaianen, Nuorisotyönohjaaja-muusikko, Kauniainen  03.04.2008

Kalervi Yrjämä, muusikko, Tampere  03.04.2008

Lauri Salo, graafikko, Tampere  03.04.2008

Anne Senilä, , Muurame  02.04.2008

Suvi Kankaanpää, opiskelija, Kangasala  02.04.2008

Helmeri Heiskanen, opiskelu kai ja musiikkiakin harrastelen, mikkeli  02.04.2008

mikko, , mikkeli  02.04.2008

Jyrki Lehtimäki, Bluesmies, Tampere  01.04.2008

Jaana Nirhamo, puutarhuri, Tampere  01.04.2008

Jussi Uusimäki, Transitmies!, Ilmajoki  01.04.2008

Tuomo Övermark, Muusikko / yrittäjä, Seinäjoki  01.04.2008

Per Rosenberg, eläk.mus.harr., Kouvola  31.03.2008

timo jauhiainen, asentaja, hyvinkää  31.03.2008

Reijo Tuomala, Yrittäjä, Kullaa  31.03.2008

Ellinoora Helenius, Media-assistentti, Helsinki  31.03.2008

Katja Kinnunen, Oppilaiden ohjaaja, Helsinki  31.03.2008

Mari Lappalainen, Nuorisotyönohjaaja, Turku  31.03.2008

janne viitaniemi, muusikko, tampere  30.03.2008

Pekka Viitaniemi, musiikkiluok.opett. eläkk., Tampere  30.03.2008

Julle Wuoma, Yrittäjä/Mv, Keuruu  30.03.2008

Sirpa Siltanen, Hoito- ja kasvatustyön ohjaaja, Pori  30.03.2008

Sami Siltanen, Teologian yo, Ähtäri  30.03.2008

Kalle Kivi, Nuorisotyönohjaaja, Hollola  30.03.2008

Tove Rosenberg, opettaja, Espoo  30.03.2008

Keimo Partanen, kokki, lahti  29.03.2008

TEUVO HERNETKOSKI, TALAKKARI, OULU  29.03.2008

Juha Salonen, , Tampere  28.03.2008

Anders Olsson, Entinen Radio Novan kuuntelija, Pori  27.03.2008

seppo rajaniemi, satunnainen muusikko, oulu  27.03.2008

Joni Pahkakangas, Sora-Ykkönen, Evijärvi  26.03.2008

Heikki Mäkinen, Transit mies, Tampere  26.03.2008

Timo, IT, Helsinki  26.03.2008

Petri Välikangas, , Evijärvi  26.03.2008

Harri Niemi, , Turku  25.03.2008

Marko, opisekelija, ylöjärvi  25.03.2008

Jari Jalonen, Kumimies, Kirkkonummi  24.03.2008

Pekka J., vartija, Oulu  24.03.2008

Marika Lehtiheimo, sairaanhoitaja, Kirkkonummi  24.03.2008

Pertti Lindewall, , Helsinki  24.03.2008

Tanja Snellman, kotiäiti, Niinisalo  24.03.2008

mari, palveluvastaava, nastola  23.03.2008

risto salmi, muusikko, vantaa  23.03.2008

Jarmo Niemi, automekaanikko, turku  23.03.2008

petri laku murto, autonkuljettaja, artjärvi  23.03.2008

Marko Alatalo, Iskelmälaulaja / Sprinklerasentaja, Anjalankoski  23.03.2008

Sami Kaari, Rekkamies, Kurikka  23.03.2008

Mika Puhakka, opettaja,   22.03.2008

Jaana Alakangas, , Merikarvia  22.03.2008

Jarno Snellman, Yrittäjä, Niinisalo  22.03.2008

Jaana Tiainen, työvoimaohjaaja, Joensuu  21.03.2008

elias murto, rekkamies, artjärvi  21.03.2008

pete, rekkakuski, orimattila  21.03.2008

Joonas Ylioja, , Hollola  21.03.2008

hande, auto laitaja, lahti  21.03.2008

Ville Korhonen, rekkamies, Lahti  21.03.2008

Rilla Aura-Korpi, toiminnanjohtaja, Nousiainen  21.03.2008

Pirjo Koivu, maatalon emäntä, Äänekoivisto  20.03.2008

reijo eskola, yrittäjä, vantaa  20.03.2008

Kari Pirhonen, Valkea Transit, Iisalmi  20.03.2008

Reijo Vettentanta, kommunisti, Merikarvia  20.03.2008

Antti Pihlapupi, oranssi Transit, Pori  20.03.2008

Ossi Tuominen, Ford/Transit asiantuntija, Pori  20.03.2008

T Jauhiainen, asentaja, hyvinkää  19.03.2008

JT Virtanen, Futuristi, Lahti  19.03.2008

eero kyngäs, levys., rusko  19.03.2008

mika aikio, kirvesmies, utsjoki  19.03.2008

Petri Into, Sähköyliasentaja/Yrittäjä, Jokioinen  19.03.2008

Timo Yli-Nokari, Huuliharppu, viulu, laulu, Laitila  19.03.2008

Jaana Rinta-Ruona, , Hyllykallio  19.03.2008

Mika Eljaala, virkamies, Tottijärvi  19.03.2008

Hilarious Jam, säveltäjä-kitaristi, Pori  18.03.2008

A.K.PAANANEN, KANSALLISSOSIALISTI, VANTAA,  18.03.2008

seppo mäkelä, kuljetusyrittäjä, klaukkala  18.03.2008

Joonas Silvennoinen, Musiikin harrastaja, Helsinki  18.03.2008

turkka mali, taiteilija, forssa  18.03.2008

Esa Alakangas, eläkeläinen/opiskelija, Merikarvia  18.03.2008

Seija Väre, , Merikarvia  18.03.2008

Janne Yrjölä, Nuorisotyönohjaaja, Riihimäki  18.03.2008

Mika Rannikko, Ammattimies., Halikko  18.03.2008

Sanna Natunen, , Savonlinna  18.03.2008

Paul Lagerspets, toiminnanjohtaja, Tampere  18.03.2008

Tuire Sammalisto, toim.joht., Tampere  18.03.2008

Johannes Joenpelto, Opiskelija, J  18.03.2008

Raimo Suoknuuti, mv/kirvesmies, Luumäki  18.03.2008

Aaron Mustajärvi, Kauppias, Kälviä  17.03.2008

Kaarina Sillanpää, Johtava velkaneuvoja, Turku  17.03.2008

reijo ahteela, johtaja, parikkala  17.03.2008

Tapio Linden, Rak.mest., Mynämäki  17.03.2008

Duo HiluJami, tanssibändi, Pori  17.03.2008

Anne Lind, Sihteeri, Pornainen  17.03.2008

Pekka Sahlström, isännöitsijä, Siuntio  17.03.2008

Lassi Heinonen, Koululainen, Naantali  17.03.2008

Maria Sirniö, Lastentarhanopettaja, Tampere  16.03.2008

henry aalto, viheralan yrittäjä, Tampere  16.03.2008

Markus Pakkala, opiskelija, Tampere  16.03.2008

Hilkka Simpanen, päiväkodin johtaja, Pori  16.03.2008

Merja Lehtinen, ammattiautoilija, Helsinki  16.03.2008

Artturi Kivineva, Aluesihteeri, Ylistaro  15.03.2008

Jarmo Kuparinen, talonmies, Pori  15.03.2008

ahti ekoluoma, transitmies, kurikka  14.03.2008

Lauri Sankari, opiskelija, Vihanti  14.03.2008

Aarne Norberg, elokuvantekijä, Nokia  14.03.2008

Aero-Tomppa, Koneistaja,   13.03.2008

Teemu Lehtinen, Asentaja, Tuusula  13.03.2008

marko salminen, kirvesmies, ulvila  13.03.2008

Hanna Honkanen, Kotiäiti, Hamina  13.03.2008

Joni Jansson, , Hamina  13.03.2008

Kari Kinnunen, , Tuusula  12.03.2008

Jim Wong, Opiskelija Lahti, Lahti  12.03.2008

Hannu Tuderus, Ohjaaja, Jyväskylä  11.03.2008

Väinö Iso-Markku, Tuotantopäällikkö, Lapinlahti  11.03.2008

Jemina Jaskari, Opiskelija, Lempäälä  10.03.2008

petri katko, nuorisotyönohjaaja, muurame  10.03.2008

Kalle Salonen, S-eläkeläinen, Kotka  09.03.2008

Nisula Anssi, Ramp-esimies, KERAVA  08.03.2008

Jorma Virkkunen, Bussikuski, Kankaanpää  08.03.2008

Jussi Vares, S-eläkeläinen, raahe  08.03.2008

Henri Koistinen, Sähköalan yrittäjä, Naantali  07.03.2008

Tapani Puikko, Kuljetusyrittäjä, Kälviä  07.03.2008

jyrki koskela, Kuntoutuskeskuksen johtaja, Pieksämäki  07.03.2008

Auli Kuparinen, laulava informaatikko, Tampere  07.03.2008

Janne Tuorila, Kuski, Himanka  07.03.2008

Kake, Johtaja, Hyvinkää  07.03.2008

Mika Haavisto, Autonkuljettaja, Tampere  06.03.2008

Mikki Nuorivaara, Säveltäjä,muusikko, Luhanka  06.03.2008

Jukka Aalto, Yrittäjä, Turku  06.03.2008

Teemu Matilainen, Reprografi, Helsinki  06.03.2008

Olli Tala, Opiskelija, Tampere  05.03.2008

Simo Kinnas, Eläkeläinen, Perä-Seinäjoki  05.03.2008

Jari Mustasaari, Yrittäjä, Kokkola  05.03.2008

Anu Ylimaa, Äänisuunnittelija, Helsinki  04.03.2008

Elina Kaukonen, Opiskelija, Kangasala  04.03.2008

Sakari Löytty, Muusikko, Tampere  04.03.2008

Jussi Maasola, erityisnuorisotyönohjaaja, Jyväskylä  04.03.2008

Tuomo Niskanen, , Lempäälä  04.03.2008

ANSSI TOIVONEN, YHDENSORMEN PIANISTI, SOMERO  04.03.2008

TIMO NYHOLM, VAPAA TAITEILIJA, LIETO  04.03.2008

Ilkka Ärrälä, Valokuvaaja, Somero  04.03.2008

Eira Mattila, toimistosihteeri, Uusikaupunki  03.03.2008

Juhana Viitaniemi, Myyntineuvottelija, Tampere  03.03.2008

Matti Aho, Varustelija, Luopioinen  03.03.2008

ari mäkelä, hitsaava henkilö, vaasa  02.03.2008

jukka järvinen, eläk., jämsä  02.03.2008

Jussi Korhonen, Kirjoittaja ja musiikinkuuntelija, Helsinki  02.03.2008

Miia Lahti, Musiikintekijä, Helsinki  02.03.2008

Jalmar Ketonen, apulainen, Seinäjoki  02.03.2008

sami konttinen, traktorinkuljettaja, suonenjoki  02.03.2008

Raija Tervala, kotiäiti, Vantaa  02.03.2008

Marjatta Jokinen, rehtori, eläkkeellä, Järvenpää  01.03.2008

Jyrki Paavilainen, Romuala, Helsinki  01.03.2008

Jenna Hiltunen, opiskelija, Tampere  01.03.2008

Joni Kuivanen, auton asentaja, Sahalahti  01.03.2008

Matti Rajala, opiskelija, Sahalahti  01.03.2008

Miikka Rajala, opiskelija, Sahalahti  01.03.2008

Mika Vihavainen, Logistiikkapäällikkö, Jyväskylä  01.03.2008

packalen petteri, työmies, vantaa  01.03.2008

Jesse Hiltunen, , Sahalahti  01.03.2008

Eero Lupari, musiikin monitoimija, Helsinki  01.03.2008

eila koivisto, emäntä, karvia  01.03.2008

Harri Säntti, Kaikkiruokainen musiikkikulinaristi, Turku  01.03.2008

antti saramäki, haudankaivaja, orivesi  29.02.2008

Matti Parkkonen, Työnhakija, Salo  29.02.2008

Petri Jukkala, johtaja, Jokioinen  29.02.2008

Jarmo Ravattinen, Musiikin kuuntelija, Vantaa  28.02.2008

Anna Raatikainen, ruokapalvelutyöntekijä, Vantaa  28.02.2008

Pekka Pirinen, Lääkäri, Oulu  28.02.2008

Sari Kokko, Keittiöapulainen, Tampere  27.02.2008

Janne Saari, , Tampere  27.02.2008

Markus Wacklin, maalari/hammondisti, Kokkola  27.02.2008

Sana Mustonen, kotiäiti/sanoittaja, Renko  27.02.2008

Mauno Mattila, Yrottäjä Dir,Mus., Lappi  27.02.2008

Janne Aaltonen, Prosessimies, Mynämäki  27.02.2008

Reijo Enqvist, Yrittäjä/Basisti, Kuusamo  27.02.2008

Marja Matilainen, psykologi, Turku  26.02.2008

Pertti Mattila, Eläkeläinen, Uusikaupunki  26.02.2008

Olavi Mäenpää, Puolueen pj, Turku  26.02.2008

Jarmo Timonen, taksinkuljettaja, Nurmijärvi  26.02.2008

Maritta Meurman, Psykologi, Turku  26.02.2008

Esa Rantala, DI, Ylöjärvi  26.02.2008

Paula Kylämäki, Musiikin ystävä/optikko, Turku  25.02.2008

veijo väisänen, eläkeläinen, Kiiminki  25.02.2008

Reima Lihavainen, nälkätaiteilija, SUOMI  25.02.2008

Seija Lappalainen, sosiaalikasvattaja, Vantaa  25.02.2008

Teemu Kettunen, Koneenkuljettaja, Lohja  25.02.2008

Tarja Lihavainen, Kanslisti, Haukipudas  25.02.2008

Ritva Lehtonen, , Lieto  25.02.2008

Jorma Markula, Basisti, Koski  25.02.2008

katja tamminen, kotiäiti, turku  25.02.2008

Lasse Sirkiä, Tuotepäällikkö, Lahti  25.02.2008

jorma lehtinen, laitosmies, turku  25.02.2008

Jarkko Väisänen, energiatyöntekijä, OULU  25.02.2008

Tomi Niittymäki, Kiinteistönhoitaja, Nousiainen  25.02.2008

Matti Kontusalmi, yrittäjä, espoo  25.02.2008

Marjut Timonen, Nuorisotyönohjaaja, Nurmijärvi  25.02.2008

Jarmo Vuorensola, soittelija, Raisio  25.02.2008

Reima Orvasto, Projektipäällikkö, Turku  25.02.2008

Pertti Lihavainen, selviytyjä, vantaa  25.02.2008

Lassi Lehtonen, Ajojärjestelijä, Littoinen  25.02.2008

Hannu Lihavainen, Instrumentointiuunnittelija, Haukipudas  25.02.2008

Tuomo Norvasuo, Kaikkiruokainen musiikkikulinaristi, Lemu  25.02.2008

Turjo Jaakkola, Musiikin harrastaja, Turku  25.02.2008

Esa Pöyliö, Ins.,   25.02.2008

Lauri Koivisto, Opiskelija, Pori  25.02.2008

Toni Kulmala, musiikinkuluttaja, Vaasa  24.02.2008

Mika Virtanen, rehtori, Loimaa  24.02.2008

Joni Heinonen, Opiskelija, Mynämäki  24.02.2008

Jorma Virtanen, Isä, Lempäälä  24.02.2008

Maarit Räty, Opiskelija, Jyväskylän mlk.  24.02.2008

teuvo anttila, puuseppä, keuruu  24.02.2008

anja anttila, työtön, keuruu  24.02.2008

Minna-Leena Erkkilä, opiskelija, Oulu  24.02.2008

Kari-Pekka Pöykkö, tulkki, lauluntekijä, laulaja, Espoo  23.02.2008

Kalle Vänskä, Insinööri, Tampere  23.02.2008

Eija Nevala, , Tampere  23.02.2008

Irmeli Aro, Konttoristi, Vantaa  23.02.2008

Lasse Huhtala, valssaaja konepajalla, karhi  23.02.2008

aakke huhtala, amatööriasentaja, karhi  23.02.2008

Pertti Hynynen, Työnjohtaja, Iisalmi  23.02.2008

Juho Peltola, työntekijä, Lieto  23.02.2008

Keijo Romo, Yrittäjä, Hankasalmi  23.02.2008

Toni Piispanen, fysioterapeutti, Oulu  23.02.2008

Tuomas Oivanen, Turkulainen basisti, opiskelija , Turku  23.02.2008

Päivi Härkönen, erityisopettaja, Helsinki  23.02.2008

Markku Tyni, Suihkulaulaja, Ylitornio  22.02.2008

Timo Pienimäki, Maanviljelijä, Multia  22.02.2008

pirkko korhonen, , tampere  22.02.2008

Riikka Lehto, kokki, kangasala  22.02.2008

juha kuittinen, muusikkoäänittäjä, vantaa  22.02.2008

Kapa Ahonen, Laulaja, lauluntekijä, Turku  22.02.2008

Korvenkarhu Mikko, työmies, VIHTI  22.02.2008

marja aho, ope, kokkola  22.02.2008

Vesa Turunen, Sekatyömies, Helsinki  21.02.2008

reijo, timpuri, kuopio  21.02.2008

Kirsi Paasi, Logistikko, Espoo  21.02.2008

Kati Pekkanen, sairaanhoitaja, vantaa  21.02.2008

Ville Hassinen, , Kokkola  21.02.2008

Sirkka-Liisa Snellman, eläkel., Helsinki  21.02.2008

Antero Snellman, eläkeläinen, Helsinki  21.02.2008

Jyrki Mäkinen, Eläkeläinen, Vammala  21.02.2008

Juha Aivila, Sähkö"masentaja", Helsinki  21.02.2008

Aino Vaara, , Helsinki  21.02.2008

Pekka Virtala, työmies, Kalajoki  21.02.2008

Tero Tossavainen, muusikko, Parikkala  21.02.2008

Ossi Rajala, erityisopettaja, Seinäjoki  21.02.2008

Mika Latvala, Nörtti, Vihti  21.02.2008

Heikki Kallioinen, Biker,kitaristi, Uusikaupunki  21.02.2008

Mikko Nuorala, Muusikko, Oulu  21.02.2008

Tomi Yrjänäinen, Rumpali, Vantaa-Seinäjoki  21.02.2008

Seppo Turjansalo, kuorolaulaja, Uusikaupunki  21.02.2008

Jani Lautaoja, , Vihtavuori  20.02.2008

Maarika Piispanen, Luokanope, Kokkola  20.02.2008

Raimo Jormalainen, suunnittelija, Tampere  20.02.2008

Jouko Lautaoja, puhelinasentaja, Humppila  20.02.2008

Antti Savola, , Helsinki  20.02.2008

Marja-Leena Pasanen, Toimistosihteeri, ESPOO  20.02.2008

Keijo Savela, Työtön, Helsinki  20.02.2008

Petri Vainio, luokanopettaja, musiikinharrastaja, Kokkola  20.02.2008

Eerik Junnila, Harrastelaulaja, Uusikaupunki  20.02.2008

Pipsa Piipponen, LTO,laulaja,kuvatait., Lohja  20.02.2008

Maija-Liisa Nupponen, Eläkeläinen, Helsinki  20.02.2008

Arto Inberg, kone-asentaja, Pori  20.02.2008

Silja Vakkila, Myyntineuvottelija, musiikinhrrastaja, kulttuurifriikki, Turku  20.02.2008

Jari Huhtala, Yrittäjä, Tampere  20.02.2008

Reeta Ridanpää, opiskelija, Kokkola  20.02.2008

Ritva, eläkeläinen, helsinki  20.02.2008

Leif Sirén, Opiskelija, Lapinjärvi/ Turku  20.02.2008

Joona Latvasalo, Opiskelija, Vantaa  20.02.2008

Johanna Mäkinen, koulutussuunnittelija, Turku  19.02.2008

Rami Nurminen, automies, vantaa  19.02.2008

Kimmo Järvelä, luokanopettaja, Kokkola  19.02.2008

juha leksis, hallituksen pj yrittäjä, iisalmi  19.02.2008

Jonne Karvonen, , Tampere  19.02.2008

Vesa Pirinen, Palvelukonsulentti, ESPOO  19.02.2008

J.Arell, Eläkeläinen, Kaarina  19.02.2008

Antti Suomalainen, eläkeläinen, Helsinki  19.02.2008

Anu Jämsén, Toimitussihteeri, Helsinki  19.02.2008

Teemu Paasonen, Motoristi, Kerava  19.02.2008

Sami "pernis" Sihvonen, Mikrotukihenkilö, Lahti  19.02.2008

Raimo Hurskainen, Eltrikemies, Kajaani  19.02.2008

Arto Björninen, Erityisluokanopettaja, Lahti  19.02.2008

Riitta Rauhala, musiikinopettaja, Kokkola  19.02.2008

Seppo Nurmi, Opiskelija, Sipoo  19.02.2008

Seppo Pöyhönen, evp psykologi, Uusikaupunki  19.02.2008

Jukka Ihalainen, vaariopiskelija, Kokkola  19.02.2008

Pekka Harmovaara, Musiikin esittäjä, Uusikaupunki  19.02.2008

Maija Peltoniemi, musiikin harrastaja, Kokkola  19.02.2008

Simo Saukko , laulu- ja kitaramies, Kokkola  19.02.2008

Olli Peltoniemi, Laulelija, Kokkola  19.02.2008

Tarja Ihalainen, laulusta ja musiikista nauttiva, Kokkola  19.02.2008

Sirpa Roivas, eläkeläinen, Helsinki  19.02.2008

Mika Väisänen, Suunnittelija, Helsinki  19.02.2008

Ossi Peltoniemi, tuplakvartettimies, Kokkola  19.02.2008

Jarmo Vähä-Ruona, Musiikin harrastaja, Kokkola  19.02.2008

Arja Saari, Kiinteistösihteeri, Helsinki  19.02.2008

Marjutti Salojärvi, Kuorolaulaja, Helsinki  19.02.2008

Minna Joki-Luomala, musiikinopiskelija, Turku  19.02.2008

Jussi Mattila, Kauppias, Turku  19.02.2008

Elina Laaksonen, , Uusikaupunki  19.02.2008

Jukka Hätinen, Datsunmies, Helsinki  19.02.2008

Arja Wik, coordinator, Pietarsaari  19.02.2008

Matti Mäntylä, IT-ammattilainen, Turku  18.02.2008

Katri Viljo, Opiskelija, Turku  18.02.2008

Jouko Ouramo, Opiskelija, Luvia  18.02.2008

Manu Liira, isä, muusikko...sekatyöläinen, Tampere  18.02.2008

Louna, Laulaja/lauluntekijä, toimittaja, Tampere&Tallinna  18.02.2008

Petteri Reunamo, Insinööri, Yyteri  18.02.2008

Olof Sjöberg, Verkkoasentaja, Uusikaupunki  18.02.2008

Antti Huttunen, Koulunkäyntiavustaja, Turku  18.02.2008

Ismo Niemi, Hitsaaja, Pori  18.02.2008

Mauri Kivikoski, Laulelman ystävä, Turku  18.02.2008

Seppo Haapakoski, Laulelman ystävä, Turku  18.02.2008

Ari Peltola, Nyssemyyräopp., basisti, Tuusula  18.02.2008

Mirja Hannula, Fysioterapeutti-yrittäjä, Nousiainen  18.02.2008

Roope Pesonen, musiikinystävä, Järvenpää  18.02.2008

Soili Pahtaja, tiedottaja, Espoo  18.02.2008

Eki Kähärä, "Pösöö mies", Helsinki  18.02.2008

Petteri Sihvonen, koulutussihteeri, Rautjärvi  18.02.2008

Ville Kervinen, Nuorisotyönohjaaja, Hamina  18.02.2008

raila tulivuori, , turku  18.02.2008

Jonna Haverinen, Opiskelija, Kuopio  18.02.2008

Leila Halonen, toimihenkilö, Oulu  18.02.2008

Timo Salminen, Työnjohtaja, Turku  18.02.2008

Jouni Andsten, , Nurmijärvi  18.02.2008

Jouko Vähä-Ruona, Peugeotmies, Helsinki  18.02.2008

Vairio Asko, musiikinystävä, Kaarina  18.02.2008

Markku Hagner, kirjaltaja, Pori  18.02.2008

Sinisalo Kari, Soittooppilas,ikuinen, Kaarina  18.02.2008

Timo Kiviniemi, Läppärin naputtaja, Sipoo  18.02.2008

Satu Saari, graafinenkuvankäsittelijä, Hesinki  18.02.2008

Sari Pirhonen, Harrastajamuusikko, Turku  18.02.2008

Juhani Ihander, Tuubansoittaja, Naantali  18.02.2008

Markku Nurminen, Huoltoteknikko, Nokia  18.02.2008

Esa Johansson, Vätys, Turku  18.02.2008

Mikko Nurminen, insinööri, Tampere  17.02.2008

Seppo Vestola, Laulelman ystävä, Rusko  17.02.2008

Stella Storberg, opiskelija, Naantali  17.02.2008

Pauliina Salmi, Kirjastonhoitaja, Turku  17.02.2008

Arto Niinimäki, graaf. suun., Kaarina  17.02.2008

Mikko Saarinen, Katsastaja, Jyväskylä  17.02.2008

Ketonen Olli-Pekka, Yrittäjä, Turku  17.02.2008

Jussi Lempinen, Maalari, Aura  17.02.2008

Sanna Viljo, Menekinedistäjä, Aura  17.02.2008

Harri Hietala, Harrastajamuusikko, Turku  17.02.2008

Tapio Korpela, puhallinpedagogi, Turku  17.02.2008

Raija Oja, osastonsihteeri, Pori  17.02.2008

Jari Salmi, Musiikin suurkuluttaja, Pori  17.02.2008

Mika Nurminen, suunnittelija, Uusikaupunki  17.02.2008

Raimo Hallaneva, Sähköasentaja, Loppi  17.02.2008

jokke mäkinen, antikvaari, vammala  17.02.2008

Tommi Korhonen, Tukihenkilö, Nousiainen  17.02.2008

Tero Törmä, Nörttiläs, Vantaa  17.02.2008

Jertta Ratia, suomentaja, Helsinki  17.02.2008

Ritva Suuronen, Joutilas, Helsinki  17.02.2008

Taavi Wallenius, jokeltaja, Helsinki  17.02.2008

Tiia Wallenius, kotiäiti, Helsinki  17.02.2008

Roosa Ja Emma Mattsson, kaverit, Helsinki  17.02.2008

Otus Mattsson, oloneuvos, Helsinki  17.02.2008

marko erkkilä, autonkuljettaja, espoo  17.02.2008

Jäbä Lindfors, Vapaamatkustaja, Helsinki  17.02.2008

Eira Lindfors, Myyjä, Helsinki  17.02.2008

Kari Sillanpää, Insinööri, Pietarsaari  17.02.2008

Sanna Rautiainen-Särkkä, kotiäiti, Helsinki  17.02.2008

Ilona Sopenperä, postinjakaja, Kuusamo  17.02.2008

Juha Kilpiä, Kouluttaja, Helsinki  16.02.2008

Tarja Sillanpää, , Sipoo  16.02.2008

Ilkka Joenaho, Opiskelija, Kuopio  16.02.2008

Ulla Koskinen-Laine, gr-suunn., Lahti  16.02.2008

Raija Peräsalo, emäntä, Singsby, Mustasaari  16.02.2008

Pentti Peräsalo, eläkeläinen, Singsby  16.02.2008

Timo Tallgren, Palveluohjaaja, Vantaa  16.02.2008

Maire Niitonniemi, huolitsija, Helsinki  16.02.2008

Jarkko Sääskilahti, Autonkuljettaja, Rovaniemi  16.02.2008

Ari Leppiniemi, Liikenneopettaja, Ylivieska  16.02.2008

Ville Harju, Autonkuljettaja, Kauhava  16.02.2008

Matti Hämäläinen, atk-tukihenkilö, Helsinki  16.02.2008

Marja Sormo, , Helsinki  15.02.2008

Samuel Heikkilä, koululainen, Helsinki  15.02.2008

Katinka Heikkilä, lukiolainen, Helsinki  15.02.2008

Antero Heikkilä, maalari, Porvoo  15.02.2008

Sari Siimes, kulttuurituottaja, Helsinki  15.02.2008

Jussi Siira, Opiskelija, Oulu  15.02.2008

Petra Berghäll, musiikkisihteeri, Tampere  15.02.2008

KIMMO HANNULA, , PALOKKA  15.02.2008

Heidi Lahtinen, lastenkodin ohjaaja, Lempäälä  15.02.2008

seppo istukaissaari, muusikko, seinäjoki  15.02.2008

Heli Kulmavuori, toimittaja, Helsinki  15.02.2008

Anne-Mari Hakala, Sosionomi/laulaja, Jyväskylä  15.02.2008

Pekka Haapaniemi, Yrittäjä, Oulu  14.02.2008

Joona Haapaniemi, Opiskelija, Oulu  14.02.2008

Jukka Heikkinen, Konemies, Oulu  14.02.2008

Ulla-Maija Grönholm, nuorisotyönohjaaja, Jyväskylän mlk  14.02.2008

Jussi Orava, Insinööriopiskelija, Jyväskylä  14.02.2008

Janne Parkkola, Asentaja/Transitin omistaja, Sahalahti  14.02.2008

Jarmo Järnfors, koneistaja, Pori  14.02.2008

Olli Juntunen, opiskelija, Jyväskylä  14.02.2008

Kirsi Kupiainen, nuorisotyönohjaaja, Hyvinkää  14.02.2008

Aino Isotalo, sosionomi, opettajaopiskelija, Tarvasjoki  14.02.2008

J-P Juomoja, harrastajamuusikko, Akaa  14.02.2008

Matti Kärävä, Opettaja, muusikko, Jyväskylä  14.02.2008

Jari Kotimäki, Ystävänpäivänä, Rovaniemellä  14.02.2008

Juhani Virtanen, Järjestösihteeri, Järvenpää  14.02.2008

Anne Häivälä, myyntiassistentti, Oulu  14.02.2008

Iina-Kaisa Rasmus, Opiskelija, diakoni, Turku  13.02.2008

Tuomo Komonen, Muusikko, Riihimäki  13.02.2008

Lasse Mikkonen, Sosionomi, Vantaa  13.02.2008

Noomi Inkiläinen, Nuoriso-ohjaaja, Lohja  13.02.2008

Maija Lehtinen, muusikko, lauluntekijä, Valbonne, Ranska  13.02.2008

Anne Mikkola, , Oulu  13.02.2008

Antti Maunumaa, Pastori, Nurmo  13.02.2008

Anne-Mari Maunumaa, Opettaja, Nurmo  13.02.2008

Ville Jaakkonen, opiskelija, Jyväskylä  13.02.2008

Marke Suni, Sosionomi +nuorisotyönohjaaja, opiskelija, Jyväskylä  13.02.2008

Mika Häkkinen, Muusikko, Kaarina  13.02.2008

Tapani Lappalainen, Järjestelmäasijantuntija, Siilinjärvi  13.02.2008

Olli Erkkilä, Muotoilija, Lahti  13.02.2008

Esa Jurva, FM, Jyväskylä  13.02.2008

Juha Rantala, Datanomi, Pieksämäki  13.02.2008

Mika Lahtinen, draamapedagogi, Jyväskylä  13.02.2008

Jussi Rantala, peltiseppä, Oulu  13.02.2008

keijo Välilä, Ravintoloitsija, Jyväskylä  13.02.2008

Laura Huurtola, kauppias, Espoo  13.02.2008

Susanne , Riikonen, Joensuu  13.02.2008

Annika Nyström, opiskelija, Oulu  13.02.2008

Maija-Liisa Hyppönen, Musiikkipedagogi, opiskelija, Jyväskylä  13.02.2008

Marjo Ronkainen, nuoriso-ohjus, Jyväskylän mlk  13.02.2008

Elina Tammilehto-Juntunen, opiskelija, Jyväskylä  13.02.2008

Jani Merjeslampi, Opiskelija, lauluntekijä, Jyväskylä  13.02.2008

Risto Ronkainen, yrittäjä/musiikkimies, Jyväskylän Mlk  13.02.2008

Miki Lindström, Graafinen suunnittelija, Helsinki  13.02.2008

Kimmo Turunen, Duunari & Muusikko, Helsinki  13.02.2008

Tiina Tammilehto, opiskelija, Jyväskylä  13.02.2008

Maria Siltanen, Opiskelija, Jyväskylä  13.02.2008

Ismo Penttinen, Atk-prostituoitu, Konginkangas  13.02.2008

Jari Turpeinen, Insinööri, Jyväskylä  13.02.2008

Jenni Jurva, FM, musiikinopiskelija, Jyväskylä  13.02.2008

Ylva Huuhtanen, Johdon assistentti, Vantaa  13.02.2008

Sanna Seppälä, opiskelija, Oulu  13.02.2008

Ari Korhonen, Tuotantopäällikkö, Jyväskylä  13.02.2008

Maija Ala-Nikkola, vapaa toimittaja, Myrskylä  13.02.2008

Henna Kervinen, äiti/musiikkipedagogi, Hamina  13.02.2008

Mari Mattila, opiskelija, Jyväskylä  13.02.2008

Virpi Asunmaa, opiskelija, kuorolainen, Jyväskylä  13.02.2008

Tommi Saha, Vahtimestari, Oulu  13.02.2008

Jukka Paananen, Opettaja , Jyväskylä  13.02.2008

Olli Tanttu, soittaja, JKL/Stckhlm  13.02.2008

Petri Paukama, Esimies, Jyväskylä  13.02.2008

Jarkko Tornberg, Opettaja, Espoo  13.02.2008

Maiju Manninen, Graafinen suunnittelija, Jyväskylä  13.02.2008

Anna-Liisa Kaataja, opiskelija, Jyväskylä  13.02.2008

Simo Manninen, Automyyjä, Jyväskylä  13.02.2008

Anne-Marika Turpeinen, Tanssija , Jyväskylän Mlk  13.02.2008

Pekka Kosonen, Keskiluokkainen, Pieksämäki  13.02.2008

Kimmo Korhonen, luokanopettaja, muusikko, Jyväskylä  13.02.2008

Tero Ahonen, Toimija, Jyväskylä  13.02.2008

Milla Heinonen, Muusikko, Helsinki  12.02.2008

Niina Romppainen, opiskelija, Oulu  12.02.2008

Suvi Saronsalo, lääketieteen opiskelija, Oulu  12.02.2008

Julius Valve, Käsikirjoituksen opiskelija, Helsinki  12.02.2008

Timo Kovanen, musiikinopettaja, lauluntekijä, Jyväskylä  12.02.2008

Jousia Lappi, opettaja, muusikko, Jyväskylä  12.02.2008

Sari-Anne Devay-Foris, Kotiäiti, Norja  12.02.2008

Johanna Mononen, opiskelija, Helsinki  12.02.2008

Ilkka Järviluoma, Opettaja, Jyväskylä  12.02.2008

Esko Turpeinen, Muusikko, ääniteknikko, Jyväskylän Mlk  12.02.2008

Janne Könönen, Toimittaja, lauluntekijä, Jyväskylä  12.02.2008

hannu rinnekangas, edustaja, tampere  12.02.2008

Matti Mantila, opiskelija, Vaasa  11.02.2008

simo, prosessihoitaja, lahti  11.02.2008

Kerttu Huotari, musiikin aktiivi kuluttaja, Oulu  11.02.2008

sirkka väänänen, , oulu  11.02.2008

Urpo Huotari, elektr. as., Oulu  11.02.2008

Mika Nuorva, musiikin käsityöläinen, nuorisosihteeri, Jyväskylä  11.02.2008

Jouko Halme, Vanhempiasentaja, Hyrylä  11.02.2008

TJ Määttä, Muusikko, Somero/Kuhmo  11.02.2008

Jussi Koponen, Työmies, Kajaani  11.02.2008

Juha Tiainen, Tietoliikenneasentaja, Joensuu  10.02.2008

Marko Laurila, ICT, Tampere  10.02.2008

Yrjö Haapala, Kirkkoherra, Keminmaa  10.02.2008

Aulis Parviainen, Ohjelmoja-suunnittelija, Lahti  10.02.2008

Hannu Ala, muusikko, Jyväskylä  10.02.2008

Juho Junka, pelimanni, Helsinki  10.02.2008

Harri Haavisto, kuorma-autonkuljettaja, Kuru  09.02.2008

Seppo Lehtinen, Nuorisonohjaaja evp, Vantaa  09.02.2008

Niina Möller, opiskelija, Kangasniemi  09.02.2008

tomi holländer, kuormauoton kuljettaja, jkl maalaiskunta palokka  09.02.2008

Tanja Venetvaara, Opiskelija, Tuusula  09.02.2008

Krista , Opiskelija, Hamina  09.02.2008

Essi Peisa, Lastenhoitaja, Helsinki  09.02.2008

Tapani Prami, Putkessa, Nousiainen  09.02.2008

Jenni Saario, Teatterituottaja, Lahti  09.02.2008

Eero Karhula, , Lohtaja  09.02.2008

Julia Watanen, opiskelija, Pieksämäki  08.02.2008

Lotta Saarinen, Opiskelija, Vaasa  08.02.2008

Ville Bogdanoff, opiskelija, Rovaniemi  08.02.2008

Pauliina Kainulainen, tutkija, Kontiolahti  08.02.2008

Jari Kainulainen, pastori, Kontiolahti  08.02.2008

Pekka Lehtisalo, Tutkija, Siikainen  08.02.2008

Raimo Kirjonen, Laitosmies, Marttila  08.02.2008

sariina renfors, äiti, espoo  08.02.2008

Jussi Vauhkonen, Erikoismies, Jyväskylä  07.02.2008

Simo Pannula, Yrittäjä, Laukaa  07.02.2008

toni lindgren, automaalari , pori  07.02.2008

Hannu Savonen, Musiikin suurkuluttaja, Turku  07.02.2008

Sanna Heikkinen, laulaja/laulupedagogi, Tuusula  06.02.2008

Janne Laakso, AV-teknikko, Kankaanpää  06.02.2008

virpi äijö, operaattori, ulvila  06.02.2008

Jami Pelkonen, Äänitohtori, Hyvinkää  06.02.2008

Markkanen V-V, Musiikin suurkuluttaja, Joensuu  06.02.2008

Terho, Trogen, Nurmijärvi  06.02.2008

Hannu Tillonen, Bussikuski, Polvijärvi  05.02.2008

Sirpa Huhtanen, IT-konsultti, Akaa  05.02.2008

Jaakko Perätalo, Suunnittelija, Lohja  05.02.2008

Jari Päivänkari, Kuorma-autonkuljettaja, mäntsälä  05.02.2008

Joni Kurkela, Opiskelija, Mikkeli  05.02.2008

Nina Pöllänen, Lukiolainen, Kaarina  05.02.2008

Nina Pöllänen, Lukiolainen, Turku  05.02.2008

Esa Vanttaja, sähköasentaja, Oulu  05.02.2008

Vesa Tamminen, opiskelija, Tampere  05.02.2008

Jaakko Palviainen, Kiinteistöhoitaja, Nurmijärvi  05.02.2008

Elina Erkkilä, Puheterapeutti, Kalajoki  04.02.2008

Aki Pääskynen, basisti evp, Tampere  04.02.2008

Tomi Lassila, Kuorma-auton kuljettaja, Vantaa  04.02.2008

Aki Aakula, Sähkö-alan opiskelija, Raisio  04.02.2008

Katri Tuori, Nuorisodiakoni, Forssa  04.02.2008

Suvi Mononen, Sihteeri, Dublin, Ireland  04.02.2008

Mikko Niemi, Duunari/Muusikko, Tampere  04.02.2008

Tuomo Rouhiainen, Tuottaja, Tukholma  04.02.2008

Timo Koskinen, Tuotepäällikkö, Vantaa  04.02.2008

Katri Malila, Lähihoitaja, Jyväskylä  03.02.2008

Pauliina Mattila, opiskelija, Vaasa  03.02.2008

Toni Tikkanen, yrittäjä, jyväskylä  03.02.2008

teuvo elo, , Imatra  03.02.2008

Siitari Olli, Soittaja, Mikkeli  03.02.2008

Petteri Lalu, , Tuusula  03.02.2008

marko erkkilä, sprinter kuski, espoo  03.02.2008

Jari Alppiranta, Opettaja, Loimaa  03.02.2008

Martti Laurila, ICT, Tampere  03.02.2008

Onni Kitti, Putkimies, Ylikiiminki  02.02.2008

Tommi Hilli, Nuoriso-ohjaaja, Muusikko, Tampere  02.02.2008

Jari Mikkola, Asentaja, Tampere  02.02.2008

Moilanen Tuula, navigoija, TAMPERE  02.02.2008

Rauno Nenonen, Käynninturvaaja, Koitsanlahti  02.02.2008

Pirjo Hallikainen, Siivooja, Koitsanlahti  02.02.2008

Eero moilanen, Driver, Tampere  02.02.2008

Eero Raittinen, laulaja, Lohja  02.02.2008

Eero Raittinen, laulaja, Lohja  02.02.2008

JOuni Oksman, yrittäjä, Karttula  02.02.2008

Riku Tela, Rekka-kuski, Nummi-Pusula  02.02.2008

Mira Tela, Poliisi, Nummi-Pusula  02.02.2008

Riku Tla, Rekka-kuski, Nummi-Pusula  02.02.2008

Heikki Hannula, Jätkä, Ylivieska  02.02.2008

Jani Leppälammi, Ostopäällikkö, Pirkkala  01.02.2008

Tuomas Ikonen, Opiskelija, Kangasala  01.02.2008

Kettumäki Harri, Free, Tampere  01.02.2008

Juha Jauhiainen, Ratinpyörittäjä, Lahti  01.02.2008

Juhani Havukainen, Arkistonhoitaja, Salo  01.02.2008

Vesa Kanerva, Tietoliikenne, Hyvinkää  31.01.2008

Leo Tolonen, Työtön, Oulu  31.01.2008

Eero Knaapi, , Punkaharju  31.01.2008

Heikki Kangas, koulusihteeri, Kangasniemi  31.01.2008

Pekka Jääskeläinen, Katsastusmies, Korpilahti  31.01.2008

Marita Raitio, työnsuunnnittelija, Kauhajoki  31.01.2008

Petri Kotro, Liikunnan lehtori, Kotka  31.01.2008

Kauko Erkkilä, Musiikin lehtori, Kalajoki  31.01.2008

Timo Yli-Viikari, Yrittäjä, Punkalaidun  30.01.2008

Sirkku Lehtimäki, mus.leht., Naantali  30.01.2008

Kaija Lammervo, sairaanhoitaja, Turku  30.01.2008

Jorma Niemi, muusikko, Helsinki  30.01.2008

Niklas Blomgren, Asentaja/NesteOil, Porvoo  29.01.2008

Sirkku Anttonen, Kotiäiti, Turku  29.01.2008

HANNU BJÖRKLUND, YRITTÄJÄ, VAASA  29.01.2008

Marja Kuronen, Henkilöstöpäällikkö, Nokia  29.01.2008

Heikki Kuronen, Laatuinsinööri, Nokia  29.01.2008

jorma koski-lammi, , kerava  29.01.2008

Jukka Koivisto, Mediatyöläinen, Tampere  29.01.2008

Mika Hartikainen, Kulttuurituottaja, muusikko, dj, Turku  29.01.2008

Marko Laulainen, tehdastyöläinen ja Transitin omistaja, Konnevesi  28.01.2008

Niina Pirttiniemi, Tuottaja, Pariisi/Turku  28.01.2008

Eevi Rikala, opiskelija/tyolainen, Boipeba, Brasilia/Turku, Suomi  28.01.2008

Matti Hernesaho, Opiskelija, Kauhava  28.01.2008

raimo järrinen, kuuntelia, mäntsälä  28.01.2008

Paavo Kangaskolkka, Varusmies, Luumäki  28.01.2008

Simo Niemi, ohjelmistosuunnittelija, Helsinki  28.01.2008

Aira Hasu, sooloilija, Helsinki  28.01.2008

Päivi Koivisto, , Tampere  28.01.2008

Matti Kleemola, Tuotepäällikkö, Helsinki  28.01.2008

Kari Mäenpää, Vahtimestari, Espoo  28.01.2008

Heli Hämäläinen, opiskelija, Mäntsälä  28.01.2008

Tiitus Petäjäniemi, kuvataiteilija, tampere  27.01.2008

Urpo Salkoaho, Projektipäällikkö, Rovaniemi  27.01.2008

vesa pursimo, , Turku  27.01.2008

Pasi Pursimo, , Uusikaupunki  27.01.2008

Leena Nousiainen, Opiskelija, Karttula  27.01.2008

Pekka Nurminen, Atk-asiantuntija, Nurmijärvi  27.01.2008

Heikki Laukkanen, Kokoonpanija, Karttula  27.01.2008

Ludde Luostarinen, tuottaja, Tampere  27.01.2008

Miia Niemelä, opiskelija, Nurmo  27.01.2008

Ida Roitto, opiskelija, rauma  27.01.2008

Niko Lehto, Pesäpalloilija, Vimpeli  27.01.2008

Mervi Hukari, Kuorolainen, Tampere  26.01.2008

Raimo Eskola, Toimitusjohtaja, Tamere  26.01.2008

kari ylinen, alan ammatilainen, kokkola  26.01.2008

Tarja Ikävalko, opiskelija, Turku  26.01.2008

Jani Tanskanen, opiskelija, Jyväskylä  26.01.2008

Yrjö Aho, toimitusjohtaja, Zurich,Sveitsi  26.01.2008

Anna Lahti, opiskelija, Helsinki  26.01.2008

Milla Valkeasuo, Opiskelija,   26.01.2008

Harri Harju, Yrittäjä, Kokkola  26.01.2008

Timo Mäkelä, harrastemuusikko, Nastola  26.01.2008

Kati Pulkka, , Sukeva  25.01.2008

Joni Kusmin, Maa- ja vesirakennus mies, Kokkola  25.01.2008

jussi kerola, , kälviä  25.01.2008

Raimo Häkkinen, Auditoija, Äänekoski  25.01.2008

Harri Holma, Tilusjärjestelyteknikko, Kokkola  25.01.2008

Pekka Vepsäläinen, Yrittäjä, Lemi  25.01.2008

Henriikka Koski, Peruskoululainen, Mouhijärvi  25.01.2008

Marjukka Kailio, opiskelija, Jyväskylä  25.01.2008

Seppo Korpimäki, talous- ja velkaneuvoja, Seinäjoki  25.01.2008

Jukka Hytönen, Lvi-Asiantuntija, Helsinki  25.01.2008

Anu Karlson, toimittaja, Helsinki  25.01.2008

Erkki Hänninen, nuorisotyönohjaaja, Suonenjoki  25.01.2008

Jouko Korhonen, Transitmies, Jyväskylä  25.01.2008

tero pekkala, filantrooppi, helsinki  25.01.2008

Satu Katava, Opiskelija, Iisalmi  25.01.2008

Airi Pietikäinen, toimistosihteeri, Iisalmi  25.01.2008

Matti Mäkeläinen, pappi, Vantaa  25.01.2008

Ari Luoma, opiskelija, Oulu  25.01.2008

Asko Vivolin, Valokuvaaja, Hyvinkää  25.01.2008

Harri Halmejärvi, Yrittäjä, Orivesi  24.01.2008

jani valtonen, kuuntelija, vantaa  24.01.2008

Urho Vuori, Eläkeläinen, Helsinki  24.01.2008

Mika Hautamäki, , Tampere  24.01.2008

Juha Manninen, Hoiva-alan opiskelija, Ylöjärvi  24.01.2008

Timo Tuulenkari, Nuorisotyönohjaaja, Joensuu  23.01.2008

Birgitta Asplund-Mäkinen, , Helsinki  23.01.2008

Pertti Mäkinen, , Helsinki  23.01.2008

Johanna Nissinen, lastentarhanopetteja, Helsinki  23.01.2008

Jorma Hyry, Mekaanikko, Tornio  23.01.2008

Mikko Koponen, Muusikko, Helsinki  23.01.2008

Maija Kajava, , Helsinki  23.01.2008

Mikko Tuohimaa, , Oulu  23.01.2008

Mikko Huttunen, retkiopas, Helsinki  23.01.2008

Elli Kempas, Tutkimusassitentti, Helsinki  23.01.2008

Hanni Rikala, projektityöntekijä, Vantaa  23.01.2008

Antti Pehkonen, Nuorisotyönohjaaja, Rovaniemi  23.01.2008

Mikko T Helminen, FM, humanisti, Nurmijärvi  23.01.2008

erika smeds, sairaanhoitaja, helinki  23.01.2008

Jenni Malmi, Musiikin harrastaja, Kaarina  23.01.2008

viile.vaihinen, myyntiedust., Chenjang,CHINA  23.01.2008

LINDA VAIHINEN, KOTIÄITI, TURKU  23.01.2008

pasi nieminen, kitaransoitonopettja, kankaanpää  23.01.2008

sirpa.nieminen, muusikko,, kankaanpää  23.01.2008

vilpertti, vaihinen, SF.USA  23.01.2008

risto, vaihinen, turku  23.01.2008

Silva Rikala, Tuotantosihteeri, Köln, Saksa  22.01.2008

Juha Sarastamo, Psykiatrinen sairaanhoitaja, Oulu  22.01.2008

Noora Pollari, opiskelija, Ylivieska  22.01.2008

Katja Salin, , Helsinki  22.01.2008

Jussi Ohenoja, Perheenisä, Suunnittelija, Järvenpää  22.01.2008

Lautenbacher Olli, lehtori, muusikko, Helsinki  22.01.2008

Niilo Helminen, koululainen, Vantaa  22.01.2008

Anna-Reetta Rikala, opiskelija, Vantaa  22.01.2008

Seppo Murtomäki, Eläkeläinen, Kemi  22.01.2008

Ritva Murtomäki, Eläkeläinen, Kemi  22.01.2008

Harri Ruotsalainen, Talonmies, Vantaa  22.01.2008

Seppo murtomäki, Eläkeläinen, Kemi  22.01.2008

Santeri Keinänen, Opiskelija, Turku  22.01.2008

Juha Lappalainen, Laitosmies, Tampere  22.01.2008

Akira Ropo, sekatyömies, Hyhky  22.01.2008

Janne Virtanen, Maanviljelijä, Marttila  22.01.2008

Aapo Rikala, Kirjaston radiokasvo, Vantaa  22.01.2008

ATSO LAARI, ERITYISASIANTUNTIJA, KARKKILA  22.01.2008

Tea Pajunoja, , Merimasku  22.01.2008

Tanja Pajunoja, , Merimasku  22.01.2008

Ville Kämäräinen, kirkonmies, Mikkeli  22.01.2008

Hanna-Mari Vuorela, optinen myyjä, Nokia  22.01.2008

Helena Laitinen, Asuntolanhoitaja, Hausjärvi  22.01.2008

tuure tapio, taksimies laulaja, parikkala  21.01.2008

tuure tapio, taksimies laulaja, parikkala  21.01.2008

Olli-Jukka Kyllönen, Kitaristi/varastotyöntekijä, Pirkkala  21.01.2008

Laura Grönlund, Sairaanhoitaja, Helsinki  21.01.2008

Teemu Kantola, Mies, Turku  21.01.2008

Kimmo Ojala, Muusikko, Ylöjärvi  21.01.2008

maaret aarnio, eritysopettaja, tampere  21.01.2008

Niko Häivälä, Opiskelija, Vantaa  21.01.2008

Eeva Jauhiainen, Kansanmusiikin opiskelija, Kokkola  21.01.2008

Tuomas Merilahti, Opiskelija, Kauniainen  21.01.2008

Annukka Mallat-Koskinen, Kotiäiti, Ylöjärvi  21.01.2008

Ari Silvennoinen, opo, Tampere  21.01.2008

Teppo Pirttijärvi, opiskelija, Mänttä  21.01.2008

Jukka Rinta-Kiikka, siirtolaiteteknikko, Ruovesi  21.01.2008

Kari Turku, Tuotepäällikkö, Vantaa  21.01.2008

Antto Wirman, Luokanopettaja, Helsinki  21.01.2008

Riitta Koivikko, tutkija, Turku  21.01.2008

Tiina Kaikkonen, Musiikkikasvatuksen opiskelija, Oulu  21.01.2008

Susanna Korhonen, opiskelija, Kauniainen  21.01.2008

Hans Koskinen, Taiteilija, Viljakkala  21.01.2008

Maaret Aarnio, erityisopettaja, Pirkkala  21.01.2008

Kata Laurikainen, Juontaja-Toimittaja, Helsinki  21.01.2008

Mikko Rajasilta, koirakasvattaja, Tampere  21.01.2008

Hannu Räisä, läänintaiteilija, Hämeenlinna  21.01.2008

Pekka Koivisto, , Tampere  21.01.2008

esa hirsikangas, metallimies, kokkola  21.01.2008

Matti Niemi, Duunari, Tampere  21.01.2008

Sari Kyllönen, lapsi-ja nuorisotyötä tekevä, Pirkkala  21.01.2008

Niskanen Eino , koneenkuljettaja, kuhmo  21.01.2008

Jari Leppänen, Laulaja-näyttelijä, Tampere  20.01.2008

Jari Leppänen, Laulaja-näyttelijä, Tampere  20.01.2008

Ismo Väänänen, Opiskelija, Espoo  20.01.2008

Kirsi Merjovirta-Åhman, toimistosihteeri, Vantaa  20.01.2008

Tuomas Jukkola, Lääkintämies, Pirkkala  20.01.2008

Jukka Niemi, , Tampere  20.01.2008

Nora Malmberg, kuuntelija, Tampere  20.01.2008

Timo Rauhaniemi, Peruskoulun opettaja, Tampere  20.01.2008

Teija Lindholm, lauluntekijä..., Turku  20.01.2008

Jukka Ukkonen, pelimanni, Syränmaa Alavus  20.01.2008

leena paakkinen, musiikinystävä, Heinola  20.01.2008

terhi mäkkeli, lastentarhanopettaja, lempäälä  20.01.2008

juha mäkkeli, lauluntekijä, lempäälä  20.01.2008

Antti Markkanen, Puuseppämestari, Lohja  20.01.2008

Mari Mäki-Leppilampi, lukiolainen, Kokkola  20.01.2008

Reijo Järvenpää, kuuntelun harrastaja, Akaa  20.01.2008

tuula ravi, tekstiilitaiteilija, tampere  20.01.2008

tuula ravi, tekstiilitaiteilija, tampere  20.01.2008

Sanna-Kaisa, Liukko, Erityisopettaja  20.01.2008

Janne Liukko, Musiikinystävä, Tampere  20.01.2008

Mikko Peltola, Opiskelija, Lieto  20.01.2008

Heimo Haapala, , Tuusula  20.01.2008

Elina Haapala, , Tuusula  20.01.2008

Markku Laakso, Opettaja, Loimaa  20.01.2008

Markku Vainio, DI, Tampere  20.01.2008

petteri viitanen, musiikkimies, tampere  20.01.2008

Vesa Aurén, kenttärovasti, Hamina  20.01.2008

Jukka-Pekka Fabrin, sekatyömies, Lempäälä  20.01.2008

Lauri Suojanen, opiskelija, harrastelijamuusikko, Kuopio  20.01.2008

Jukka Lehto, Kenttärovasti, Kangasala  20.01.2008

Timo Sinnemäki, musiikkiluokanopettaja, Tampere  20.01.2008

Aarne Almila, sairaanhoitaja, Helsinki  20.01.2008

Aatu Johansson, Metalliasentaja, Mäntsälä  20.01.2008

Marko Flinck, autonkuljettaja, Tampere  19.01.2008

Tero Pajukallio, valokuvaaja, Helsinki  19.01.2008

Oona Kanerva, opiskelija, Tuusula  19.01.2008

Juho Kotiaho, Opiskelija, Kauniainen  19.01.2008

Emmi Pietala, opiskelija, Mäntsälä  19.01.2008

Saila Salo, opiskelija, Oulu  19.01.2008

Aija-Leena Ranta, MuM/äänikouluttaja, Ylöjärvi  19.01.2008

Veijo Haaranen, Varastomies, Mikkeli  19.01.2008

Daniel Koskinen, pätkätutkija, Tampere  19.01.2008

Hanna-Maria Helenius, muusikko/ opettaja, Helsinki  19.01.2008

Markku Maakylä, Opiskelija, Saarijärvi  19.01.2008

Hannes Suvilaakso, Tilannevalvoja-aliupseeri, Kotka  19.01.2008

jooel gueissaz, opiskelia, ryttylä  19.01.2008

Kati Ruohonen, Bioanalyytikko-opiskelija, Vammala  19.01.2008

Sari Makkonen, Opiskelija, Jyväskylän maalaiskunta  19.01.2008

Seppo Salo, Insinööri, Vantaa  19.01.2008

Mikko Nikula, Opiskelija, Helsinki  19.01.2008

Saara Salmenmaa, Opiskelija , Vantaa  19.01.2008

Elina Ranta, koordinaattori, Hausjärvi  19.01.2008

Paavo Ranta, pappi, kustannustoimittaja, Hausjärvi  19.01.2008

Suikki Jääskä, Studiopäälikkö, Espoo  19.01.2008

Aarne Knuutila, toimihenkilö, Helsinki  19.01.2008

Erja-Riitta Mäki-Leppilampi, peruskoulunopettaja, Kokkola  19.01.2008

Sofia Ehrnsten, viulunsoitonopettaja, Kankaanpää  19.01.2008

Anu Jokinen, erityisopettaja, Korpilahti  18.01.2008

Uula Aurén, Opiskelija, Helsinki  18.01.2008

Mirja-Maaria Ridanpää, opiskelija, Helsinki  18.01.2008

Eeva Kesäniemi, opiskelija, Kauniainen  18.01.2008

Ville Nurminen, Kalusteasentaja, Helsinki  18.01.2008

mika luokkala, yrittäjä, riihimäki  18.01.2008

Asko Iso-Kungas, Opiskelija, Helsinki  18.01.2008

Jan Nygård, musiikin ystävä, kokkola  18.01.2008

sinikkavoss, eläkeläinen, schmallenberg.de  18.01.2008

Matti Lankinen, samaa toistaviin kyllästynyt, Vantaa  18.01.2008

Jarkko Yli-Annala, kanttori, Porvoo  18.01.2008

Topi Salonen, Opiskelija, Kerava  18.01.2008

Maisa Laakso, , Helsinki  18.01.2008

Eija Sarastamo, graafinen toimittaja, Oulu  18.01.2008

Tuure Tapio, Muusikko. Laulaja, Parikkala  18.01.2008

Tuure Tapio, Muusikko. Laulaja, Parikkala  18.01.2008

Tytti Rintanen, musiikinopiskelija, orivesi  18.01.2008

Otto Autio, opiskelija, Janakkala  18.01.2008

Ville Lähteenmäki, Suurtalouskokki opiskelija, Vammala  18.01.2008

Ilona Haasiomäki, Luokanopettajaopiskelija, Oulu  18.01.2008

Teija Korkiakangas, Opiskelija, Kokkola  18.01.2008

Elina Latvala, toimittaja, Kerava  18.01.2008

Emmi Seppänen, opiskelija, Helsinki  18.01.2008

Waltteri Torikka, mus yo., Helsinki  18.01.2008

Eveliina Känsälä, Talousassistentti, Toholampi  18.01.2008

Mikko Suhonen, Muusikko, Äänenjohtaja, Mikklei  18.01.2008

Markku Arokanto, Ohjaaja, Helsinki  18.01.2008

Hermanni Nerve, , Espoo  18.01.2008

Heidi Lahtinen, artesaani, Vaasa  18.01.2008

Juha Heinonen, nuorisotyöntekijä, akaa  18.01.2008

miisa Lindén, dramaturgi, tampere  18.01.2008

Pekka Simojoki, muusikko, Kangasala  18.01.2008

Markku Vehviläinen, suunnittelija, Helsinki  18.01.2008

Elisa Kohtala, opiskelija, Tampere  18.01.2008

kimmo niemelä, , tampere  18.01.2008

kirsi nurminen, näyttelijä, tampere  18.01.2008

Heikki Heikurinen, Erityisnuorisotyönohjaaja, Vantaa  18.01.2008

Pekka Timonen, suunnittelija, Espoo  18.01.2008

Matti-Pekka Niemi, Sovelluspäällikkö, Helsinki  18.01.2008

Pikku-Ari, Atk-hörhö ja metallin suurkuluttaja, Helsinki  18.01.2008

Harri Lähde, Sovelluspäällikkö, Nurmijärvi  18.01.2008

Tuija Huhtinen, , Tampere  18.01.2008

Salla Niemi, opiskelija, musiikin harrastaja, Halikko  18.01.2008

Veli-Pekka Kangas, Muusikko, Musiikinopettaja, Vantaa  18.01.2008

Jouni Haverinen, nuorisosihteeri, Kuopio  18.01.2008

Minna Tauriainen-Koper, Opiskelija, Rovaniemi  18.01.2008

marja kauppi, työnohjaaja, muurame  18.01.2008

Veikko Hillilä, Talousjohtaja, Kokkola  18.01.2008

Jukka Mustonen, levyseppä, oulu  18.01.2008

Anne-Marie Andersson, Musiikinharrastaja, Helsinki  18.01.2008

Juha Enegren, Osoitedatakäsittelijä, Helsinki  18.01.2008

Lasse Kortelainen, FL-Muusikko, Riihimäki  18.01.2008

Per Stenberg, Tiedottaja, Kokkola  18.01.2008

Emmi Juurikko, Kassanhoitaja, Hämeenlinna  18.01.2008

Aarni Seppälä, Opiskelija, Kauniainen  18.01.2008

Iida Aura, Opiskelija, Vantaa  18.01.2008

Timo Lehtola, Esimies, muusikko, Mustasaari  17.01.2008

Kari Siirtonen, kirjastovirkailija, Sipoo  17.01.2008

Sara Kokko, Ravintolatyöntekijä, Vantaa  17.01.2008

oskari, opiskelija, valkeakoski  17.01.2008

Jarimatti Anttila, , Nastola  17.01.2008

Laura Hautaniemi, musiikin harrastaja, opiskelija, Oulu  17.01.2008

Seppo J Järvinen, muusikko, Sipoo  17.01.2008

Markus Nironen, työtön insinööri, Lahti  17.01.2008

Mika Tolvanen, musiikinharrastaja, Lahti  17.01.2008

Janne Korhonen, myyjä, Lahti  17.01.2008

Matti Olkkonen, Opiskelija, myyjä, Jyväskylä  17.01.2008

Anneli Rantapuska, diakoniantyöntekijä, Petäjävesi  17.01.2008

Toni Mäki-Leppilampi, Musiikin ammattiopiskelija, Helsinki  17.01.2008

pyry ihonen, opiskelija ja konemuusikko, kangasala  17.01.2008

Elari Lend, siivoja, Copenhagen (Virolaine)  17.01.2008

Niilo Pakkanen, Opiskelija, Helsinki  17.01.2008

Tatu Koutonen, nuorisopastori, Kokkola  17.01.2008

Sari Turunen, , Vantaa  17.01.2008

Miikka Mäkilä, Opiskelija, Helsinki  17.01.2008

Heikki Jääskeläinen, Rovasti, Helsinki  17.01.2008

Timo Hirvonen, Yrittäjä, Mikkeli  17.01.2008

Elina Mieskolainen, muusikko, Pernaja  17.01.2008

Eeva-Liisa Köykkä, Eläkeläinen, Ilmajoki  17.01.2008

Raija Ala-Lahti, , Seinäjoki  17.01.2008

Kari Tolvanen, autonkuljettaja, Tohmajärvi  17.01.2008

Auvinen Panu, Liikunnan lehtori, Mikkeli  17.01.2008

anita seikkula, sosiaalityöntekijä, kokkola  17.01.2008

Suvi Eskelinen, opiskelija, Lappeenranta  17.01.2008

Atso Koukkari, , Vaala  17.01.2008

Heini Kuusisto, opiskelija, Hyvinkää  17.01.2008

Kerttu Pentikäinen, , Jyväskylä  17.01.2008

Mikko Nikula, Musiikinopettaja, lauluntekijä, Kauniainen  17.01.2008

Jaakko Pasanen, Seurakuntatyöntekijä, Kuopio  17.01.2008

Anssi Viljanen, Opiskelija, Englanti, Helsinki  17.01.2008

Tero Kujala, opiskelija, Isokyrö  17.01.2008

Anna Toiviainen, Opiskelija, Helsinki  17.01.2008

Sami Tuuri, Opiskelija, Vaasa  17.01.2008

Juha Ylinen, lastentarhanopettaja, Tampere  17.01.2008

Mika Mäki-Leppilampi, opiskelija, Helsinki  17.01.2008

Jorma Fredriksson, Asentaja, Vantaa  17.01.2008

Marjatta Karhu, ,   17.01.2008

Juha Kiviniemi, Soittaja, Varkaus  17.01.2008

Nybom Arto, Muusikko, porvoo  17.01.2008

Aleksi Saario, Hammasteknikko, Vantaa  17.01.2008

Harri Kouvalainen, Yrittäjä, Sibbo  17.01.2008

Antti Marttila, työläinen, Helsinki  17.01.2008

Niina Leinonen, opiskelija, Joensuu  17.01.2008

Ville Kinaret, Monipuolinen musiikin epäonnistuja, Helsinki  17.01.2008

Päivi Ahola, kotiäiti, musiikin ja laulun harrastaja, omakustanteita tehnyt, Espoo  17.01.2008

Hanna sariola, opiskelija, Tampere  17.01.2008

Antero Ahola, eläkeläinen, Helsinki  17.01.2008

Teemu Kentta, Nuorisotyönohjaaja, Lapua  17.01.2008

Hannu Huttunen, Nuorisotyönohjaaja, Keminmaa  17.01.2008

Leena Häggman, opiskelija, Kuopio  17.01.2008

Henrik Ketola, Työtön, Muhos  17.01.2008

Sakari Eränen, nautiskelija, Helsinki  17.01.2008

Tiina McManners, konsultti, Espoo  17.01.2008

Miki Sirola, laboratorioinsinööri, Helsinki  17.01.2008

Ritva Krokfors Wretemark, eläinlääkäri, Boxholm, Ruotsi  17.01.2008

Teemu Tallberg, tutkija, Espoo  17.01.2008

Irma Winter, konsultti, Vantaa  17.01.2008

Julius Mykkänen, Opiskelija, Jyväskylä  17.01.2008

Pirkko Ursin, eläkeläinen, laulunharrastaja jo ainakin 60 vuotta, Helsinki  16.01.2008

Annemari Siistonen, kotiäiti, Jyväskylä  16.01.2008

Tuomas Keskitalo, Ohjelmistosuunnittelija, Oulunsalo  16.01.2008

Henna Luomala, Nuorisotyö, Jyväskylä  16.01.2008

Matti Aho, sairaalapappi, Evijärvi  16.01.2008

Saija Ticklén-Saloniemi, maatalousyrittäjä, vilppula  16.01.2008

Anneli Paunu, MuM, Espoo  16.01.2008

Ninna Mustonen, muusikko, Mikkeli  16.01.2008

Sari Sassi, Eläkeläinen, Tampere  16.01.2008

Kaija Tuuna, Eläkeläinen, Tampere  16.01.2008

Kari Hissa, Käsityöläinen, Tampere  16.01.2008

Pirkko Ahola, eläkeläinen, Helsinki  16.01.2008

Samuel Lindell, laulupedagogiopiskelija, Kokkola  16.01.2008

Pauli Tuominen, eläkeläinen, Tampere  16.01.2008

Raija Härönoja, Kiinteistöassistentti, Oulu  16.01.2008

Markku Palovaara, suunnittelija, Rovaniemi  16.01.2008

Pauli Pesonen, Sähkösuunnittelija, Orivesi  16.01.2008

Make Mäkinen, äänisuunnittelija, TRE  16.01.2008

Ari Hiltunen, Muusikko, Espoo  16.01.2008

Markku Perttu, Äänittäjä, Nokia  16.01.2008

Jari Kanerva, Äänittäjä, Tampere  16.01.2008

Jussi Aukio, perheneuvoja, Mäntsälä  16.01.2008

Jani Kenttälä, kanttori, Tampere/Tukholma  16.01.2008

Ruut Hölsö, yrittäjä, Laihia  16.01.2008

Markus Malin, muusikko, Helsinki  16.01.2008

Pekka Nyman, Muusikko, Kirkkonummi  16.01.2008

Sanna Kuhlman, avainasiakaspäällikkö, Helsinki  16.01.2008

Timo Munne, kulttuurimies, Joensuu  16.01.2008

Jari Koskelo, Suunnittelija, Tuusula  16.01.2008

Pia Voss-Höge , Psykoterapeutti , Saksa - jonne Suomen radio kuuluu  16.01.2008

Tomi Hakkarainen, Opiskelija, Vantaa  16.01.2008

Eero Yli-Rekola, Sosiaalityöntekijä, Helsinki  16.01.2008

Anne Lahtinen, Opettaja, Porvoo  16.01.2008

Juhani Peltola, Development manager, Espoo  16.01.2008

Osmo Leppänen, hanurinsoittaja, Kokkola  16.01.2008

Kati Saine, Filosofian insinööri :-D, Kouvola  16.01.2008

Kati Reukauf, pappi ja kotiäiti, Jyväskylä  16.01.2008

Marjukka Simola, fysioterapeutti, Tampere  16.01.2008

Jutta Tiensuu, puheterapeutti, Vantaa  16.01.2008

Teuvo Nurmi, ex-päätoimittaja, Kuusankoski  16.01.2008

Heikki Karppinen, Opiskelija, Oulu  16.01.2008

Tuukka Rantanen, Radiojuontaja/toimittaja, Helsinki  16.01.2008

Anssi Tietäväinen, perheneuvoja, Järvenpää  16.01.2008

Kimmo Räsänen, Ääniteknikko, Porvoo  16.01.2008

Laura Koskelo, Musiikinopettaja, Tuusula  15.01.2008

Juha Koskenniemi, lehtori, Sipoo  15.01.2008

Ari Suomela, musikantti, Porvoo  15.01.2008

Keijo Räsänen, opiskelija, Pori  15.01.2008

Anneli Brandt, , Helsinki  15.01.2008

Aki Lankinen, Elektroniikka-suunnittelija, Kotka  15.01.2008

Kimmo Brandt, Ramofani, Helsinki  15.01.2008

Sauli Paavilainen, Kansalainen, Kuopio  15.01.2008

Kirsi Risku, Kotiäiti, Lahti  15.01.2008

Sami Ojala, nuorisotyönohjaaja, Helsinki  15.01.2008

Teppo Lainio, Autonkuljettaja, Orimattila  15.01.2008

anne lankinen, laboratoriohoitaja, kotka  15.01.2008

Eero Pirttijärvi, Kehittämispäällikkö, Mänttä  15.01.2008

Kaarlo Nevala, Luokanopettaja, Petäjävesi  15.01.2008

Teemu Paarlahti, sairaalapastori, tekstintekijä, Mänttä  15.01.2008

Johan Savola, Teol. yo., Aura  15.01.2008

Tiina Meriläinen, muotoilija, Oulu  15.01.2008

Hanna Kuusinen, optikko, Pirkkala  15.01.2008

mirja tervo, lääkäri, honkajoki  15.01.2008

Juha Joona, Esh, Amk kuvataide-opiskelija, Helsinki  15.01.2008

Pauliina Pajala, Musiikin opiskelija, Vantaa  15.01.2008

Hanna , Näyttelijä/Jøgler, Stokke/Norja  15.01.2008

Aki Lahnajoki, Musiikinopettaja, Tampere  15.01.2008

Mika Salonranta, amatöörimuusikko, Helsinki  15.01.2008

Jaana Palonen, Freelancer, erilaisissa median tehtävissä., Tampere  15.01.2008

matti raulamo, eläkeläinen, pirkanmaa  15.01.2008

jenni mäenpää, kotiäiti, kangasala  15.01.2008

Jaakko Vuorenmaa, valokuvaaja, Hellsinki  15.01.2008

Heikki Ruuttunen, yrittäjä, Mikkeli  15.01.2008

Kaisa Tolonen, kirjastonhoitaja, Porvoo  15.01.2008

Marja-Terttu Ritvanen, apulaisrehtori, Pieksämäki  15.01.2008

Jari Leinonen, vt kirkkoherra,HELYN jäsen, Helsinki  15.01.2008

Tarja Lehto, arkkitehti, Helsinki  15.01.2008

Sari Tapojärvi, opettaja, Veikkola  15.01.2008

Mervi Hodju, Perhepäivähoidonohjaaja, Joensuu  15.01.2008

Hannu Vihreäluoto, Joukon kollega (liikunnan lehtori/jonkin sortin laulaja), Askola  15.01.2008

Tiina Tolonen, musiikin lehtori, Porvoo  15.01.2008

Pertti Rimpilä, duunari, ikaalinen  14.01.2008

Terhi Paldanius, opiskelija, Helsinki  14.01.2008

Hilkka Silvola , ylilääkäri,eläkk, Raahe  14.01.2008

Miki Leskinen, IT konsultti, rumpali, Espoo  14.01.2008

Airi Oja, hevari, Kannus  14.01.2008

Helmi Arola, oikeustieteen opiskelija, Turku  14.01.2008

Vesa Pohjola, Opiskelija, musiikin harrastaj, Hyvinkää  14.01.2008

Hannu Laakso, huoltomies, Teisko  14.01.2008

Ohls Petter, säveltäjä, musiikinopettaja, JÄMSÄ  14.01.2008

Lari Mäkelä, Kustannustoimittaja, Helsinki  14.01.2008

Lari Mäkelä, Kustannustoimittaja, Helsinki  14.01.2008

Heini Korpelainen, kuuntelija, Porvoo  14.01.2008

Tiina Huntus, äiti ja kieltenope, Kaustinen  14.01.2008

Maurinsalo Jouni, Ramirent mies, Helsinki  14.01.2008

Maurinsalo Kimmo, kuuntelija, Kuusankoski  14.01.2008

Mac Ramsay, kuuntelija, Helsinki  14.01.2008

Miikka Saarinen, muusikko, Helsinki  14.01.2008

Silvo Vatanen, Muusikko, Helsinki  14.01.2008

Jarmo Romppanen, Muusikko, Porvoo  14.01.2008

Juha Kalliomaa, Sairaanhoit. Rumpali, Vaasa  14.01.2008

Jani Pola, muusikko, Lappeenranta  14.01.2008

Sampo Laurila, , Oulu  14.01.2008

eve alho, musiikkileikkikoulunopettaja, helsinki  14.01.2008

Juhani Kuokkanen, Puuseppä, Mikkeli  14.01.2008

Jukka Hytti, tuottaja, ohjaaja, Helsinki  14.01.2008

Aarni Karjalainen, työtön dj, Kuhmo  14.01.2008

Janne Ruuttunen, , Helsinki  14.01.2008

Heli Mäkikauppila, arkistoamanuenssi, Tampere  14.01.2008

Iiro Nahkamäki, Opiskelija, Jyväskylä  14.01.2008

Anna Björn, opiskelija, Helsinki  14.01.2008

Marja Seppälä, opettaja, pastori, Pietarsaari  14.01.2008

Petri Miettinen, muusikko, Kuopio  14.01.2008

Olli-Pekka Björn, Myymäläpäällikkö, Pori  14.01.2008

Karoliina Periäinen, arkkitehti, helsinki  14.01.2008

M. Aalto, , Turku  14.01.2008

Ylva Krokfors, Kuntoutussosiaalityöntekijä, Kauniainen  14.01.2008

Päivi Puukko, , Tampere  14.01.2008

Pasi Hakala, äänityöntekijä/TV2, Tampere  14.01.2008

Anne/Annika Sarasmaa, kasvatusalan ammattilainen, Bryssel/Kirkkonummi  14.01.2008

jouko rinta-rahko, silmälääkäri, kauniainen  14.01.2008

Anna-Liisa Haunio, kanttori-muusikko, Espoo  14.01.2008

hanna viskari, , tampere  14.01.2008

Elina Hirvonen, Huilunsoitonopettaja, Varkaus  14.01.2008

Lasse Longi, Tiskijukka, Jyväskylä  14.01.2008

Seija Askolin, musiikinkuuntelija, Helsinki  14.01.2008

Sirpa Raulamo, , Turku  14.01.2008

Risto Nyman, opettaja, Tampere  14.01.2008

Ilkka Riihikallio, Näyttämömestari, Helsinki  14.01.2008

Mervi Heikkinen, , Joensuu  14.01.2008

Katja Klinga, projektityöntekijä, Ikaalinen  14.01.2008

Tero Vesterinen, Näyttämöteknikko, Pukkila  14.01.2008

Tiina Asikainen, Toimistonhoitaja, Liperi  14.01.2008

Ansu Lammi, basistin muija, Tampere  14.01.2008

Toni Peltola, , Vantaa  14.01.2008

Ipu Kallas-Rimpilä, karaoke-täti, ravivalmentaja, Ikaalinen  14.01.2008

Tommi Saarela, toimittaja, Helsinki  14.01.2008

Tommi Jokinen, Kuulija, Tampere  14.01.2008

Jukka Sihvonen, musiikin kuuntelija, Joensuu  14.01.2008

Annikki Joensuu, kirjanpitäjä, Nurmo  14.01.2008

Ari-Jukka Syrjänen, Toimittaja, Helsinki  14.01.2008

Markku Luuppala, muusikko, Vantaa  14.01.2008

Juha Mäntymaa, lääkäri, Oulu  14.01.2008

Auli Karjalainen, Kv-suunnittelija, Joensuu  14.01.2008

Anne Koponen, KV- sihteeri, Joensuu  14.01.2008

Antti Oinonen, Äänimies, Kokkola  14.01.2008

Mika Pääskynen, Mekaanikko, Marttila  14.01.2008

Roope Rautava, , Helsinki  14.01.2008

Pekka Eskelinen, AD, Vehmaa  14.01.2008

Janne Villa, Toimittaja, Tuusula  14.01.2008

Tiina Seppälä, sairaanhoitaja, Kaarina  13.01.2008

Pekka Silén, muusikko, lehtori, Helsinki  13.01.2008

Johanna Alaraasakka, opiskelija, Helsinki  13.01.2008

Jenna Viitanen, opiskelija, Vantaa  13.01.2008

Johanna Salminen , Muusikko, Vantaa  13.01.2008

Vesa Puukka, tiedottaja, Tuusula  13.01.2008

Nina Viljanen, Kotiäippä, Tervakoski  13.01.2008

Veli-Matti Erkkilä, musiikkiluokanopettaja, Kokkola  13.01.2008

Pekka Jalonen, eläkeläinen, Loimaa  13.01.2008

Liisa Poskiparta, Opiskelija, Tampere  13.01.2008

Jussi Koskinen, muusikko/opiskelija, Helsinki  13.01.2008

Lari Hokkanen, Opiskelija, Tampere  13.01.2008

Jere Lilja, Kitaristi, Raahe  13.01.2008

Jussi Aaltonen, , Helsinki  13.01.2008

Mira Luoti, Muusikko, Helsinki  13.01.2008

Juuso Mikkonen, olen, Kuusamossa  13.01.2008

Elina Jukola, opiskelija, Helsinki  13.01.2008

Veli Mustonen, Painonnostaja, Kuusamo  13.01.2008

Marko Reinholm, Amatöörimölyäjä, Kaarina  13.01.2008

hietala seppo, harrastajamuusikko, tampere  13.01.2008

Arto Haarala, musiikintekijä, uusikaupunki  13.01.2008

Juhani Näreharju, lehtori, Helsinki  13.01.2008

Pyry Savolainen, Krapulainen teekkari, Helsinki  13.01.2008

Aki Lautala, suunnitteluinsinööri, Tampere  13.01.2008

Riitta Haavisto, ohjelmistoasiantuntija, Tampere  13.01.2008

Henri Frilund, Ohjelmistosuunnittelija, Lammi  13.01.2008

Veikko Karjalainen, Soittaja, kitaransoiton opettaja, musiikin harrastaja, Kannonkoski  13.01.2008

Irmeli Muhonen, Musiikin suurkuluttaja, Kannonkoski  13.01.2008

mika kunttu, elementtimies, luumäki  13.01.2008

Ulla Rinne-Laturi, , Tampere  13.01.2008

Jesse Liukkonen, soittaja, Tampere  13.01.2008

Jani Aaltonen, Opiskelija, Tampere  13.01.2008

Seppo Majanen, Monipuolisen musiikin kannattaja ja käyttäjä, Järvenpää  13.01.2008

Merja Eloaho, tietopalvelusihteeri, Helsinki  13.01.2008

Annina Antinranta, graafikko & muusikko, Tampere  13.01.2008

Franseska Lahdenranta, Opiskelija , Kankaanpää  13.01.2008

Sami Tikkanen, Koululainen, Lapinlahti  13.01.2008

Vilho Myllykangas, Yrittäjä, TAMPERE  13.01.2008

Mikko Aspegren, artisti, Turku  13.01.2008

Tuukka Hautala, opiskelija,musiikinkuuntelija, Kangasala  13.01.2008

Juho Immonen, Luiruttelija, Helsinki  13.01.2008

gxbx, artisti, vantaa  13.01.2008

Mika, Opiskelija/muusikko, Alastaro  12.01.2008

Lauri N, opiskelija, Vammala  12.01.2008

Riitta Henttonen, , Espoo  12.01.2008

Satu L., työtön, Lempäälä  12.01.2008

Nora Vaura, muusikko, Vantaa  12.01.2008

Mika Räisänen, Myyntipiällikkö, Tampere  12.01.2008

Jukka Nikki, Harrastajasanoittaja, järjestelmäarkkitehti, Helsinki  12.01.2008

Juho Loijas, Opiskelija, Mänttä  12.01.2008

Tommi Kyyrö, musiikin ystävä, Helsinki  12.01.2008

Britt-Louise Kyyrö, yrittäjä, Helsinki  12.01.2008

Toni, Muusikko, Nurmes  12.01.2008

Tuomas Sulin, Opiskelija, Espoo  12.01.2008

Veera Railio, laulaja-musiikkipedagogi, Helsinki, Ala-Malmi  12.01.2008

Liisa Torniainen, , Tuusula  12.01.2008

Masa, Opiskelija, Siilinjärvi  12.01.2008

Köpi Liukkonen, Henkilö, Orivesi  12.01.2008

Jaan Wessman, muusikko, Tampere  12.01.2008

Riku Ihalainen, Opiskelija, Espoo  12.01.2008

Anu-Helena Turtiainen, päivähoidon koordinaattori, Joensuu  12.01.2008

Pasi Koivisto, Opiskelija/Muusikko/Tuleva sosiaalipummi, Kotka  12.01.2008

Sami, opiskelija, Vihti  12.01.2008

Kati, opiskelija, tampere  12.01.2008

Haapalainen, haapalainen, Nokia  12.01.2008

Uusitalo Juho, Opiskelija, Rauma  12.01.2008

Lasse Lehtimäki, Talonmies/ musikin harrastaja, Espoo  12.01.2008

Jussi Pitkänen, Musiikin suurkuluttaja, Tampere  12.01.2008

Lasse Lehtimäki, Talonmies/ musikin harrastaja, Espoo  12.01.2008

Nykänen Irma, lehtori, Lieksa  12.01.2008

Nykänen Kari, musiikinopettaja, Lieksa  12.01.2008

Antti Nykänen, Sellisti/säveltäjä, Heinävesi  12.01.2008

minna kunttu, kotimaisen lyriikan ihailija, taavetti  12.01.2008

Jone Korhonen , musiikkifriikki, Lempäälä  12.01.2008

Leila Onnela, musiikin kuluttaja, Helsinki  12.01.2008

Teemu Vaahtera, Liikenteenhoitaja, Hanko  12.01.2008

Vesa Taatila, Yliopettaja, vaihtelevan musiikin rakastaja, Hyvinkää  12.01.2008

Sirkka-Liisa Tiihonen, ei musiikkia asiaohjelmien välisoittona, vaan omana ohjelmanaan, tekstiilityön lehtori, eläkkeellä,ahkera radion kuuntelija, 12.01.2008, Koria  12.01.2008

Hanna Perkola-Musikka, opettaja, Vantaa  12.01.2008

Lauri Tuomi-Nikula, musiikin rakastaja, Kälviä  12.01.2008

Lea Grönlund, kuuntelija, Helsinki  12.01.2008

Ojala Olli, musiikin kuuntelija, Helsinki  12.01.2008

pirkko yamashita, kuuntelija, helsinki  12.01.2008

Laura Airola, muusikko, Espoo  11.01.2008

Kari Karvonen, estetiikan maisteri, Vantaa  11.01.2008

Timo Voutilainen, Koululainen, Kuopio  11.01.2008

Johanna Voutilainen, Koululainen, klarinetisti,laulaja, Kuopio  11.01.2008

Juhani Voutilainen, Pasunisti, kuopio  11.01.2008

Vesa Salmi, Laulaja-lauluntekijä, Vantaa  11.01.2008

Maisa Krokfors, laulaja, kirjoittaja, Kauniainen  11.01.2008

Eeva Manninen, muusikko, opettaja, Espoo  11.01.2008

Peter Lerche, Muusikko, Kauniainen  11.01.2008

Ojanne Jaakko, Toimittaja-käsikirjoittaja, Helsinki  11.01.2008

Suke Huovinen, DJ, Ii  11.01.2008

Jaakko Huovila, Työmies, Riihimäki  11.01.2008

Päivi Niiranen, opettaja, Vantaa  11.01.2008

Jonna Salminen, muusikko, Helsinki  11.01.2008

Marina Salonen, laulaja, Espoo  11.01.2008

Katriina Korhonen, , Joensuu  11.01.2008

Maurinsalo Ritva, Harraskuuntelia, Helsinki  11.01.2008

Annikki Hagros-Koski, toim.joht., Helsinki  11.01.2008

Marika Lehtoaro, , Järvenpää  11.01.2008

Aino Myöhänen, , Helsinki  11.01.2008

Maurinsalo Jorma, kuuntelia, Helsinki  11.01.2008

Asta Lötjönen, opiskelija, Helsinki  11.01.2008

Jukka Perko, muusikko, Helsinki  11.01.2008

Ann-Louise Wägar, Fagotisti, Vaasa  11.01.2008

Sarianna Soismaa, Perhepäivähoitaja, Tampere  11.01.2008

Sinikka Saari, Musiikin kuuntelija, Helsinki  11.01.2008

Jaakko Rusama, Professori, Helsinki  11.01.2008

Juha Westman, Valo- ja äänisuunnittelija, Kuopio  11.01.2008

Timo Sahlström, myymälävastaava, Vantaa  11.01.2008

Päivi Sormunen, musiikinopettaja, Joensuu  11.01.2008

Jyri Vuorinen, Muusikko, Soitinmyyjä, Vantaa  11.01.2008

Seppo Murto, Muusikko, Espoo  11.01.2008

Atro Ruotanen, ohjaaja, imatra  11.01.2008

Pauli Pyykölä, Taidemaalari, Järvenpää  11.01.2008

Aulis Murto, Kirjailija, sanoittaja, säveltäjä, Mouhijärvi  11.01.2008

Pia Martiskainen, Tanssinopettaja, Hyvinkää  11.01.2008

Tomi Suni, Speaker, Helsinki  11.01.2008

Kari Varila, pankinjohtaja, Halsua  11.01.2008

Janne Marja-aho, tanssija/laulaja, Helsinki  11.01.2008

Paavola "Kari", Nimipäiväsankari, Kotka  11.01.2008

juha rainiala, "basisti", helsinki  11.01.2008

Raimo Vertainen, Taiteellinen johtaja, Kokkolan Talviharmonikka-festivaali, Kokkola  11.01.2008

Arto Järvinen, Työnjohtaja, Ruotsinpyhtää  11.01.2008

Timo Naski, Sorvari, Pyhtää  11.01.2008

Mauno Kentta, Kynäniekka, Helsinki  11.01.2008

Katja Rosilainen, Laatupäällikkö, Lieto  11.01.2008

Jussi Vaskimo, , Espoo  11.01.2008

Juho Vehmanen, muusikko, Helsinki  11.01.2008

Seppo Pulkki, lauluntekijä, Vantaa  11.01.2008

Larimatti Punelpuro, opiskelija, Turku  11.01.2008

Heikki Kangasniemi, Muusikko, Järvenpää  11.01.2008

Ari Pulkkinen, entinen radionkuuntelija, tampere  11.01.2008

Eero Lehtinen, laulaja/lauluntekijä, helsinki  11.01.2008

Ulla Linjama-Lehtinen, laulaja, helsinki  11.01.2008

Esko Rahikainen, Päätoimittaja, Espoo  11.01.2008

Pauli leppänen, erikoissuunnittelija, Helsinki  11.01.2008

Kiia Aaltonen, liikenteenhoitaja, Tuusula  11.01.2008

Virva Pietilä, viulisti, musiikkikasvatuksen opiskelija, Oulu  11.01.2008

Matti Seppänen, arkkitehti, professori emeritus, Helsinki  11.01.2008

Aila Sauramo, toiminnanjohtaja, Helsinki  11.01.2008

Mikko Siirola, Musiikinopiskelija, Helsinki  11.01.2008

Riitta Hietanen, opettaja, Turku  11.01.2008

Ira Matsi, opiskelija, Joensuu  11.01.2008

Samuli Sirviö, opiskelija, muusikko, vantaa  11.01.2008

liisa sirviö, pianonsoitonopettaja, vantaa  11.01.2008

Anna-Riikka Santapukki, musiikin opiskelija, Hyvinkää  11.01.2008

Jyrki Koskinen, Kapellimestari, musiikin tekijä, Lahti  11.01.2008

Hannele Karkila, Musiikin amatöriharrastaja, Espoo  11.01.2008

Sirkku-Liisa Niemi, kanttori, Espoo  11.01.2008

Johanna Vänttinen, Muusikko/opiskelija, Helsinki  11.01.2008

Stina Hirvonen, lääkäri, Espoo  11.01.2008

Sami Huhtala, yleismies, Lohtaja  11.01.2008

Esa-Tapio Lukka, nuotistonhoitaja, Oulu  11.01.2008

Tea Palmu, rehtori, Turku  11.01.2008

Kari Jerkku, Kanttori, Vantaa  11.01.2008

Kari Haapala, toimitusjohtaja, Kirkkonummi  11.01.2008

Anssi Mattila, muusikko - kapellimestari, Espoo  11.01.2008

Miia Alhanen, kotiäiti/markkinointisihteeri, Kaarina  11.01.2008

Martti Sirviö, kanttori, Vantaa  11.01.2008

Kaisa Nyblom, sairaanhoitaja, Naantali  11.01.2008

Kimmo Absetz, Soitonopettaja, tulkki, kääntäjä, Helsinki  11.01.2008

Elisa Vierimaa, opiskelija, Oulu  11.01.2008

Päivi Rohkimainen, opettaja, Kauniainen  11.01.2008

Kristiina Vähäkangas, tapahtumakoordinaattori, Helsinki  11.01.2008

Mikko Kotinurmi, Muusikko, Hollola  11.01.2008

Markku Leikas, Tuotepäällikkö, Vantaa  11.01.2008

Mika Ustinov, Tuotepäällikkö, Helsinki  11.01.2008

Tarja Hakala, K.pito, Hyvinkää  11.01.2008

jarkko lehtinen, joutomies, helsinki  11.01.2008

Martti Saranpää, Myyntipäällikkö, Vantaa  11.01.2008

Anne Rantala, tutkija, Helsinki  11.01.2008

Marjo Nurmi, viestintäaineiden opettaja, Tampere  11.01.2008

Tomi Norha, musiikin lehtori, Turku  11.01.2008

Risto Koistinen, rehtori, Somero  11.01.2008

Katja Tolvanen, sairaanhoitaja, Turku  11.01.2008

Jouni Aaltonen, myyntineuv., Turku  11.01.2008

laura hynninen, harpun äänenjohtaja/suomen kansallisooppera, helsinki  11.01.2008

Jouni Aaltonen, myyntineuv., Turku  11.01.2008

Kirmo Lintinen, muusikko, Helsinki  11.01.2008

Kerttu Ahola, asiakaspalvelija, Helsinki  11.01.2008

Eva Maria Lehto, kartanpiirtäjä, Turku  11.01.2008

Aki Hauru, Myymälävastaava, Muusikko, Espoo  11.01.2008

Jan Hohenthal, Muusikko/Opiskelija, Espoo  11.01.2008

Niina Forsberg, kirjanpitäjä, kuorolaulaja, Turku  11.01.2008

Kotila Nina, Palveluneuvoja, kuorolaulaja, Helsinki  11.01.2008

Anni Kettunen, musiikkipedagogi, Helsinki  11.01.2008

Tero Haikala, Kapellimestari-opiskelija, Helsinki  11.01.2008

Anna Hinkkanen, musiikkipedagogi, Helsinki  11.01.2008

Heikki Elo, Muusikko, säveltäjä, Vantaa  10.01.2008

Jussi Rauvola, opiskelija, Helsinki  10.01.2008

Marianna Henriksson, muusikko, opiskelija, Helsinki  10.01.2008

Janne Auvinen, Valo- ja äänisuunnittelija, Turku  10.01.2008

Terhi Lehtovaara, musiikin ja laulun opettaja, Turku  10.01.2008

Timo Lehtovaara, musiikin lehtori, kuoronjohtaja, Turku  10.01.2008

Tiina Vaahtera, kuvataiteilija/yrittäjä, Lahti  10.01.2008

Esa Zuban, Eristäjä; Lauluntekiä, Koomikko, Kirjailija, Helsinki  10.01.2008

Jouni Kannisto, muusikko-musiikintekijä, Helsinki  10.01.2008

Kim Amberla, oopperan apulaisohjaaja, Helsinki  10.01.2008

Minna Aarnio, arkkitehti, Helsinki  10.01.2008

Ursula Hynninen, Kanttori-urkuri, MuM, Vantaa  10.01.2008

Outi Tamminen, Yrittäjä, Nurmijärvi  10.01.2008

Ismo Kiesiläinen, toimittaja/nuorisotyöntekijä, Helsinki  10.01.2008

Maija Ruuskanen, muusikko, säveltäjä, Helsinki  10.01.2008

Raija Lonka, omaksi-iloksi-laulaja, Loppi  10.01.2008

Aimo Enqvist, Kitaristi, Järvenpää  10.01.2008

Anne Tarvainen, Laulaja/musiikintutkija, Lempäälä  10.01.2008

Lehikoinen Jarmo, Luokanopettaja, Joensuu  10.01.2008

Jarkko Aaltonen, Musiikin opiskelija, Helsinki  10.01.2008

Jussi Heinlahti, antikvaari, Helsinki  10.01.2008

Pekka Piirto, Kirjailija, Espoo  10.01.2008

Johannes Piirto, Musiikin opiskelija, Espoo  10.01.2008

Merita Vänskä, Musiikinopiskelija, Helsinki  10.01.2008

Christoffer Sundqvist, Klarinetisti, Helsinki  10.01.2008

Jukka Jyrä, Opettaja, Hyvinkää  10.01.2008

Tiina Kallio, myyjä, Helsinki  10.01.2008

Lasse Lindgren, Muusikko, Helsinki  10.01.2008

Risto Paajanen, DI, Helsinki  10.01.2008

Päivi Järviö, laulaja, muusikko, Helsinki  10.01.2008

Marja Siltanen-Vatanen, musiikkileikkikoulunopettaja, Joensuu  10.01.2008

Lonka Petri, , Loppi  10.01.2008

Martti Anttila, muusikko, opiskelija, Helsinki  10.01.2008

Risto Puoliväli, Kanslisti, Kaustinen  10.01.2008

Anne Yli-Tainio-Lehtonen, lastentarhanopettaja, Helsinki  10.01.2008

Emmi Raatikainen, Muusikko/opiskelija, Espoo  10.01.2008

Matti Kallio, musiikkimies, Helsinki  10.01.2008

Tuukka Haapaniemi, Muusikko, yrittäjä, Helsinki  10.01.2008

Jatta Heinlahti, toimittaja, Helsinki  10.01.2008

Pentti Halonen, opettaja/lauluntekijä, Mikkeli  10.01.2008

Anitta Tamminen, , Helsinki  10.01.2008

Esko Kokko, Toimittaja, Kuopio  10.01.2008

Matti Oja, , Klaukkala  10.01.2008

Sanna Kurki-Suonio, muusikko, Joensuu  10.01.2008

Jukka-Mikko Karjalainen, oppilaitospastori, Helsinki  10.01.2008

Dima Slobodeniouk, Kapellimestari, Helsinki  10.01.2008

anna-mari kähärä, muusikko,säveltäjä, halsinki  10.01.2008

Reetta Jalkanen, tutkija, Vantaa  10.01.2008

Pippa-Riina Tuhkalainen, Musiikkisihteeri, Vantaa  10.01.2008

Pia Lönnqvist, lauluyhtyeen altto, Espoo  10.01.2008

Anne Lönnberg, Office Manager, Helsinki  10.01.2008

Anne-Maria Vesalainen, musiikinopettaja, Helsinki  10.01.2008

Jarkka Rissanen, muusikko, Lapinlahti  10.01.2008

Minna Kettunen, kirjailija, lauluntekijä, Lapinlahti  10.01.2008

Sohvi Almila, opettaja, Kuopio  10.01.2008

Sampo Haapaniemi, muusikko, opiskelija, Helsinki  10.01.2008

Marika Toivonen, freelance-muusikko, opettaja, Helsinki  10.01.2008

Teemu Halme, arkkitehti, Helsinki  10.01.2008

Tomas Takolander, opiskelija, Helsinki  10.01.2008

Kurt Kokko, , Hyvinkää  10.01.2008

Tuomas Ruskeepää, muusikko, Helsinki  10.01.2008

Heikki Vaihinen, projektipäällikkö, Merikarvia  10.01.2008

Kari Laattala, kuorolaulaja, Helsinki  10.01.2008

Lauri Sallinen, muusikko, Helsinki  10.01.2008

Paavo Hyökki, Kuoronjohtaja, Espoo  10.01.2008

Johanna Tuikka, musiikin opiskelija, Helsinki  10.01.2008

Juuso Wallin, Muusikko, Helsinki  10.01.2008

Säde Rissanen, muusikko, säveltäjä, Helsinki  10.01.2008

Hanna Tuomela, laulaja/lauluntekijä, opiskelija, Helsinki  10.01.2008

Taavi Oramo, opiskelija, Espoo  10.01.2008

Pirjo Savolainen, sihteeri, Kuopio  10.01.2008

Ulla Suuronen, lääkäri, Mikkeli  10.01.2008

Sirpa Rättö, ohjelmoija, Kuopio  10.01.2008

Hanna Kosonen, Intendentti, Helsinki  10.01.2008

Jari Kanerva, heittomies, Kuopio  10.01.2008

pirjo okkonen, lääkäri, kuopio  10.01.2008

Anne Laatikainen, lääkäri, Kuopio  10.01.2008

Anne Toppila, tuottaja, Espoo  10.01.2008

Minna Purokivi, lääkäri, Kuopio  10.01.2008

Jarmo Korhonen, Turun Filharmonisen orkesterin fagotisti, Turku  10.01.2008

johanna kovanen, ravintolapäälikkö, jaala  10.01.2008

Pauliina Kauppinen, biologi, Järvenpää  10.01.2008

Kallle Peltonen, Metallimies, Hattula  10.01.2008

jouni joronen, artist, go goa gou!  10.01.2008

Atso Almila, säveltäjä, kapellimestari, Kuopio  09.01.2008

Asko Terkola, Operaattori, Halikko  09.01.2008

Juho Huotari, muotoilun opiskelija, Lahti  09.01.2008

Yasmin Hämäläinen, muotoilun opiskelija, Lahti  09.01.2008

Maija Silvennoinen, ohjaaja, Liperi  09.01.2008

Eija Hytönen, , Vantaa  09.01.2008

Riku Rikala, muotoilun opiskelija, Lahti  09.01.2008

esa pyöriä, Kanttori, säveltäjä, Savonlinna  09.01.2008

Markku Karvonen, Musiikin kuluttaja, Helsinki  09.01.2008

Hannu Salmenkivi, Pianisti, Savonlinna  09.01.2008

Sanna Pakkanen, lähihoitajaopiskelija, Tampere  09.01.2008

Kimmo Sinikivi, Lähihoitaja, Hämeenlinna  09.01.2008

Anu Solla, tutkija, Helsinki  09.01.2008

Harriet Lohikari, Diakoni, Vihti  08.01.2008

Janne Järvinen, Kuorma-autoilija(yrittäjä), Vihti  08.01.2008

Henna Uuro, opiskelija, Tampere  08.01.2008

Viivi Pettersson, Av-viestinnän opiskelija, Tampere  08.01.2008

Paula Piipponen, Opiskelija, Tampere  08.01.2008

Mikko Ahola, Asentaja, Kangasala  08.01.2008

Mikko Nenonen, Opiskelija, Tampere  08.01.2008

Olavi Rajala, Duunari, Halsua  08.01.2008

martti vannas, eläkeläinen/muusikko, lempäälä  08.01.2008

Taija Paju, Koulutuskoordinaattori, Kotka  08.01.2008

Jari Isomäki, Hitsaaja, Tampere  08.01.2008

Meri Hulkkonen, opiskelija, Tampere  08.01.2008

Eveliina Vilpakka, Sävellyksen opiskelija, PIRAMK, Tampere  08.01.2008

Tuula Kellokoski, erityisluokanopettaja, Kaustinen  08.01.2008

Milla Keränen, Av-viestinnän opiskelija, Pirkkala  08.01.2008

Teemu Hämäläinen, nuoriso-ohjaaja, Laitila  08.01.2008

Raili Suojoki, Puhelinvaihteenhoitaja, Lahti  08.01.2008

Titta Linden, opiskelija, Jämsänkoski  08.01.2008

Mika Linden, yrittäjä, Jämsänkoski  08.01.2008

Jaakko & Mikael Soundset, Tanssiorkesteri, Keuruu  08.01.2008

J. Ahtola, kuulija, Kouvola  08.01.2008

Antti Raulamo, Duunari, Kangasala  07.01.2008

Hanna Vaihinen, Teateri-ilmaisun ohjaaja/ varhaisiän musiikkikasvattaja, Tammisaari  07.01.2008

Jaana Hiltunen, opiskelija, Valtimo  07.01.2008

Anne Hiltunen, kotiäiskä, kajaani  07.01.2008

Katri Puranen, musiikinopettaja, Sodankylä  07.01.2008

Jouni Nykyri, opiekelija, Rovaniemi  07.01.2008

Aarne Kankaanpää, , Tornio  07.01.2008

Yrjö Vaarnas, , Kirkkonummi  07.01.2008

anttila jouni, varastonhoitaja, tervakoski  07.01.2008

tommi matalamäki, väkisin selviytyjä, tampere  07.01.2008

Jaana Lintumäki, Työnjohtaja, Hämeenlinna  07.01.2008

Sointu Castren, lastentarhanopettaja, Kirkkonummi  07.01.2008

Katja Andrejev, äiti, Hamina  07.01.2008

Henna Sumelles, musiikinopettaja, Helsinki  07.01.2008

jouko remula, tj, janakkala  07.01.2008

Jukka Uusi-Illikainen, myyjä/soittaja, Kle  07.01.2008

Teija Sydänmaanlakka, ryhmävalmentaja, Hämeenlinna  07.01.2008

Vellu"Veli"Raulamo, Tyhjän toimittaja, kangasala-hauho-T:re  07.01.2008

Toukka "Biibol"Pussinen, Harhaan johtaja, Kankasalalla  07.01.2008

Juha Karnaattu, , Kotka  07.01.2008

Juha Maristo, Toimisto/Rakennus, Sipoo  07.01.2008

Paula Lönnberg, toimistosihteeri, Rauma  07.01.2008

Laura Lehtisaari, tstosihteeri, Tampere  07.01.2008

Tommi Koskela, yrittäjä, kangasala  07.01.2008

Antti Nurminen, Musiikin opiskelija, Helsinki  07.01.2008

Marianna Kuusisto, , Espoo  07.01.2008

Juha " ristijätkä " Mäkelä, Vapaaherra, Kangasala  07.01.2008

Kirsti Krankka, , Haukipudas  07.01.2008

Kim Jokela, Boheemi, Kymenlaakso  07.01.2008

Julle Ekblad, Musiikkituottaja, Espoo  07.01.2008

ile raulamo, yrittäjä, kangasala  07.01.2008

Rauni Rokka, Erityisopettaja, muusikko, Rämsöö  07.01.2008

Jarmo Holopainen, musiikin kuuntelija, Espoo  07.01.2008

Aulikki Pentikäinen, musiikin kuuntelija, Espoo  07.01.2008

Anu Luukka-Seppänen, Musiikinopettaja, Espoo  07.01.2008

Elvi Oikarinen, neuvoja, Kemi  07.01.2008

Maiju Anttila, maksuliikenteenhoitaja, Jämsä  07.01.2008

Pekka Kiviaho, Neuvoja, Jämsä  07.01.2008

Atte Blom, tuotantopäällikkö, Helsinki  07.01.2008

Matti Pajula, kirjailija-ohjaaja, Nilsiä  06.01.2008

Maija Karhulahti, Hieroja, Halsua  06.01.2008

Tuukka Niemensivu, Opiskelija, Ikaalinen  06.01.2008

Sirkka Tammio, laulaja/laulunopettaja, Helsinki  06.01.2008

Susanne Ståhlberg, aikuisopiskelija, Kotka  06.01.2008

Aulikki Oksanen, kirjailija, Helsinki  06.01.2008

Mari Kärnä, , Kotka  06.01.2008

Ville Leinonen, lauluntekijä, Savonlinna  06.01.2008

Mauno Tolonen, Harmonikansoiton opettaja, Kemijärvi  06.01.2008

Esa Nevanen, Muusikko, Kontiolahti,Lehmo  06.01.2008

Suvi Heinonen, opiskelija, Jyväskylä  05.01.2008

ryynänen taimi, entinen nuori, ihode  05.01.2008

Olli Järvenkylä, nuorisosihteeri, Helsinki  05.01.2008

vappu valovaara, postityöntekijä, hollola  05.01.2008

voitto valovaara, radion kuuntelia, hollola  05.01.2008

A. Korpua, Lavatanssin harrastaja, kuuntelija, Kerava  05.01.2008

Kirsi Kinnunen, opiskelija, Helsinki  05.01.2008

sakari lehto, lualaja, tampere  05.01.2008

Kaisa Kauppinen, Musiikin opiskelija, Helsinki  05.01.2008

Aino Linden, Harmoninen Helena, Keskisuomi  05.01.2008

Jarmo Järvinen, Varastomies, Vantaa  05.01.2008

Eikka Karvonen, ihmissuhdetyöntekijä, Ulvila  04.01.2008

Iivonen Elvis, kuluttaja, Tampere  04.01.2008

Kalevi Matikainen, aktiivi musan kuuntelija, vilppula  04.01.2008

Niko Laasonen, Yrittäjä, Helsinki  04.01.2008

Ville Nieminen, yrittäjä, Tampere  04.01.2008

Marja Ikonen, musiikinopettaja, kapellimestari, Rantasalmi  04.01.2008

Jussi Rönkkö, Tehostemestari, Iisalmi  04.01.2008

Pasi Olonen, erityiammattimies, hollola  04.01.2008

Tarja Valin, musiikkiluokanopettaja, musiikin harrastaja, Savonlinna  04.01.2008

Satu Kalliokuusi, kuvataiteilija, Sipoo  04.01.2008

Sami Pirttilahti, Yrittäjä, musiikin opiskelija, Turku  04.01.2008

Arto Tarkkonen, Lehtori, Amk, Kuopio  04.01.2008

Tiina Kursula, musiikkikasvattaja, Helsinki  04.01.2008

Mika Lonka, Virastomestari, Tampere  04.01.2008

Arto Lötjönen, Erikoisammattimies, Savonlinna  04.01.2008

Anne Peltonen, ammatinopettaja, Savonlinna  04.01.2008

Maija Kukila, Musiikin opettaja, Juankoski  04.01.2008

Sami Hopponen, yrittäjä, muusikko, polvijärvi  04.01.2008

Niko Ailamo, Muusikko, toimittaja, suunnittelija, Helsinki  04.01.2008

Minna Raassina, kanttori, Savonlinna  04.01.2008

Tempo Ravakka, hullu koira, Vantaa  04.01.2008

Ville Leppänen, YLIMMÄINEN JUOMANLASKIJA, sappee maailmankartalle  04.01.2008

Kalle Leppänen, Koirapuiston vartija, Sahalahti  04.01.2008

Kimmo Heikkinen, Isä, Tuusula  04.01.2008

PV Lehtinen, elokuvaohjaaja, Helsinki  04.01.2008

Kari Montonen, muusikko, musiikintekijä, Mikkeli  04.01.2008

Eilamaria Leskinen, Laulaja, Pieksämäki  04.01.2008

Juhani Salminen, muusikko, yrittäjä, Järvenpää  04.01.2008

Kirsi Seppälä, opettaja, Loimaa  04.01.2008

Miikka Vuo, intendentti, Savonlinna  04.01.2008

Matti Makkonen, Säveltaiteen läänintaiteilija, Savonlinna  04.01.2008

Seija Silvennoinen, Muotoilun lehtori, teatteripukusuunnittelija, Kerimäki  04.01.2008

Johanna Tammisalo, opiskelija, Hamina  04.01.2008

Juuso Kauppinen, maikka, Kerava  04.01.2008

Iivari, sekatyöläinen, Tampere  04.01.2008

Ilkka Virtanen, Lv-Projektipäällikkö, Espoo  04.01.2008

Hentusen Jussi, Ohj./Muus./Säv./Sov./Laulaja, Kotka  04.01.2008

Mr.Jusupovits, Esiintyilijä, Kotka  04.01.2008

Jarkko Veijalainen, Tuottaja, Espoo  04.01.2008

seppo wuolio, pappi, jyväskylä  03.01.2008

Jaana Kisonen, henkilöstökonsultti, Veikkola  03.01.2008

Arja Niiranen, Perushoitaja, Savonlinna  03.01.2008

Sari Karhunen, opiskelija, Kuopio  03.01.2008

Klaus Kaarre, ohjelmoija/muusikko, Mänttä  03.01.2008

Jenni Pylvänäinen, , Kotka  03.01.2008

Marjut Saarinen, opiskelija, Tampere  03.01.2008

Mari Peippo, , Hamina  03.01.2008

Timo Tanhuala, Verkkopäällikkö, Keuruu  03.01.2008

Petri Paukku, työmies,kuuntelija, Pieksämäki  03.01.2008

Arja Immonen, harrastelija, Savonlinna  03.01.2008

Karita Talvilahti, yrittäjä/koti-äiskä, Saarijärvi  03.01.2008

Virpi Piippo, Laulaja, Pyhäntä  03.01.2008

Tuija Mäensivu, laulaja/kka, Kauhajoki  03.01.2008

Maarit Puurtinen, opiskelija, Savonlinna  03.01.2008

Janna Räsänen, opiskelija, Savonlinna  03.01.2008

Jukka Uitto, , Kauhajoki  03.01.2008

M.J.Valkeinen, Rajasheriffi, Miehikkälän metsät  03.01.2008

Matti Mikkola, hulttiopoika, Asikkala  03.01.2008

Maija Astikainen, Tanssinopettaja, Helsinki  03.01.2008

Essi Vuorinen, 'absoluuttinen sävelkorva', Kangasala  03.01.2008

Tuula Kuittinen, psykoterapeutti, Kurikka  03.01.2008

Matti Heinonen, kansankynttilä, Vammala  03.01.2008

Esa Kivimäki, Muusikko, Nurmo  03.01.2008

Anneli Koskinen, kuuntelija, Rauma  03.01.2008

Kira Boesen-Muhonen, Näyttelijä, Savonlinna  03.01.2008

Jari-Pekka Laitio-Ramone, toimittaja-kirjailija, Kauhajoki  03.01.2008

Jukka Riikonen, toim joht, Helsinki  03.01.2008

Essi Hyvärinen, musiikkiterapeutti, Kauhajoki  03.01.2008

Olli Kauko, ylitarkastaja, DI (työsuojelualalla), juurimusiikin kuuntelija, Tampere  03.01.2008

Tirkkonen Mikko, Guru, pmt@mbnet.fi  03.01.2008

Ilmari Pohjola, Muusikko, Laulaja-lauluntekijä, Helsinki  03.01.2008

Seppo Siirilä, kuuntelija, Alavus  03.01.2008

Lari Lätti, opiskelija, ikaalinen  03.01.2008

aki vaha , maalari, turku  03.01.2008

vuokko hietaniemi, kokki, turku  03.01.2008

Lasse Peltola, maanviljelijä, Kuhmalahti  03.01.2008

Jukka Hiltunen, Lähihoitaja, Kangasala  03.01.2008

Riitta Latvala, opiskelija, Jyväskylä  03.01.2008

Kalle Luukila, opiskelija, Kangasala  03.01.2008

pekka tirkkonen, lähihoitaja, kangasala  03.01.2008

Katri Pesonen, opettaja, Lappeenranta  03.01.2008

Saara Jokiaho, muusikko, opiskelija, Lahti  03.01.2008

joel mikkola, greenpeace, jyväskylä  03.01.2008

Anu Keski-Saari, musiikin opiskelija, sellonsoitonopettaja, Turku  03.01.2008

Sauli Mäkimattila, it-konsultti, Turku  03.01.2008

Pekka Hietaniemi, Opettaja, Äkäslompolo  03.01.2008

Tuuli Hietaniemi, graafikko, Kittilä  03.01.2008

Juha Harju, muusikon ystävä, Suomen Otanmäki  03.01.2008

Kyösti Mäkimattila, muusikko, Paattinen  03.01.2008

Terhi Seppä, opiskelija, kotka  03.01.2008

Marko Mäki-Laurila, yrittäjä, Turku  03.01.2008

Niina Nikkilä, koulusihteeri, Tampere  03.01.2008

Anna Wiksten, Opiskelija, Espoo  03.01.2008

Lari Hämäläinen, Tuleva säveltäjä, Mikkeli  03.01.2008

Kari Varila, ent. pankinjoht., Halsua  03.01.2008

Juuso Tynkkynen, Muusikko, Hamina  03.01.2008

Irina Furman, opettaja, Helsinki  03.01.2008

Jukka Laitinen, analyytikko, Juuka  03.01.2008

Juha Kanerva, Ostaja, Janakkala  03.01.2008

Sari Kanerva, Ohjaaja, Janakkala  03.01.2008

Karitta Laitinen, arkkitehti, Lohja  03.01.2008

Outi Oinonen, äiti, Joensuu  03.01.2008

Wardi, "basisti", Kotka  03.01.2008

Kati Niemi, IT asiantuntija, Porvoo  03.01.2008

Esa Martomaa, musiikin harrastaja, Hamina  03.01.2008

Anssi Hyyrynen, Muoviasentaja, Rautjärvi  03.01.2008

Leif Storgård, Aikuisopiskelija, Kotka  03.01.2008

Sami Muurikka, musiikin ystävä, Kouvola  03.01.2008

Olli Estola, Musiikin opiskelija, Oulu  03.01.2008

Matti Koponen, -, Helsinki  02.01.2008

Aila Nyman, yrittäjä, Rovaniemi  02.01.2008

mikko kontra, ohjaaja, hamina  02.01.2008

Tarja Nevalainen, , Jyväskylä  02.01.2008

ona kamu, muusikko/näyttelijä, helsinki  02.01.2008

Merja Karhunen, Musiikin kuuntelija, Pieksämäki  02.01.2008

Sanna Korpinoro, lähihoitaja, Helsinki  02.01.2008

Ari Kahila, Aikuisopiskelia, Kotka  02.01.2008

Eveliina Ihalainen, opiskelija, Hamina  02.01.2008

janne jantunen, musiikin harrastaja, Ylöjärvi  02.01.2008

Marko Suortti, Musiikin harrastaja, Hamina  02.01.2008

Late, Toimetoon, Nurmoo  02.01.2008

Marko Suutarla, musiikin harrastaja, Tampere  02.01.2008

Eetu Kossila, opiskelija, Nurmijärvi  02.01.2008

Jenni Kämäri, yrittäjä, Hämeenlinna  02.01.2008

Markus Larjomaa, muusikko, Helsinki  02.01.2008

Petri Vires, Musiikinharrastaja, Hamina  02.01.2008

Elina Ylikotila, sairaanhoitaja, Turku  02.01.2008

Tiina Latvala, opiskelija, Oulu  02.01.2008

Mikko Kämäri, , Hämeenlinna  02.01.2008

rudi merz, puuseppä, lohja  02.01.2008

Aini Karvonen, ent.sos.joht., Halsua  02.01.2008

Anttiesko Ronkainen, Musiikin harrastelija, Kajaani  02.01.2008

Hannu Tolvanen, projektipäällikkö, Helsinki  02.01.2008

Milla Valjus, Markkkinointikoordinaattori, Helsinki  02.01.2008

Jaana Pykäläinen, Assistentti, Espoo  02.01.2008

Marjo Suominen, Tuleva merkonomi, musiikinohjaaja, Uusikaupunki  02.01.2008

raijaliisa Pöllänen, johtava psykologi, lohja  02.01.2008

Martti Rekunen, Muusikko, Jämsänkoski  02.01.2008

Piia Karjalainen, luokan- ja musiikinopettaja, Vantaa  02.01.2008

seija lindholm, nuorisotyöntekijä, Vantaa  02.01.2008

Minna, kirjanpitäjä, Kortesjärvi  02.01.2008

Diana Lund, Markkinointipäällikkö, Espoo  02.01.2008

Niko Laurila, Projektipäällikkö, Espoo  02.01.2008

Taija Kangaskokko, Muusikko, tuleva musiikkipedagogi, Helsinki  02.01.2008

Risto Sinkkonen, pianonsoitonopettaja, muusikko, Vantaa  02.01.2008

Jukka Silvola, rehtori /mukana musiikkiluokat, musiikin harrastaja, Uusikaupunki  02.01.2008

Ufo Mustonen, Muusikko, Helsinki  02.01.2008

Tiina Pesonen, sairaanhoitaja, opiskelija, musiikinystävä, Suonenjoki  02.01.2008

Raija Halonen, lehtori ja tutkija, Oulu  02.01.2008

Soile, LH / musiikin ystävä, Ilomantsi  02.01.2008

Mikko Boström, isä, Helsinki  02.01.2008

Jarkko Turkki, musiikin ystävä, kangasala  02.01.2008

Kirsi Reinola, toiminnanjohtaja, Helsinki  02.01.2008

Jonna Hurskainen, tuottaja, Helsinki  02.01.2008

Aino Ovaskainen, Kouluttaja, Helsinki  02.01.2008

Sami Ihajoki, trumpetinsoiton lehtori, Kokkola  02.01.2008

Jaana ,  esimies, Kauhava  02.01.2008

Timo Satola, Kuuntelija & harrastaja, Tampere  02.01.2008

Merja Hemmilä, Markkinointikoordinaattori, Helsinki  02.01.2008

Jaana Huttunen, päätoimittaja, Kerava  02.01.2008

Tuomo Hämäläinen, Musiikintekijä, Mikkeli  02.01.2008

Tero Palo, Muusikko, Vantaa  02.01.2008

Sari Antintupa, kirjanpitäjä, Kortesjärvi  02.01.2008

Marianna Saarinen, Konsultti, Espoo  02.01.2008

Olli Olenius, Opiskelija, Varkaus  02.01.2008

Jarkko Ravi, Suunnittelija ja musiikin sekatyöharrastaja, Vilppula  02.01.2008

Maarit Salmela, Laborantti, Askola  02.01.2008

Imre Szabo, muusikko, sairaanhoitaja, musiikin ystävä, Helsinki  02.01.2008

Marjo-Riitta Kervinen, Laulunlehtori pop/jazz, Helsinki  02.01.2008

Viljami Viippola, Ihminen, Helsinki  02.01.2008

Yrjö Fager, tietotyöläinen, Turku  01.01.2008

timo syrjälä, lakimies, kaustinen  01.01.2008

Timo Happonen, DI, musiikin harrastaja, Tampere  01.01.2008

Suvi Kinnarinen, opiskelija, Helsinki  01.01.2008

anna, ope,   01.01.2008

Mika Antikainen, Kansalainen, Kuopio  01.01.2008

Chris Ackerman, , Helsinki  01.01.2008

Pentti Rahtu, Tietojenkäsittelyn opettaja, Oulu  01.01.2008

Janne, opiskelija, Vaasa  01.01.2008

Anu , opiskelija, Vaasa  01.01.2008

Annukka Hirvonen, Musiikkikasvatuksen opiskelija, Oulu  01.01.2008

Leena, Perushoitaja, Orimattila  01.01.2008

Eero Kosunen, , Varkaus  01.01.2008

Satu, sairaanhoitaja, Uusikaupunki  01.01.2008

Jari Turunen, Musiikinharrastaja, Joensuu  01.01.2008

Maarit Hotakainen, luokanopettaja, Halsua  01.01.2008

Ari Jussinmäki, autonkuljettaja, Halsua  01.01.2008

Ritva Hotakainen, toimistotyönt/asiakaspalvelu, Halsua  01.01.2008

Olli Puolakka, muusikko, Kuopio  01.01.2008

Jaakko Keskinen, Kokki, Tampere  01.01.2008

Terhi Latvala, musiikinopettajaksi opiskeleva, Oulu  01.01.2008

Jari Virta, , Pori  01.01.2008

Eila Hartikainen, muusikko, Mäntsälä  01.01.2008

Arno Soisalo, Eläkeläinen, Helsinki / Ullanlinna  01.01.2008

Henri Koivumaa, Yrittäjä, Oulu  01.01.2008

Kimmo Suomalainen, Äänitekauppias/Festivaalijärjestäjä, Joensuu  01.01.2008

Piia Tolonen, Assisting Product Manager, Oulu  01.01.2008

Jorma Lehtomäki, , Ähtäri  01.01.2008

L Mäkinen, ohjaaja, Oulu  01.01.2008

Atte Blom, Eläkeläinen, Helsinki  01.01.2008

Nina Kemppi, Talousassistentti, Lahti  01.01.2008

Lauri Koivisto, Opiskelija, Pori  01.01.2008

p'peevo, kitaransoittaja, helsinki  01.01.2008

Antti Turtiainen, Opiskelija, Lappeenranta  01.01.2008

Eeva Ylinen, Opiskelija, Jyväskylä  01.01.2008

Pekka Vanajas, Asentaja, Vantaa  01.01.2008

Sanna Niemelä, Ohjaaja, Muhos  01.01.2008

Vuokko Leppävuori, Ohjaaja, Oulu  01.01.2008

Jorma Miettinen, Työmies, Kuopio  01.01.2008

Paula Hänninen, Musiikin opettaja, Kajaani  01.01.2008

Liisa Karppinen, Sairaanhoitaja , Tampere  01.01.2008

Juha Jokinen, Työmies, Tampere  01.01.2008

Kimmo Repo, Lauluntekijä, Rautjärvi / Simpele  01.01.2008

Wiljami Salminen, muusikko/ pedagogi, Kotka  31.12.2007

Erja Vaarala, projektipäällikkö, Lohja  31.12.2007

Tuuli Talvitie-Kella, tutkija, lempäälä  31.12.2007

Sanna Lahtinen, mielenterveyshoitaja, Jämsä  31.12.2007

Terhi Puronaho, muusikko, Espoo  31.12.2007

Juho Puronaho, muusikko, Espoo  31.12.2007

Juha Savolainen, yrittäjä, Tampere  31.12.2007

Jarmo Sarjanen, autoileva muusikko, Helsinki  31.12.2007

Arttu Liikala, Opiskelija, Uusikaupunki  31.12.2007

Grazy Mama, sanoittaja, Helsinki  31.12.2007

Risto Rikala, Muusikko, Helsinki  31.12.2007

Mikko Reinikainen, Opiskelija, Mikkeli  31.12.2007

Reijo Rekunen, Duunari, Espoo  31.12.2007

Reijo Rekunen, Duunari, Espoo  31.12.2007

stefan von wricz rekowski, musiikin harrastaja /kuluttaja, kangasala  31.12.2007

Timo Kauhajärvi, Opiskelija, Helsinki  31.12.2007

Melina Mattila, hates shit music only, Seinäjoki  31.12.2007

Ville Kokko, Opiskelija, Seinäjoki  31.12.2007

Maja Boesen, Terveydenhoitaja, Kuusankoski  31.12.2007

Teemu Vehkala, Muusikko, Helsinki  31.12.2007

Kristiina Leinonen-Sahlgren, Käsityöläisyrittäjä, Tampere  31.12.2007

Jyrki Pietikäinen, web-suunnittelija, Oulu  31.12.2007

Liisa Salminen, Laivuri, Helsinki  31.12.2007

Jani Snellman, Muusikko, Helsinki  31.12.2007

ville honkanen, Läskibasisti (harrastelija, tampere  31.12.2007

Anu Huovinen, , Espoo  31.12.2007

Sami Räbinä, Opiskelija, Oulu  31.12.2007

Rainer Frilund, Tuotedokumentoija, Kokkola  31.12.2007

ismo kaipiainen, yrittäjä, Pieksämäki  31.12.2007

Ville-Veikko Sorvaniemi , käämijä, Tampere  31.12.2007

Juhana Havas, Opiskelija, Helsinki  31.12.2007

Toni Suominen, Muusikko, Helsinki  31.12.2007

Pasi Kuikka, kepestologi AMK, Suolahti  31.12.2007

Pentti Hirvonen, Rektologi, Vaasa  31.12.2007

Elina Kinnunen, Musiikin opettajaksi opiskeleva, Oulu  31.12.2007

Esa Tuohimäki, , Tampere  31.12.2007

Lauri Elo, rumpali, Helsinki  31.12.2007

Pepe Ahlqvist, Muusikko, Tuusula  31.12.2007

Mika Sormunen, Soitinrakentajaopiskelija, Ikaalinen  31.12.2007

Stefan Grundström, Yrittäjä, Siuntio  31.12.2007

Seppo Seilonen, Muusikko/lauluntekijä, Savonlinna  31.12.2007

Risto Nevalainen, kuluttaja ja harrastaja, Tuusula  31.12.2007

Piia K. Soini, toimistotyöntekijä, Rauma  31.12.2007

Mauri Tikkamäki, toimittaja, Tampere  31.12.2007

Pekka Pelkkala, Fysioterapeutti, Tampere  31.12.2007

Satu Anikari, Keittäjä, Helsinki  31.12.2007

Hannu Friman, Näyttelijä, Rovaniemi  31.12.2007

Ossi Nykänen, työhönottaja, Kerava  31.12.2007

Mikael Seire, ammattimuusikko, Helsinki  31.12.2007

Laura Särkkä, Musiikkileikkikoulunopettaja, Vantaa  31.12.2007

Sirpa Tilli, myyntipäällikkö, Nurmijärvi  31.12.2007

Jussi Lampela, ammattimuusikko, Helsinki  31.12.2007

Niina Korhonen, soitinrakennusopiskelija, Tampere  31.12.2007

Outi Heikkinen, ostaja / harrastelija muusikko, Hyvinkää  31.12.2007

Jaana Raivio, Laulaja-lauluntekijä, laulunopettaja, Joensuu  31.12.2007

Jukka Väisänen, Musiikinopettaja, Järvenpää  31.12.2007

Henri Savolainen, Muusikko, Helsinki  31.12.2007

Eija Karvinen, Musiikkiterapeutti, Rauma  31.12.2007

tiina peltonen, näyttelijä, helsinki  31.12.2007

Vesa Viitanen, IT-päällikkö, Kangasala  31.12.2007

Mia Lundell, yrittäjä, Espoo  31.12.2007

Päivi Kurkilahti, musiikinopettaja, Uusikaupunki  31.12.2007

Ari Kotkalaakso, Freelancer, Helsinki  31.12.2007

Jarmo Kähkönen, Tuottaja, Joensuu  31.12.2007

Joonas Ojajärvi, Muusikko, Joensuu  31.12.2007

leena silvennoinen, ravintola, Kerava  31.12.2007

Pera Pirkola, Tuottaja, Helsinki  31.12.2007

Anu Ylänen, Lokalisointi-insinööri, Espoo  31.12.2007

Hanna Heikari, Johdon assistentti, äitiyslomalla, Sipoo  31.12.2007

J.M., lehtimies, Vantaa  31.12.2007

Salla Talvi, laulunopettaja, laulaja, Kerava  31.12.2007

Janne Maarala, Muusikko, Helsinki  31.12.2007

Timo Saukko, harrastusmuusikko, Alahärmä  30.12.2007

Pentti Salmela, tietohallintopäällikkö, Helsinki  30.12.2007

Marjo-Riitta Salmela, opettaja, Lohja  30.12.2007

Jari Lappalainen, muusikko, Joensuu  30.12.2007

Jani Leminen, Opettaja, Espoo  30.12.2007

Susanna Eronen, laulunopettaja, laulaja, Helsinki  30.12.2007

Taru Mäkimattila, Musiikkipedagogi, Vesilahti  30.12.2007

Hanne Horto, , Vantaa  30.12.2007

Tiina Hirvikangas, Mlk -opettaja, Lahti  30.12.2007

Suonna Kononen, toimittaja, muusikko, Joensuu  30.12.2007

Anni Ojala, opiskelija, kotisiistijä, Espoo  30.12.2007

Heidi Selin, koululainen, Tampere  30.12.2007

Hannele Selin, Autolähetti, Tampere  30.12.2007

Antti Haataja, musiikinopettaja, pianisti (MuM), Kauniainen  30.12.2007

Jukka Pohjola, Isännöitsijä, disponent, Hattula  30.12.2007

Kalle Miettinen, muusikko, helsinki  30.12.2007

Katariina Kronqvist, lastentarhanopettaja, Helsinki  30.12.2007

Miika Rinne, Taksin kuljettaja, Vantaa  30.12.2007

William Rinne, Taksin kuljettaja, Vantaa  30.12.2007

Laura Teppo, Musiikkipedagogi (AMK), Oulu  30.12.2007

Jukka Raisamo, isä, Tampere  30.12.2007

Kalle Heikkinen, toimitusjohtaja, Kauniainen  30.12.2007

Hanna Bergström, yrittäjä, Espoo  30.12.2007

heikki korkeakoski, friilänseri muusikko, ilmajoki  30.12.2007

Reijo Lehto, , Tampere  30.12.2007

Janne Tuomi, muusikko, Pispala  30.12.2007

Janne Selin, Automaalari, Tampere  30.12.2007

Katja Valpas, opiskelija, Espoo  30.12.2007

Pasi Myllys, yrittäjä, Savonlinna  30.12.2007

Sanna Raivo, musiikinopettaja, laulaja, Vantaa  30.12.2007

Sanna Laitinen, Maalari, Outokumpu  30.12.2007

Anssi Huotari, Muusikko, Varkaus  30.12.2007

Lauri Lähteenkorva, muusikko, Helsinki  30.12.2007

Oiva Kaltiokumpu, Kansanedustaja/laulaja, Pori  30.12.2007

Anna Tilli, opiskelija, Nurmijärvi  30.12.2007

Antti Kataja, muusikko, Helsinki  30.12.2007

Jukka Ylimäki, opettaja, Kokkola  30.12.2007

katri lahdenpää, fil.maist., kouvola  30.12.2007

rainer lahdenpää, ham.lääk.tri (eläk.), kouvola  30.12.2007

Hannu Hyrske, Taiteilija, Järvenpää  30.12.2007

Erkki Mankinen, Sotilassoittaja, Neittävä  30.12.2007

Tapani Hotakainen, rehtori, laulunkuluttaja, Halsua  30.12.2007

Erika Widmann, kotiäiti, Kangasala  29.12.2007

Tommi Heikkonen, Myyjä, Pälkäne  29.12.2007

Timo Pekonen, muusikko, Helsinki  29.12.2007

Markus Korjonen, Opiskelija, Kemi  29.12.2007

Katariina Wendell, sairaanhoitaja, Tampere  29.12.2007

Anne Seppälä, , Kangasala  29.12.2007

Tero Seppälä, , Kangasala  29.12.2007

Liisa-Kaarina Tavi, Laulaja, Joensuu  29.12.2007

Seela-Elisa Vierto, opiskelija, Kajaani  29.12.2007

Susanna Saarinen, , Helsinki  29.12.2007

Jessika Ammesmäki, , kokkola  29.12.2007

Nekko Hypén, , Kangasala  29.12.2007

Jorma Kitunen, syst.ohj., Tornio  29.12.2007

Saijaleena Rantanen, Tuottaja, tutkija, Seinäjoki  29.12.2007

Johanna Westersund, , Joensuu  29.12.2007

Marja Leskinen, Opiskelija, Lahti  29.12.2007

Kimmo Sundström, opiskelija, Nurmijärvi  29.12.2007

Lauri Roto, Musiikin opiskelija, Oulu  29.12.2007

Sakari Mäntyranta, opiskelija, Oulu  29.12.2007

Kristiina Paakkunainen, luokanopettaja,mus.harrastaja, Porvoo  29.12.2007

Helena Laatikainen, Koulusihteeri, Helsinki  29.12.2007

Seppo Nuolikoski, soittaja, Vaasa  29.12.2007

ilkka rämä, soitin- ja laiteteknikko, tuusula  29.12.2007

Jukka Lehtonen, Kokki, Tampere  29.12.2007

Petri Somer, Muusikko, säveltäjä, Helsinki  29.12.2007

Matti Koivusalo, rehtori, Helsinki  29.12.2007

Anna Hämeenaho, toimittaja, Piippola  29.12.2007

Ben Rogers, opiskelija, Helsinki  29.12.2007

Arto Kontunen, musiikin kuuntelija, imatra  29.12.2007

Satu Asplund-Jokinen, musiikinopettaja, Helsinki  29.12.2007

Tero Rikkonen, Muusikko/tuottaja, Helsinki  29.12.2007

Pekka Viitanen, ammattilainen, Kitee  29.12.2007

Ismo Haavisto, Muusikko, Lahti  29.12.2007

Jesse Kaikuranta, opiskelija, Kokkola  29.12.2007

Teemu Leinonen, operaattori, Porvoo  29.12.2007

juha leinonen, virastomestari, joensuu  29.12.2007

Heikki Korkalainen, muusikko, tuottaja, Jyväskylä  29.12.2007

Miihkali Jaatinen, mus.tek. opiskelija, Helsinki  29.12.2007

Kirsi-Marja Torpakko, osastonhoitaja, Tampere  28.12.2007

Harrysometimes, manageri, Turku  28.12.2007

Henna Svala, opiskelija, Jyväskylä  28.12.2007

Jenni Kääriäinen, opiskelija, Toholampi  28.12.2007

Samuli Volanto, muusikko, Helsinki  28.12.2007

Susanna Karvinen, opiskelija, Helsinki  28.12.2007

Juma Lautamaja, pelimanni, Sydänmaa  28.12.2007

aleksi mänttäri, basisti, helsinki  28.12.2007

Eero Turkka, muusikko, Helsinki  28.12.2007

Mervi Raeniemi, kuorolainen, Rauma  28.12.2007

Annika Ammesmäki-Kangasniemi, Luokan- ja musiikinopettaja, Kokkola  28.12.2007

Heidi Paalanen, musiikin opiskelija, Kokkola  28.12.2007

Timo Pudas, Muusikko/soitonopettaja, Helsinki  28.12.2007

Antti Paalanen, muusikko, Kokkola  28.12.2007

Antti Suonio, Historianopettaja, Tampere  28.12.2007

Pirkko Hietaniemi, Tapahtumajärjestäjä, Äkäslompolo  28.12.2007

Kari Kuulas, sähköasentaja, Kerava  28.12.2007

Armi Nurminen, , Turku  28.12.2007

Anna Markkanen, opiskelija/muusikko, Jyväskylä  28.12.2007

Marja Nylén, koulutussuunnittelija, Lohja  28.12.2007

Sami Orelma, , Siuntio  28.12.2007

Miro Nurminen, Opiskelija, Nurmijärvi  28.12.2007

Minna Saksa, erityisluokanopettaja, Joensuu  28.12.2007

Hanna Linden, Musiikkia rakastava :), Turku  28.12.2007

Jussi Meling, Elokuvaaja, Espoo  28.12.2007

Nelli Salmi, opiskelija, tampere  28.12.2007

Kurt Tulikallio, Kitaristi, Vantaa  28.12.2007

Eija Lindholm, "kotihengetär", Rina, Italia  28.12.2007

Peter Lindholm, "laiskiainen", Rina, Italia  28.12.2007

Kirsi Jaatinen, Lukion lehtori, Joensuu  28.12.2007

Hannu Vuorjoki, Muusikko, Joensuu  28.12.2007

Eila Juhantalo, lastentarhanopettaja, Helsinki/Dubai  28.12.2007

Marko Jokinen, Huoltotarkastaja, Tampere  28.12.2007

Kimmo Karhu, Muusikko, Stadi  28.12.2007

jouni keronen, muusikko, tampere  28.12.2007

Harri Järvinen, Taiteilija, Tampere  28.12.2007

Matti-Juhani Orpana, Muusikko, Kangasala  28.12.2007

Niina Tuoretmaa, muusikko, Kokkola  28.12.2007

Antti Vuorenmaa, Muusikko, Helsinki  28.12.2007

marko karhu, muusikko, hämeenlinna  28.12.2007

Harri järvinen, postimies, lahti  28.12.2007

Pertti Jalonen, Muusikko, Järvenpää  28.12.2007

tarja kaihua, opettaja, saarenkylä  28.12.2007

jari marjala, kuluttaja, rovaniemi  28.12.2007

Hannu Hyytinen, luokanopettaja, Oulu  28.12.2007

Rauno Oja, Soitonopettaja, Oulu  28.12.2007

Elina Anttila, maanviljelijä, musiikin ystävä, Lappi  28.12.2007

Kristiina Lainisalo, Muskariopettaja, Tuusula  28.12.2007

Tuija Koskela, Laulelija, Riihimäki  28.12.2007

Tiina Laitinen, Kartoittaja, musiikin kuuntelija, Helsinki  28.12.2007

Annina Peltonen, Opiskelija, Helsinki  28.12.2007

Pekka Pitkäkoski, muusikko, Leppäkoski  28.12.2007

Riitta Nyholm, Projektisihteeri, Veikkola  28.12.2007

Juha Markkanen, muusikko, Jyväskylä  28.12.2007

Iiris Markkanen, Musiikinopettaja, Kalajoki  28.12.2007

Rene Knuutinen, Atk-nörtti, Helsinki  28.12.2007

Mika Lilja, Muusikko, Nurmo  28.12.2007

Timo Peltonen, muusikko, Vantaa  28.12.2007

Kari Välimäki, Muusikko, Hki  28.12.2007

Eemu Ertomaa, koululainen, hyvän musan ystävä, Vantaa  28.12.2007

Sami Silvennoinen , Risk Manager, Helsinki  28.12.2007

Jouko Ranta-Eskola, HE, Oulainen  28.12.2007

Mia Sauranen, Muskariopettaja, Vantaa  28.12.2007

Tapio Wilska, Musiikin sekatyömies, Helsinki  28.12.2007

Senja Kortelainen, Opiskelija, Järvenpää  28.12.2007

Reijo Paavola, Musiikinopettaja, Kotka  28.12.2007

Paavo Mäkinen, harrastajablosari, Haapavesi  28.12.2007

Teija Hannukainen, , Rauma  28.12.2007

Antti Kivimäki, Basisti, Helsinki  28.12.2007

Anssi Lehtivuori, säätäjä, Helsinki  28.12.2007

Séraphin, tanssiva klovni, helsinki  28.12.2007

Jarmo Hyytinen, soittelija, Oulainen  28.12.2007

Ewa Kaarela, Laulaja, Pirkkala  28.12.2007

Tuukka Salminen, toimistopäällikkö, Vihti  28.12.2007

Veli-Matti Henttonen, kulttuuritoimittaja, musiikin ystävä, Pertteli  28.12.2007

Taina Poutanen, järjestelmäsuunnittelija, Helsinki  28.12.2007

Sami Baldauf, säveltäjä-tuottaja, helsinki  28.12.2007

Pekka Suominen, Musiikinjohtaja, tuottaja, Porvoo  28.12.2007

Jaana Tarkka, projektipäällikkö, Helsinki  28.12.2007

Tapani Malkamäki, vakuutusmeklari, Lohja  28.12.2007

Mikael Nerve, Myyjä, Tampere  28.12.2007

Laila Luumi, projektivalvoja, pöytälaatikkosanoittaja, Porvoo  28.12.2007

Minna Ruuttunen, pastori, Vantaa  27.12.2007

Jaana Koukkula, , Tampere  27.12.2007

Hannu Inberg, toimitusjohtaja, Vantaa  27.12.2007

Jari, Tietoliikenneasentaja, Kuusankoski  27.12.2007

tapsa nero, sekatyömies, orivesi  27.12.2007

tommi asplund, muusikko, helsinki  27.12.2007

Janni, kirjanpitäjä, Helsinki  27.12.2007

Eira Toivonen, liikkeenharjoittaja, Lohja  27.12.2007

Tommi Ollikainen, Muusikko, Helsinki  27.12.2007

Heidi Taskinen, opiskelija, Oulu  27.12.2007

Jonna Vänskä, Kotiäiti, Vihti  27.12.2007

Paula Nordström, sihteeri, Lohja  27.12.2007

Ape Anttila, Muusikko, Lohja  27.12.2007

Tarmo Aaltonen, Tiedotussihteeri, Turku  27.12.2007

Helena Jaakkola, toimittaja, Oulu  27.12.2007

Tuula, Musiikin kuuntelja, Helsinki  27.12.2007

Jube, Musiikin ystävä, Helsinki  27.12.2007

Annariitta Minkkinen, laulaja, Turku  27.12.2007

Timo Ylikoski, maalari, Leskelä  27.12.2007

Juulia Salonen, muusikko, Sipoo  27.12.2007

Tiina Väinölä, Täti, Miekkaniemi  27.12.2007

Christa Renwall, Laulaja, Helsinki  27.12.2007

Katri Piiparinen, Opettaja, Lohja  27.12.2007

Joni Bergman, Opiskelija, Nurmijärvi  27.12.2007

Mikko Niskasaari, toimittaja, Helsinki  27.12.2007

Laura Seppä, toimittaja, Haapavesi  27.12.2007

timo martin, print man, helsinki  27.12.2007

Pentti Nieminen, elokuvakoneenhoitaja, Jämsä  27.12.2007

Jeena Rancken, tutkija, Tampere  27.12.2007

Hanni Autere, muusikko, soitonopettaja, Tuusula  27.12.2007

Jarmo Pasanen, Toimittaja, Lohja  27.12.2007

Janne Saarto, Kokki/ Muusikko, Tampere  27.12.2007

Timo Malmi, Elokuvaheikki, Järvenpää  27.12.2007

Lasse Syrjälä, duunari muusikko, Isokyrö  27.12.2007

Pete Näsman, Muusikko, Palojoki  27.12.2007

Risto Kumpulainen, Opiskelija/muusikko, Helsinki  27.12.2007

kaarin järvi, eläkellä, kerava  27.12.2007

JÄRVI JAAKKO, elekeläinen, kerava  27.12.2007

Sirpa Heikkinen, Muusikon Vaimo, Helsinki  27.12.2007

Joni Leino, muusikko, Helsinki  27.12.2007

Kimmo Mattila, amatöörimuusikko, Varkaus  27.12.2007

Outi Maria Leijon, Laulaja/ Opiskelija, Kurikka  27.12.2007

aarno rissanen, kokki, tampere  27.12.2007

Emmi Laukka, Opiskelija, Oulu  27.12.2007

Sami Laine, kuljettaja, Ylöjärvi  27.12.2007

Tuovinen tuulikki, kirjastotäti, Piippola  27.12.2007

Anu Laukkanen, , Turku  27.12.2007

Eeva Vuorenmaa, opiskelija, Haapavesi  27.12.2007

Maria Suovanen, Tanssin harrastaja, kuorolaulaja, Turku  27.12.2007

Sepi Leinonen, Blues vaikuttaja:), Pori  27.12.2007

Yrjö Seppänen, opettaja, Haapavesi  27.12.2007

Johanna Tilus, opiskelija, Helsinki  27.12.2007

Erja Lyytinen, muusikko, Lohja  27.12.2007

Hannu Lahtonen, toimittaja, Helsinki  27.12.2007

Simo Laihonen, muusikko, Tampere  27.12.2007

Katileena Kuikka, sosionomiopiskelija/myyjä, Tampere  27.12.2007

Jari Silventoinen, Näyttelijä, Jämsänkoski  27.12.2007

Niina Huovinen, Pukusuunnittelija, Helsinki  27.12.2007

jukka anttila, myyntipäällikkö, Vesilahti  27.12.2007

O-P Luomala, Lähihoitaja/Muusikko, Helsinki  27.12.2007

oskari hannula, muusikko, Helsinki  27.12.2007

Jussi Kajaste, osastosihteeri, Helsinki  27.12.2007

Anne Hannula, laatuassistentti, Rauma  27.12.2007

Elina Jussila, Opettaja, Haapavesi  27.12.2007

Anna, koululainen, Haapavesi  27.12.2007

Henna, reissaaja, Haapavesi  27.12.2007

Laura, matkailija, haapavesi  27.12.2007

Markus Linnanen, Opettaja, Helsinki  27.12.2007

Pirjo Joutsenvirta, , Rauma  27.12.2007

Pekka Haukijärvi, muusikko ym., Lahti  27.12.2007

Petri Bergman, AV-Asentaja/ Muusikko, Vihti  27.12.2007

petro mäkinen, koneenhoitaja, orivesi  27.12.2007

Anita Lepistö, Talousvastaava, Järvenpää  27.12.2007

Ulla-Mari Piipponen, yrittäjä, Rauma  27.12.2007

Tatu Ahola, opiskelija, Haapavesi  27.12.2007

Janne Jääskelä, Musiikin opiskelija, Joensuu  27.12.2007

salo veikko, hanuristi, tampere  27.12.2007

Jarmo Parviainen, Konduktööri/vaihtotyönjohtaja, Kuopio  27.12.2007

Satu Elo, tiedottaja, Helsinki  27.12.2007

Jyrki Paavola, freelancer, Tampere  27.12.2007

Auvo Laaksonen, Freelancer/Festival Promoter, Pieksämäki  27.12.2007

Kim Sundell, Ravintoloitsia, Helsinki  27.12.2007

Pekka Myllykangas, asfaltti työntekijä, ylivieska  27.12.2007

Pasi Kortekangas, yrittäjä, Helsini  27.12.2007

Ikola Ritva, kauppias, HAAPAVESI  27.12.2007

Timo Hannula, musaope, Haapavesi  27.12.2007

Maija Joutjärvi, toimittaja, Lahti  27.12.2007

Davide Floreno, Muusikko, Lohja  27.12.2007

Marianne Oivo, Mus.op., Ylivieska  27.12.2007

Timo Kirves, valokuvaaja, pelimanni, Helsinki  27.12.2007

Laura Leikas, opiskelija, helsinki  27.12.2007

Maikki Rantala, kuuntelija, Helsinki  27.12.2007

Jukka Juhola, bluesmies, Mustio  27.12.2007

Sami Sänpäkkilä, Levy-yhtiön pomo, Tampere  27.12.2007

Monna Kamu, muusikko/laulaja, Helsinki  27.12.2007

kai engren, musiikkitoimija, rauma  27.12.2007

Markku Halme, kirjoittaja, Helsinki  27.12.2007

Risto Klemola, Muusikko/Ope, Tampere  27.12.2007

Tomi Riionheimo, animaatioelokuvatuottaja, Helsinki  27.12.2007

OLLI PENNANEN, TJ, JÄRVENPÄÄ  27.12.2007

Juho eemeli toivonen, Asiantuntija, Helsinki  27.12.2007

Hannu Jakobsson, web-suunnittelija, Karjalohja  27.12.2007

Risto Pellava, kapellimestari, Kotka  27.12.2007

matti elomaa, suunnittelija, lappeenranta  27.12.2007

Kiti Oksanen, musiikin ystävä, Helsinki  27.12.2007

Pasi Rytkönen, kuvaaja/muusikko, Nurmijärvi  27.12.2007

Anni Ravantti, työtön, Helsinki  27.12.2007

Seppo Louhi, elokuvaaja, Helsinki  27.12.2007

erkki hjorth, yrittäjä, hki  27.12.2007

Mirja Saraperä, sairaanhoitaja, Kuopio  27.12.2007

Seppo Luusalo, sovellusasiantuntija/muusikko, Helsinki  27.12.2007

Sanna Virtanen, markkinointipäällikkö, Vantaa  27.12.2007

Jussi Heikkinen, Muusikko / Graafikko, Helsinki  27.12.2007

Tuomo Pasanen, eläkeläinen, Lohja  27.12.2007

Juha Vuorinen, kirjailija, Tuusula  27.12.2007

Hannele Tahvola, hallintopäällikkö, Helsinki  27.12.2007

Riitta Ahola, Palveluneuvoja, Elimäki  27.12.2007

Marja Viskari, Kustannustoimittaja, Helsinki  27.12.2007

Micke Björklöf, Muusikko, Kauhava  27.12.2007

Pola Ivanka, Laulaja/viihdetaiteilija, Helsinki  27.12.2007

Ville Haatanen, Puheenjohtaja / Kaavi Blues ry, Kaavi  27.12.2007

Mika Tamminen, musiikkimyyjä, Tampere  27.12.2007

Ben Griep, arkkitehti, Pietarsaari  27.12.2007

Michka Hoffren, monipuolinen musiikin harrastaja, Helsinki  27.12.2007

Robban Hagnäs, Bluesmuusikko, Kokkola  27.12.2007

Ismo Liimatainen, kuuntelija, Saarijärvi  27.12.2007

Susanne Strömberg, freelance-toimittaja, Pietarsaari  27.12.2007

Emma Salokoski, laulaja, Helsinki  27.12.2007

Eija Ljungqvist, kirjanpitäjä, Helsinki  27.12.2007

Antti Gona Lehtinen, Kivityömies/ Muusikko, Nurmijärvi  27.12.2007

Pirjo Lampinen, kuuntelija, Helsinki  27.12.2007

Jukka Svahn, Robaina Club Ry Clubimestari, Helsinki  27.12.2007

jukka mäkinen, tv-ohjaaja, Tampere  27.12.2007

Mikael Wiik, Radiotoimittaja, muusikko, Helsinki  27.12.2007

Kirsi Vinkki, kansanmusiikin opiskelija, muusikko, puuseppä, Helsinki  27.12.2007

Jussi Raulamo, Muusikko-Lauluntekijä, Tampere  27.12.2007

Olli Saramäki, kouluttaja, Espoo  27.12.2007

Sinikka Nikka , lähihoitaja, Pieksämäki  26.12.2007

Nessu Marttila, pelimanni, opettaja, Kuusankoski  26.12.2007

maija Hapuoja, laulajatar, Jyväskylä  26.12.2007

Elina Puumalainen, , Lappeenranta  26.12.2007

Varpu Mikola, kuuntelija, Helsinki  26.12.2007

Kimmo Heikkinen, Isä, Tuusula  26.12.2007

Irma Tapio, Muusikko, Helsinki  26.12.2007

Terhi Matikainen, laulaja, Jyväskylä  26.12.2007

Antti Savilampi, Tanssinopettaja, Espoo  26.12.2007

Leni Willman, lauluntekijä/laulaja/erityisopettaja, Helsinki - Tampere  26.12.2007

Eleonora, lapsi, radiokuuntelija, Rovaniemi  26.12.2007

Tuija Alariesto, Museoamanuenssi, Rovaniemi  26.12.2007

Elina Brooks, Freelancer muusikko, Helsinki  26.12.2007

Jokke Toivonen, ideaseppä, Helsinki  26.12.2007

Ulla Pyykkö, kurssisihteeri, tuusula  26.12.2007

Jorma Inkala, Diplomipianisti, Kerimäki  26.12.2007

Raija Heikkonen, yrittäjä, Vantaa  26.12.2007

Mariitta Hämäläinen, toimittaja, Nummela  26.12.2007

Jarno Patala, Patala Band, yrittäjä, Helsinki  26.12.2007

Rasmus Bruun, Äänimies, helsinki  26.12.2007

Lauri Hämäläinen, Muusikko, Helsinki  26.12.2007

Mackan, Musavisailija, Rovaniemi  26.12.2007

Marja Reijonen, kuuntelija, Järvenpää  26.12.2007

Teemu Pentti, Kasari yhtyeen laulaja, Kouvola  26.12.2007

Jussi Niemi, musiikkijournalisti, Tampere  26.12.2007

sanna kalevo-rannikko, yrittäjä, halikko  26.12.2007

Juha Pekka Nikka, Mekaanikko, Pieksämäki  26.12.2007

keimo kangasjärvelä , työntekijä, kerava  26.12.2007

Jukka Ojala, Muusikko, Kerava  26.12.2007

Kaarina Jarallah, , Sipoo  26.12.2007

Veini Nupponen, Kelloseppä, Helsinki  26.12.2007

Pertti Nikka, , Lahti  26.12.2007

Kai Jauhiainen, tuottaja/muusikko, Helsinki  26.12.2007

Mikael Backman, opsikelija/musiikinharrastaja, Helsinki  26.12.2007

Raija Paul, eläkeläinen, Helsinki  26.12.2007

pekka väisänen, työtön, kerava  26.12.2007

Nina Saarinen, koti äit, Halikko  26.12.2007

Teuvo Torvinen, Harmonikankorjausalan artesaani, Kankaanpää  26.12.2007

Anne-Mari Heikkinen, musiikin kuuntelija/maatalousyrittäjä, Iisalmi  25.12.2007

Tuija Peltonen, laulaja, Raisio  25.12.2007

VESA HUTTUNEN, MUUSIKKO, SIILINJÄRVI  25.12.2007

KARI TENHUNEN, MUUSIKKO, KUOPIO  25.12.2007

JARI TENHUNEN, MUUSIKKO, KUOPIO  25.12.2007

KATJA KÄTKÄ, AUAJA/SÄVETÄJÄ, MUURAME  25.12.2007

JOHNNY ORLAVICIUS, MUUSIKKO, RAISIO  25.12.2007

JERRY PELTONEN, MUUSIKKO, NAANTALI  25.12.2007

JARNO PETONEN, MUUSIKKO, NAANTALI  25.12.2007

VIRPI KÄTKÄ-PELTONEN, LAULAJA, NAANTALI  25.12.2007

TAUSKI PELTONEN, LAUAJA/SÄVELTÄJÄ/SANOITTAJA, NAANTALI  25.12.2007

Hannele Nikka, , Lahti  25.12.2007

Jukka Nikka, opiskelija, Lahti  25.12.2007

Tomi Rajala, Äänittäjä/Muusikko, Helsinki  25.12.2007

Katja Kostiainen, ääniasistentti, Helsinki  25.12.2007

Marja-T.Riihelä, sanoittaja, Kuusankoski  25.12.2007

Anneli Aalto, Lastenhoitaja, Salo  25.12.2007

Petrus Rapo, äänittäjä, Helsinki  25.12.2007

Roy Krook, Työläinen, Vantaa  25.12.2007

kaija-leena, suunnittelija, kuopio  25.12.2007

ville jäppinen, tv- kuvaaja, helsinki  25.12.2007

johanna lahti, kuuntelija, kerava  25.12.2007

Tarja Huntus, musiikkipedagogi, Kokkola  25.12.2007

ulla welin, pöytälaatikko kirjailija, helsinki  25.12.2007

Riitta Huttunen, Toiminnanjohtaja, Helsinki  25.12.2007

Eija, , Vaasa  25.12.2007

Kaarle Lahdenpää, äänittäjä, radionkuuntelija, Vantaa  25.12.2007

Teemu Sarkkinen, muusikko, Oulu  25.12.2007

Jari Madekivi, kuuntelija, Hko  25.12.2007

Aimo Suova, Eläkeläinen, Rihimäki  25.12.2007

Tuuli-Maria Riihinen, markkinointikoordinaattori, laulunopiskelija, Helsinki  25.12.2007

Kirsi Ruotsala, viulunsoitonopettaja, Helsinki  25.12.2007

vesa sahlgren, säämies, tampere  25.12.2007

Liisa Rousti, soitonop.,muusikko, Kerimäki  24.12.2007

saku, soitinrakennusopiskelija, ikaalinen  24.12.2007

Piia, Lastenhoitaja, Lahti  24.12.2007

Jani , ammattihiihtäjä, TAMPERE  24.12.2007

Jarno Lehtonen, opiskelija/tanssinohjaaja, Tampere  24.12.2007

Minna Padilla, Muusikko, Espoo  24.12.2007

Sami Tiainen, musiikkipedagogiopiskelija, Kuopio  24.12.2007

Minna Mäki-Ventelä, opiskelija, Seinäjoki  24.12.2007

Erno Heikkinen, , Lahti  24.12.2007

Paul Freihoff, Insinööri, Tampere  24.12.2007

Pekka Luukinen, Muusikko, Salla  24.12.2007

Keijo Vainikainen, äänittäjä-tuottaja, Helsinki  24.12.2007

Jiipee Villanen, soittaja ja kuuntelija, Tampere  24.12.2007

Hannele Ruotsalainen, suunnittelija, Riihimäki  24.12.2007

Aapo Ravantti, Musiikkiteknoligi, Lahti  24.12.2007

make tuominen, soittaja, tampere  24.12.2007

hessu halkola, tanssiva, hämeenlinna  24.12.2007

Vuokko Lempiäinen, muusikko, Jyväskylä  24.12.2007

Katja Inkala, Musiikinopettaja, Helsinki  24.12.2007

Ismo Korhonen, Kitaristi, Helsinki  24.12.2007

Pertti Lahti, trubaduuri/lauluntekjä, Helsinki  24.12.2007

Ville Pistool, Pastori, Luvia  24.12.2007

Juho Hynninen, Kiropraktiikan opiskelija, Sydney  24.12.2007

Sami Mannerheimo, Valokuvaaja/dj, Helsinki  24.12.2007

Risto Vuorimies, toimittaja, Sipoo  24.12.2007

Toni Jakku-Hiivala, Muusikko, Oulu  24.12.2007

Gun Wasenius-Hietanen, terapeutti, Porvoo  24.12.2007

Perttu Hietanen, säveltäjä/kirvesmies, Porvoo  24.12.2007

Mikko Kilkki, , Jyväskylä  24.12.2007

Tero Hyväluoma, Muusikko, Kajaani  23.12.2007

Malmivaara Mikko, muusikko, Järvenpää  23.12.2007

Esa Pietilä, saksofonisti, Helsinki  23.12.2007

Kaisa Ristiluoma, Muusikko, Helsinki  23.12.2007

Heikki Rasi, opiskelija, Uusikaupunki  23.12.2007

Niina Hartikainen, Opiskelija, Helsinki  23.12.2007

Sirpa Kukkonen, graafinen jälkikäsittelijä, Keuruu  23.12.2007

Pauli Berg, keikkamuusikko, Helsinki  23.12.2007

Erica Askolin, laulaja, opiskelija, Helsinki  23.12.2007

Anssi Kuhlman, , Espoo  23.12.2007

Risto Manninen , Eläkeläinen, Toivakka  23.12.2007

Marikki Hakola, mediataiteilija, Porvoo  23.12.2007

Raimo Penttilä, rytmin ystävä, Lahti  23.12.2007

Eki Vilen, muusikko, trubaduuri, Tampere  23.12.2007

Antti Similä, Insinööri, Oulu  23.12.2007

Anna-Karin Korhonen, muusikko, Hki  23.12.2007

Antti Koivula, laulaja, Helsinki  23.12.2007

Kristiina Sanjamo, opiskelija, Savonlinna  23.12.2007

Heikki Pöyhiä, Muusikko, Joutseno  23.12.2007

Marika Tuhkala, laulaja, Helsinki  23.12.2007

Mika Turunen, Laulaja, Vantaa  23.12.2007

Noora Puurula, Opettaja, Helsinki  23.12.2007

Sinikka Kontio, Mus. lehtori, Inkoo  23.12.2007

Ykä Mattila, muusikko, Jyväskylä  23.12.2007

Jari Röyttä, , Heinola  23.12.2007

Petri Jaakkonen, opiskelija, Tampere  23.12.2007

Irja Malo, "radion aktiiv. kuuntelija", Kuopio  23.12.2007

Kaisa Vierula, Lähihoitaja, Porvoo  23.12.2007

Pekka Nylund, Muusikko, Helsinki  23.12.2007

Jori Lindell, Muusikko, Vantaa  23.12.2007

Pia rask, muusikko, Savonlinna  23.12.2007

kalevi louhivuori, muusikko, helsinki  23.12.2007

Leena Pääkkönen, Lh, Ii  22.12.2007

Eva Karhu, Kassa, Sipoo  22.12.2007

Mika Karjalainen, Osa-aika muusikko, Jns  22.12.2007

Roope Aarnio, Muusikko, Helsinki  22.12.2007

Marjo Leskinen, Kotiäitinä tällähetkellä, Lahti  22.12.2007

Pasi Luoto, Toimitusjohtaja, Heinola  22.12.2007

Mikko Iivanainen, Muusikko, Mäntsälä  22.12.2007

Leila Karvonen, valokuvaaja, Helsinki  22.12.2007

Riikka Timonen, musiikin maisteri, Espoo  22.12.2007

Hanne Rouvali, musiikinopiskelija, Vantaa  22.12.2007

Sonja Korkman, Musiikinopiskelija, Helsinki  22.12.2007

Anu Karhu, opiskelija, Saarijärvi  22.12.2007

Tuula, 'radionkuuntelija', Vantaa  22.12.2007

Pirjo Ojanen, toimistotyöntekijä/sanoittaja, Kangasala  22.12.2007

Matti Honkanen, , Raisio  22.12.2007

Heidi Haapoja, Musiikin ylioppilas, Helsinki  22.12.2007

Renée Honkanen, , Raisio  22.12.2007

Heli Maristo, opetusala, Sipoo  22.12.2007

Janna Hurmerints, Laulaja/Lauluntekijä, Helsinki  22.12.2007

Juha Viitanen, Opiskelija, Tampere  22.12.2007

Markus Virtala, opettaja, Helsinki  22.12.2007

laura taimisto, laulaja, helsinki  22.12.2007

Esa Mathlin, Käyttömies, Ruukki  22.12.2007

Heidi Petäjäjärvi, opiskelija, Helsinki  22.12.2007

Raili Honkanen, laulunopettaja, Sipoo  22.12.2007

Vesa Mattila, Myyntipäällikkö, Helsinki  22.12.2007

Elina Malkamäki, opiskelija, Oulu  22.12.2007

mikko harjuniemi, muovityöntekijä, tampere  22.12.2007

Aino Viinikka, Äänenkäytön ope ttaja, puheterapeutti, Espoo  22.12.2007

Riitta Pettinen, Myyntikoordinaattori, Vantaa  22.12.2007

Hannu Rantanen, viimeistelijä/tuottaja, Helsinki  22.12.2007

Mika Hiden, Tuotantotyöntekijä, Loppi  22.12.2007

Matti Salo, opiskelija, oulu  22.12.2007

Rosa Kuhlström, opiskelija, Hämeenlinna  22.12.2007

Ralf Westerback, ,   22.12.2007

Joni Westerback, Opiskelija, Vaasa  22.12.2007

Anna, opiskelija,   22.12.2007

Senni Eskelinen, muusikko, helsinki  22.12.2007

Lasse Sakara, muusikko, Helsinki  22.12.2007

Anna E. Karvonen, muusikko, Helsinki  22.12.2007

Pilvi Talvitie, muusikko/opiskelija/opettaja, Helsinki  22.12.2007

Riku Meriläinen, Opiskelija, Tampere  22.12.2007

Seppo Oinonen, , Helsinki  22.12.2007

Katariina Kuure, Opiskelija, Oulu  22.12.2007

Pauliina Syrjälä, muusikko, kansanmusiikin opettaja, Kaustinen  22.12.2007

Anu Jääskeläinen, jatko-opiskelija, Helsinki  22.12.2007

Kukka-Maaria Ahonen, Laulaja, Helsinki  22.12.2007

Antti Lukkarila, Opiskelija, Helsinki  22.12.2007

Kirsi Kaitainen, Luokanopettaja, Porvoo  22.12.2007

Leena Joutsenlahti, Kansanmusiikin lehtori, Harjavalta  22.12.2007

Inka Hannula, Kulttuurituottaja, Tampere  22.12.2007

Sam Stenius, Myyjä, Helsinki  22.12.2007

Pekka Lumme, soittaja, laulaja, Espoo  22.12.2007

J. Pekka Mäkelä, suomentaja/kirjailija/muusikko, Helsinki  22.12.2007

Aili Ikonen, Muusikko/Opiskelija, Helsinki  22.12.2007

Johanna Virtanen, Muusikko/opiskelija, Helsinki  22.12.2007

Hannu Ikonen, Yksikönjohtaja, Korpilahti  22.12.2007

Tuuli Ikonen, Muusikko/opiskelija, Helsinki  22.12.2007

Anna-Kaisa Liedes, Kansanlaulun lehtori, muusikko, Helsinki  22.12.2007

Patrik Fält, Opiskelija, Vihanti  22.12.2007

Anita Joensuu, Kotirouva, London, ON  22.12.2007

Markku Rinta-Pollari, Muusikko, Jyväskylä  22.12.2007

Juha Virtanen, muusikko, opettaja, Helsinki  22.12.2007

Janne Rintala, muusikko, Helsinki  22.12.2007

Tatu Lehto, Opiskelija, Keuruu  22.12.2007

Mika, työntekijä, Pori  21.12.2007

Anja Halmén, musiikinopettaja, Loviisa  21.12.2007

Tiiu Jylhä-Nieminen, , Tampere  21.12.2007

Sirpa Syrjä, Toiminnanjohtaja Haapavesi Folk, Vantaa  21.12.2007

Valtteri Bruun, Muusikko, Helsinki  21.12.2007

Markku Aaltonen-Leijon, soittaja, Kurikka  21.12.2007

Tommi Luomanperä, opiskelija, Helsinki  21.12.2007

Tiinapriitta Savela, muusikko, opettaja, Helsinki  21.12.2007

Lotta Virkkunen, Muusikko, tanssija, opettaja, Helsinki  21.12.2007

Riitta-Liisa Joutsenlahti, muusikko/opettaja, Kauniainen  21.12.2007

Tuuli Immonen, opiskelija, Helsinki  21.12.2007

Emmi Knuutinen, muusikko, Helsinki  21.12.2007

karoliina sivula, opiskelija, helsinki  21.12.2007

Liisa Lehto, Kriminaalihuoltotyöntekijä, Hämeenlinna  21.12.2007

Olli Kari, muusikko, Helsinki  21.12.2007

Maija Kauhanen, musiikin opiskelija, Helsinki  21.12.2007

Salla Niskanen, ravintolapäällikkö, Tampere  21.12.2007

Niko Ahvonen, sävsan-laulaja, Espoo  21.12.2007

Sami Joensuu, Muusikko, Muurla  21.12.2007

Eero Grundström, Muusikko, Helsinki  21.12.2007

Pasi Ryökkynen, muusikko, Vantaa  21.12.2007

Tiia Hietaniemi, liikunnan lehtori, Suomussalmi  21.12.2007

Ingrit Vaher, opiskelija/ laulaja, Helsinki  21.12.2007

Suvi Teräsniska, opiskelija/laulaja, Oulu  21.12.2007

Kullervo Pellinen, rallintekijä, Stadi  21.12.2007

Tomas Takolander, opiskelija, Helsinki  21.12.2007

Jussi Raittinen, muusikko, Helsinki  21.12.2007

Anne-Mari Kanniainen, opiskelija, muusikko, Helsinki  21.12.2007

Mika Ryhänen, muusikko, Helsinki  21.12.2007

Valtteri Sivula, , Helsinki  21.12.2007

Milla Viljamaa, muusikko, helsinki  21.12.2007

jaakko, nuohooja, tuusula  21.12.2007

Johannes Salomaa, Muusikko, Helsinki  21.12.2007

Olli Varis, lehtori, muusikko, Helsinki  21.12.2007

Tomi Ruha, ICT- asiantuntija, Vantaa  21.12.2007

Ricardo Padilla, Muusikko, Espoo  21.12.2007

Jakko Korpi-Anttila, Sot yli-ins, Kirkkonummi  21.12.2007

Petri Hakala, Muusikko, Järvenpää  21.12.2007

Riitta Keränen, muusikko, Helsinki  21.12.2007

Anette Åkerlund, opiskelija, Tuusula  21.12.2007

Osmo Samanen, Vastarannan kiiski, Pietarsaari  21.12.2007

Tiina Hiltunen, opettaja, Iisalmi  21.12.2007

Pekka Huttu-Hiltunen, kansanmusiikin tutkija, Kuhmo  21.12.2007

Janne Halonen, Muusikko, Helsinki  21.12.2007

Tuomas Jaatinen, muusikko, Oulu  21.12.2007

Antti Järvelä, Muusikko, Alahärmä  21.12.2007

Katriina Honkanen, laulaja-lauluntekijä, näyttelijä, Vantaa  21.12.2007

Sanna Kurki-Suonio, muusikko, Joensuu  21.12.2007

Rami Salem, Yrittäjä, Espoo  21.12.2007

Suvi Oskala, Musiikin kandidaatti, Helsinki  21.12.2007

Hitti Linden, myyjä, Helsinki  21.12.2007

Aino Kurki, opiskelija, Helsinki  21.12.2007

Leena Paukkunen, muusikko, Helsinki  21.12.2007

Matti Laipio, päätoimittaja, Helsinki  21.12.2007

Tuure Lilja, opiskelija, Tampere  21.12.2007

Ville Lilja, Levykauppias, Hämeenlinna  21.12.2007

Lassi Logrén, muusikko, Helsinki  21.12.2007

Sampo Tiittanen, Muusikko/opiskelija, Helsinki  21.12.2007

Miia Humala, terveydenhoitaja, kuorolainen, Porvoo  21.12.2007

Timonen Vilma, Muusikko, Lehtori, Siba, Helsinki  21.12.2007

Elina Hjelt, Muusikko, laulunopettaja-opiskelija, Helsinki  21.12.2007

Leo Gammals, toimittaja, Sipoo  21.12.2007

Mathias Stenman, muusikko, Kauniainen  21.12.2007

Heikki Laine, muusikko, Helsinki  21.12.2007

Kaisa Hurtig, opiskelija, Oulu  21.12.2007

Markku Kähkönen, musiikin suurkuluttaja, taustapiru, Vantaa  21.12.2007

Arto Lehtola, Muusikko, Kirkkonummi  21.12.2007

Tanja Laurén, musiikkimyyjä / opiskelija, Helsinki  21.12.2007

Panu Pentikäinen, muusikko, studion pyörittäjä, Espoo  21.12.2007

Richard Rängman, Opiskelija, Helsinki  21.12.2007

Essi Kalima, sanoittaja, Berliini  21.12.2007

Sanna Saastamoinen, Graafinen taiteilija, Porvoo  21.12.2007

Juha Tanninen, muusikko / soitonopettaja, Espoo  21.12.2007

Päivi Kauhanen, Opiskelija, Helsinki  21.12.2007

Merilin Pienimäki, Ympäristöasiantuntija, Helsinki  21.12.2007

Camilla Heidenberg, Musiker, Helsingfors  21.12.2007

Laura Korhonen, Laulaja,lauluntekijä ja musiikin opiskelija, Helsinki  21.12.2007

Toni J, elämäntapataiteilija/varastotyöntekijä, Helsinki  21.12.2007

Seppo Marttinen, Äänitarkkailija, Porvoo  21.12.2007

Anssi Nuutinen, Soitinrakentaja, Tampere  21.12.2007

Risto Ovaskainen, MMK, Nurmijärvi  21.12.2007

raimo halvorsen, yrittäjä, kotka  21.12.2007

Merja Antikainen, , Siilinjärvio  21.12.2007

Tuula Lappalainen, Atk, Vantaa  21.12.2007

Mark Mallon, kulttuurituottaja, Porvoo  21.12.2007

Joonas Karjalainen, Muusikko, Oulu  21.12.2007

Tuuli Anikari, Näyttelijä, Helsinki  21.12.2007

Aleksi Eeben, äänisuunnittelija / räveltäjä, Tampere  21.12.2007

Hilkka Blom, Tiedottaja, Vantaa  21.12.2007

Jakke Leivo, Mus. lehtori, Helsinki  21.12.2007

Aleksi Ranta, Muusikko, Oulu  21.12.2007

Tuula, Opiskelija, Raahe  21.12.2007

Costi Snellman, Muusikko/levymerkin omistaja, Helsinki  21.12.2007

Kristiina Kulmala, musiikkifriikki, Vantaa  21.12.2007

Jaana Karppinen, Opiskelija, Seinäjoki  21.12.2007

Jorma Airola, toimihenkilö, Espoo  21.12.2007

Tuomas Silvola, testauskonsultti, Helsinki  21.12.2007

Esa Kilpi, konsultti, Hämeenlinna  21.12.2007

Niina Järvilä, opiskelija, Kaustinen  21.12.2007

Matti Kustaa Hietala, Musiikkitoimittaja, Anjalankoski  21.12.2007

Tiina Saario, Tuotantopäällikkö, Porvoo  21.12.2007

Jenny Robson, muusikko, Espoo  21.12.2007

Anna Kastari, toimittaja, Helsinki  21.12.2007

Sini Salovaara, tj, Helsinki  21.12.2007

Mikko Innanen, soittaja, Helsinki  21.12.2007

Marcus Picasso, harrastelijamuusikko, Helsinki  21.12.2007

Päivi Verosaari, freelance-toimittaja, Vantaa  21.12.2007

Timo Jääskeläinen, muusikko, leppävirta  21.12.2007

Laura Lyly, opiskelija, vantaa  21.12.2007

Pekko Metsä, tutkija, Vantaa  21.12.2007

Petteri Saario, Dokumentaristi, Porvoo  21.12.2007

Annette Sinclair, Muusikko, Oulu  21.12.2007

Anne Latva-Somppi, media-assistentti, Helsinki  21.12.2007

Ami Aspelund, Artisti, Tammisaari/Helsinki  21.12.2007

Mikko Kujanpää, Muusikko, Helsinki  21.12.2007

Johanna Juhola, muusikko, Helsinki  21.12.2007

Petri Bäckström, Oopperalaulaja, Helsinki  21.12.2007

Heikki Mustonen, mahtava jätkä, Oulu  21.12.2007

Pentti Onnela, myyntineuvottelija, Oulu  21.12.2007

tanja, tyhjäntoimittaja, kuopio  21.12.2007

Mats Perander, Laulaja, Kauniainen  21.12.2007

Ole Holmberg, toimittaja(radio-), H:ki  21.12.2007

Riku Rousu, laulaja-lauluntekijä, Oulu  21.12.2007

Mikko Mattila, muusikko, Helsinki  21.12.2007

Laura Immonen, tuottaja-assistentti, testaaja, Helsinki  21.12.2007

Deniz Bedretdin, Tuottaja, Helsinki  21.12.2007

Sampo Laurikainen, Kulttuurituottaja, Helsinki  21.12.2007

Heidi Tuikkanen, Muusikoksi opiskeleva laulaja-lauluntekijä, Helsinki  21.12.2007

Sylvia Bjon, toimittaja, Helsinki  21.12.2007

Juha Kujanpää, muusikko, Helsinki  21.12.2007

Petra Oksa, Laulaja/Laulunopettaja, Helsinki  21.12.2007

Olli Heikkinen, Laulunteon kouluttaja, Jyväskylä  21.12.2007

Anna-Katriina Himanen, musiikin kuluttaja, Tampere  21.12.2007

Hanne Pulli, muusikko, Helsinki  21.12.2007

Matti Kankaisto, harrastelijamuusikko, Tampere  21.12.2007

Antti Kujanpää, Muusikko/musiikinopettaja, Helsinki  21.12.2007

Minna Huuskonen, Tiedottaja/tuottaja, Helsinki  21.12.2007

Annika Suomi, Projektipäällikkö, Vantaa  21.12.2007

Eija hinkkala, Lauluntekijä, kouluttaja, Ikaalinen  21.12.2007

Vellu Halkosalmi, säveltäjä, Helsinki  21.12.2007

Leed Hellin, Laulaja, lauluntekijä, Helsinki  21.12.2007

Lena von Bonsdorff, musiikkitoimittaja, Helsinki  21.12.2007

Veera Voima, kansanlaulaja, Helsinki  21.12.2007

Topi Hanhela, manageri, Helsinki  21.12.2007

Pauli Saarikivi, Levykauppias/Kiki Pau, Helsinki  21.12.2007

Jarkko Pinola, YTY-Teatteri / Puheenjohtaja, Ylivieska  21.12.2007

Juhani Kansi, tuottaja, Helsinki  21.12.2007

Timo Saarikivi, Levykauppias/musafani, Helsinki  21.12.2007

Päivi Helakallio-Ranta, projektityöntekijä, Vantaa  21.12.2007

Lotta Jääskelä, laulaja-lauluntekijä, Oulu  21.12.2007

Eeppi Ursin, Muusikko, Porvoo  21.12.2007

Heidi Uotinen, Musiikkikauppias/yrittäjä, Kotka  21.12.2007

Heikki Hellman, toimittaja, Helsinki  21.12.2007

Heimo Hatakka, Lehtimies, Espoo  21.12.2007

Ape Anttilä, muusikko/musiikintekijä, Uusimaa  21.12.2007

Ira Kaspi, Laulaja/lauluntekijä, Uusimaa  21.12.2007

Tove Djupsjöbacka, projektisihteeri, Helsinki  21.12.2007

ole nerdrum, toimittaja, helsinki  21.12.2007

Ari Rotonen, projektipäällikkö, Helsinki  21.12.2007

Miika Snåre, muusikko, Helsinki 21.12.2007  21.12.2007

Kaisa Pastila, vapaa toimittaja, Helsinki  21.12.2007

Antero Tervonen, sivistystoimenjohtaja, Oulu, Pyhäjoki  21.12.2007

Kim Kaustell, Tutkija, Vihtijärvi  21.12.2007

Marja-Riitta Niemi, Lentoemäntä, Helsinki  21.12.2007

Maati Rehor, tuottaja, Helsinki  21.12.2007

Pentti Partanen, Eläkeläinen, Vantaa  21.12.2007

Jaakko Tahkolahti, Jazztoimittaja, Rovaniemi  21.12.2007

Ralf Sandell, Musiikkitoimittaja, Hki  21.12.2007

Mikko Aaltonen, päätoimittaja, Helsinki  21.12.2007

Miia Outavaara, kaupantäti, Helsinki  21.12.2007

Riitta, Tuote-esittelijä, Kuopio  21.12.2007

Sanna Päivinen, myyjä, Helsinki  21.12.2007

Kirsi Kaunismäki-Suhonen, luokanopettaja ja kuoronjohtaja, Mikkeli  21.12.2007

Carita Oksman, toimitussihteeri, Espoo  21.12.2007

Eero Savela, muusikko, Helsinki  21.12.2007

Eeva Kostiainen, Myyjä, Kiuruvesi  21.12.2007

Kaisa Virmajoki, erityisopettaja, musiikin kuluttaja, kuorolaulaja, Porvoo  21.12.2007

Antti Karihtala, Muusikko, Oulu  21.12.2007

Marko Myöhänen, Äänittäjä / Miksaaja, Helsinki  21.12.2007

Raija Tiainen,, musiikkimyyjä, Turku  21.12.2007

seija virkajärvi, myyjä, tampere  21.12.2007

Esa Sjöblom, Muusikko, Elimäki  21.12.2007

Timo Tuppurainen, muusikko, Helsinki  21.12.2007

Timo Kuisma, miksaaja, Espoo  21.12.2007

niklas lindholm, äänittäjä, helsinki  21.12.2007

Pekka Törmänen, , Jyväskylä  21.12.2007

pentti koljonen, eläkkeellä, tampere  21.12.2007

Hannu Oskala, muusikko, Helsinki  21.12.2007

Maarit Salminen, musiikkiharrastaja, Helsinki  21.12.2007

Samuli Savolainen, Markkinointipäällikkö, Espoo  21.12.2007

Kaisa Kulmala, muusikko, Helsinki  21.12.2007

Outi Kytömäki, Musiikkikirjastonhoitaja, Ylöjärvi  21.12.2007

Anne Komulainen, opiskelija, Helsinki  20.12.2007

Merzi Rajala, muusikko, Porvoo  20.12.2007

Tero Tuovinen, Muusikko, Helsinki  20.12.2007

Hannu Ranta, vapaa toimittaja, VANTAA  20.12.2007

Osku Rajala, päätoimittaja, Pieksämäki  20.12.2007

esa koljonen, muurari, tampere  20.12.2007

Timo Mäntylä, Lehtori, Tampere  20.12.2007

Elina Peltoniemi, Yrittäjä, Kaustinen  20.12.2007

Pertti Lehto, opettaja, Järvenpää  20.12.2007

Nina Wiklund-Kuuranne, näyttelijä,laulaja, Helsinki  20.12.2007

Aki Päivinen, muusikko, Haapavesi  20.12.2007

Eija Mäkinen, toimittaja, Porvoo  20.12.2007

Eija-Riitta Airo-Karttunen, laulaja, laulunopettaja, musiikkikriitikko, Kajaani  20.12.2007

Ville Tikkanen, Kanavajohtaja, Bassoradio, Helsinki  20.12.2007

Pekka Saarikorpi, Muusikko, Helsinki  20.12.2007

Antti Siirilä, Opiskelija, Turku  20.12.2007

Matias Kontio, Toimittaja, Jyväskylä  20.12.2007

Antti Örn, opiskelija, Jyväskylä  20.12.2007

Petri Kivimäki, muusikko, Helsinki  20.12.2007

Noora Järvilä, opiskelija, Seinäjoki  20.12.2007

Varpu Järvilä, kanslisti, Kaustinen  20.12.2007

Risto Hyvärinen, Harrastelija, Kuopio  20.12.2007

Lea Heino, Aktivisti musiikin alalla, Kauniainen  20.12.2007

Santtu Santavirta, Muusikko, Kotka  20.12.2007

Markku Peltonen, toimittaja, Hattula  20.12.2007

Kari Kuusela, opettaja, Mikkeli  20.12.2007

Pekka Koponen, duunari/muusikko, kuopio  20.12.2007

Markku Siirtola, soittaja, Espoo  20.12.2007

Tom Nyman, muusikko, Porvoo  20.12.2007

Pasi Kukkonen, Kauppias, Lund, Ruotsi  20.12.2007

Esa Lehtinen, muusikko, urkuri, Ylöjärvi  20.12.2007

Pirjo Kiviaho, Homeopaatti, Tampere  20.12.2007

Pertti väyrynen, Maankiertolainen,Muusikko, Maaninka  20.12.2007

Jukka Manninen, basisti, Laukaa  20.12.2007

Ilona Korhonen, muusikko, lauluntekijä, MuM, Pukkila  20.12.2007

Timo Kiiskinen, Laululuntekijä-laulaja, Helsinki  20.12.2007

pekka eronen, levykauppias 5-kulmassa, helsinki  20.12.2007

Juha Pouttu, Levykauppias netissä, Vaasa  20.12.2007

jukka vainio, työmies, helsinki  20.12.2007

Laura Sippola, muusikko, säveltäjä, Helsinki  20.12.2007

Kyösti Karttunen, tutkija+fyysikko+muusikko+filosofi+joku+isä + paljon muuta..., Kajjaani  20.12.2007

pekka rautio, muusikko, rockmusiikin opettaja, helsinki  20.12.2007

Vesku Niemelä, Kitaran soittaja, Jyväskylä  20.12.2007

Arttu Kataja, Yrittäjä ja muusikko, Helsinki  20.12.2007

Susan Partanen, mv, Pielavesi  20.12.2007

Outi Qvick, myyjä, Pielavesi  20.12.2007

Martti Heikkinen, yrittäjä, Helsinki  20.12.2007

Jani Lehto, ihminen, Helsinki  20.12.2007

junnu Ikonen, ,   20.12.2007

Tuomo Hokka, Muusikko, Heinävesi  20.12.2007

Mikko Olkinuora, luokanopettaja, Helsinki  20.12.2007

Johanna Paananen, myyjä, Pielavesi  20.12.2007

Miia Terämä, , Tampere  20.12.2007

Aki Hietala, musiikinopettaja, laulaja, Jyväskylän mlk  20.12.2007

Marco Äijälä, Yrittäjä, viihdetaiteilija, Ylöjärvi  20.12.2007

Lauri Kukko, kuvan-ja tekstintekijä, Espoo  20.12.2007

Christian Rantakoski, Jalometallialan ammattilainen, Helsinki  20.12.2007

Päivi Kåhlman, sairaanhoitaja, Joensuu  20.12.2007

Markku Manner, opettaja/muusikko, Suomussalmi  20.12.2007

Sanna Falck, opettaja, Kiuruvesi  20.12.2007

Tusse Thomasson, kitaristi, biisinikkari, Helsinki  20.12.2007

Mervi Berg, Luokanopettaja, Pielavesi  20.12.2007

jyri pelander, koneistaja, orivesi  20.12.2007

jarmo toivonen, muusikko, oulu  20.12.2007

soile Lautaoja, , Keuruu  20.12.2007

Minna Kulo, Tuotantotyöntekijä, Vantaa  20.12.2007

Arzi Huhtanen, Muusikko, Helsinki  20.12.2007

Janne Sipinen, soittaja, Korpilahti, Finland  20.12.2007

Jorma Kapponen, , Tukholma  20.12.2007

Sini Kiviluoto, aineenopettaja, Helsinki  20.12.2007

Jouni Mykkänen, Kulttuurineuvos, Espoo  20.12.2007

Riikka Simola, kotiäiti, "lauleskelija", Ylöjärvi  20.12.2007

Laura Jokela, luokanopettaja, Kuhmo  20.12.2007

Eero Peltonen, Kouluttaja, Lammi  20.12.2007

Kari Tuominen-Shemeikka, toimittaja, Tampere  20.12.2007

Toivo Peppanen, tutkimusapulainen, Kajaani  20.12.2007

Marjo Harju, luokanopettaja, Tuusula  20.12.2007

Lasse Kulo, Opiskelija, Vantaa  20.12.2007

Mikael Lautaoja, Muusikko, Keuruu  20.12.2007

Elias Krohn, toimittaja, Helsinki  20.12.2007

Sorsa Cotter, Solisti, Piérre, Harakkamäk  20.12.2007

Ari Laitinen, muusikko, Kärsämäki  20.12.2007

Maria Helin, myyjä, Tempere  20.12.2007

Mika Hämäläinen, Toimitusjohtaja, Helsinki  20.12.2007

simo naapuri, säveltäjä,sanoittaja,artisti, Hämeenlinna  20.12.2007

Jukkis Kuhlström, Rappari, Hämeenlinna  20.12.2007

Korpi Rauno, yritysvalmentaja, Tampere  20.12.2007

Ira Korkala, kanslisti, Kaustinen  20.12.2007

Ilpo Ikäheimo, musiikkiterapeutti, Kalajoki  20.12.2007

Rantio Ulla Maija , Laulaja, Espoo  20.12.2007

Jukka Hämäläinen, muusikko, Jyväskylä  20.12.2007

Maria Saarikivi, laulaja-lauluntekijä, Tampere  20.12.2007

Rauno NIeminen, Sitinrakentaja, Ikaalinen  20.12.2007

Tanjalotta Räikkä, näyttelijä, Tampere  20.12.2007

Veijo Lehto, nuorisotyöläinen, Suomussalmi  20.12.2007

Arto Piispanen, muusikko/säveltäjä, Tampere  20.12.2007

Yrjö Komulainen, Eläkeläinen, Järvenpää  20.12.2007

Ari Salonen, Vapaaduunari, Yläjärvi  20.12.2007

Pirjo Riihimäki, Tutkimuksien yhteyshenkilö, Helsinki  20.12.2007

Tomi Tähkäaho, Yrittäjä, Tampere  20.12.2007

Haapalainen, haapalainen, Nokia  20.12.2007

Hanna Värri, Soittajan vaimo, Oulu  20.12.2007

Kaisa Vapaavuori, opettaja, Kaustinen  20.12.2007

Kari Värri, Muusikko, Oulu  20.12.2007

Meriläinen, Tarja, yrittäjä, Tuusula  20.12.2007

Raimo Hentunen, Teatterityöläinen, lauluntekijä, Kalajoki  20.12.2007

Palmasto, Taiteen harrastaja, Tuusula  20.12.2007

Tomi Ihanamäki, Muusikko, Helsinki  20.12.2007

Jouni Bäckström, muusikko, säveltäjä, Vantaa  20.12.2007

Satu Sallamaa, laulaja, laulujentekijä, Helsinki  20.12.2007

Tom Salonen, Toimitusjohtaja, Helsinki  20.12.2007

Metsäketo Maikki, muusikko, Helsinki  20.12.2007

Ritva Bäckström, , Vantaa  20.12.2007

Metsäketo Martti, dir.mus., Helsinki  20.12.2007

Soile Hyvärinen, toimistosihteeri, Helsinki  20.12.2007

Matti Väisänen, harrastajamuusikko, Lohja  20.12.2007

Veli-Matti Karén, Näyttelijä, laulaja, Kouvola  20.12.2007

Pertti Martikainen, musiikin harrastaja, Tuusula  20.12.2007

Kalle Koistinen, Digitoija/ Studio, Helsinki  20.12.2007

Sirkka Halonen, Musiikkitoimittaja , Hyvinkää 20.12.2007  20.12.2007

Marja-Leena Sandelin, pääluottamusmies, Nurmijärvi  20.12.2007

Janne Koukkula, Bassonsoittaja, Helsinki  20.12.2007

Jorma Rautio, Autotallikitaristi, Jyväskylä  20.12.2007

Lasse Kosonen, luonnossa liikkuja, Nokia  20.12.2007

Lasse Hinkkanen, Sähköasentaja, Jyväskylä  20.12.2007

Jaana Lappo, tiedottaja, Helsinki  20.12.2007

Mino Korhonen, Myyntipäällikkö, Jyväskylä  20.12.2007

Reijo Ahonen, Palveluohjaaja, Suhmura  20.12.2007

Tiina Pelkonen, toimittaja, Järvenpää  20.12.2007

Pekka Ronimus, muusikko, Kouvola  20.12.2007

Minna Erkko, , Tampere  20.12.2007

Pekka Kytömäki, kääntäjä, Tampere  20.12.2007

Niko Takala, toimittaja, Ristiina  20.12.2007

kirsi, kuuntelija, keuruu  20.12.2007

Carita Happonen, Assistentti, Helsinki  20.12.2007

Marja-Leena Lahti, sosiaalityöntekijä, Kellokoski  20.12.2007

Juha Lauttamus, Musiikinopettaja, muusikko, yrittäjä, Jyväskylä  20.12.2007

Ari Hermanni Heinonen, tilausajokuljettaja, entinen muusikko-monitoimiviihdyttäjä, Helsinki  20.12.2007

Kai Mykkänen, rahoituspäällikkö, Espoo  20.12.2007

Pentti Varhama, lehtori/muusikko, Lahti  20.12.2007

Minna Juhola, Logistics service, Mikkeli  20.12.2007

Ari Taponen, Museomestari, Helsinki  20.12.2007

Heikki Aikio, Myyntipäällikkö, Kuopio  20.12.2007

Leena Kekkonen, , Helsinki  20.12.2007

Pasi Pekkarinen, Muusikko rumpali/ yrittäjä, Jyväskylä  20.12.2007

Jouni Leppikorpi, amatööri/tuotannonsuunnittelija, Jämsänkoski  20.12.2007

Touko Tarkki, muusikko, Helsinki  20.12.2007

Arja Laakso, ex-päätoimittaja, Mäntsälä  20.12.2007

Tytti V., opiskelija, Tre  20.12.2007

Riitta Koskinen, Credit controller, Ylöjärvi  20.12.2007

Jan Widberg, Muusikko; sovittaja, Raisio  20.12.2007

Lasse Hartman, Muusikko, Tampere  19.12.2007

Harri Hirvihuhta, organisaatiokonsultti, biisinikkari, Helsinki  19.12.2007

Inari Mykkänen, Opiskelija, Espoo  19.12.2007

Kaisa Kytömäki, Opiskelija, Tampere  19.12.2007

Heli Luokkala-Nevalainen, lauluntekijä, laulaja, lähihoitajaopiskelija, Kemi  19.12.2007

reijo pirinen, työntekijä, Juankoski  19.12.2007

Tanssiorkesteri Tahdissa, Humppaa 24/7, Jyväskylä/Mikkeli/Savonlinna  19.12.2007

Veijo Airaksinen, tiedottaja, soittaja, Tampere  19.12.2007

Juha Vesterinen, Puuseppä, Tampere  19.12.2007

Birgit Ohra-aho, myyjä, laulaja, Jyväskylä  19.12.2007

Kaisa Remula, laulaja, opiskelija, Tampere  19.12.2007

Miika Viinikainen, Rekkaa ajava basisti, Jyskä  19.12.2007

Henriikka Luukinen, Taiteilia, Kemijärvi  19.12.2007

Aaro Luukinen, Soitinrakentaja, Kemijärvi  19.12.2007

Hans Snabb, vaihtoehtoisuus, Turku  19.12.2007

Jari Sirniö, Muusikko/folkmusiikki, Tampere  19.12.2007

Satu J-V, Musiikin kuuntelija, Jkl mlk  19.12.2007

Katriina Karvosenoja, kotiäiti, Kuopio  19.12.2007

Kari Mäntynen, Äänentoisto / studio, Jämsänkoski  19.12.2007

Pentti Mustamaa, harraste musisoija, VIMPELI  19.12.2007

Petri Reinikka, Perheterapeutti, ex-soittaja, Espoo  19.12.2007

Arto Niiranen, 2pj. Jelmu, Jämsä  19.12.2007

Esa Sihvola, muusikko, Hyvinkää  19.12.2007

Ilona Suksi, Luomuviljelijä, Asikkala  19.12.2007

Salla Krok, artisti, JKL  19.12.2007

Sundqvist Mika , Muusikko/äänittjä, Kihniö  19.12.2007

m.korhonen, viihdetyöläinen, helsinki  19.12.2007

Micke Forsberg, Soittaja, Espoo  19.12.2007

Hanna Vertanen, Musiikinopettaja, Vantaa  19.12.2007

Jukka Heino, Muusikko, Kauniainen  19.12.2007

Tuire Laurinolli, radion aktiivikuuntelija, Hämeenkyrö  19.12.2007

Irwiö & Co, Artistit, Vantaa  19.12.2007

Kalle Vanhapelto, työtön, Järvenpää  19.12.2007

heikki Saresvirta, Yrittäjä/ Aikamies, Helsinki 19.12.07  19.12.2007

Leena Eskonen, opiskelija, Artesaani, Tampere  19.12.2007

Laulumies Jukka Hynninen, Flamenco trubaduuri, Tampere  19.12.2007

Markku Lehtinen, Vaakabassonsoittaja, Jyväskylä  19.12.2007

Johanna Kytömäki, opiskelija, Turku  19.12.2007

Juho Kytömäki, opiskelija, muusikko, Turku  19.12.2007

Juha Miettinen, opiskelija, Helsinki  19.12.2007

Mikko Oravainen, Äänisuunnittelija, muusikko, Helsinki  19.12.2007

jarmo natunen, autonkuljettaja, helsinki  19.12.2007

Sami Koivisto, Soitinrakentaja, Tampere  19.12.2007

Jukka Lehtimäki, Muusikko, Tampere  19.12.2007

Pete Anikari, Musiikinkuuntelija, Helsinki  19.12.2007

Tuomo-Pekka Kalliomäki, tulkki, kääntäjä, Helsinki  19.12.2007

Matti Luukkonen, , Espoo  19.12.2007

Salme Kantola, Myyjä, Helsinki  19.12.2007

Ami Kohtakorpi, Taksinkuljettaja, Helsinki  19.12.2007

Kari Toikka, teknikko, vantaa  19.12.2007

Sini Pajunen, harrastemuusikko :), Espoo  19.12.2007

Harri Marstio, Muusikko, Viiala  19.12.2007

Hannu Karjalainen, soittaja, Espoo  19.12.2007

Jarkko Helin, Hullu hanuristi, Tampere  19.12.2007

Mika Aarrelinna, Bazzizi, forssa  19.12.2007

Jussi Suonikko, opiskelija, Tampere  19.12.2007

Ari Lindroos, Harrastemuusikko, Lohja  19.12.2007

Timo Ojansuu, selviytyjä, Espoo  19.12.2007

Hanna Ruuskanen, Muusikko, Tampere  19.12.2007

Kyösti Laihi, Muusikko, Helsinki  19.12.2007

Mikko Alatalo, kansantaiteilija ja -edustaja, Tampere  19.12.2007

Matti Nokela, Työnohjaaja STORY, Helsinki  19.12.2007

Mikki Backman, , Hyvinkää  19.12.2007

Suomaa Irma, , Helsinki  19.12.2007

Suomaa Eki, Trubaduuri, Helsinki  19.12.2007

Mikko Tukonen, Toimitusjohtaja, Heinola  19.12.2007

Sakari Takalo, opiskelija, Alavieska  19.12.2007

Heikki Lehtonen, Reaktorimestari, Loviisa  19.12.2007

Jukka-Pekka Heinola, yrittäjä, Mikkeli  19.12.2007

Markku Lindström, Yrittäjä, Helsinki  19.12.2007

Wille Hero, Runoilija, HKI  19.12.2007

Petri Hannonen, Muusikko, Helsinki  19.12.2007

Chrisu Österberg, Trubadur, Helsinki  19.12.2007

Pauliina May-Pohjanheimo, muusikko, laulaja, laulunopettaja, Helsinki-Gorinchem,NL  19.12.2007

Jokke Blomster, Tuottaja, Orivesi  19.12.2007

Juha Torvinen, edunvalvoja, HML  19.12.2007

Mauno Paajanen, Muusikko, Vantaa  19.12.2007

Hannu Oksanen, Elokuvatuottaja, ohjaaja, Kotka  19.12.2007

Hessu Haaksiluoto, Jonkunlainen Muusikko, Järvenpää  19.12.2007

Timo Salmi, Muusikko, Tampere  19.12.2007

Kirsti Dahlman, Vientipäällikkö, eläkkeellä, Espoo  19.12.2007

Jake Niska, Muusikko,Laulaja, Valkeakoski  19.12.2007

Taisto Rantala, Toimihenkilö, Vantaa  19.12.2007

Jorma Hallberg, äänimies, ins.ekonom, Tampere  19.12.2007

Jari Salonen, mainostoimittaja, Turku  19.12.2007

Mikko Hellman, eläkeläinen, Helsinki  19.12.2007

Ilkka Simonen, Muusikko, Renko  19.12.2007

Vesa Mäkinen, toimittaja, Helsinki  19.12.2007

eero nevalainen, keräilijä(single ja lp levyt), kemi  19.12.2007

Reijo Juntunen, Toimihenkilö/muusikko, Vantaa  19.12.2007

Hannu Hirvikoski, Kirjailija, kustantaja, Helsinki  19.12.2007

Marita Mannila- Savola, Ohjelmamyyjä, Tampere  19.12.2007

Krista Ulmanen, Opiskelija, Espoo  19.12.2007

Ilmari Jokinen, tulkki/kääntäjä, Vantaa  19.12.2007

Ilkka Olander, ääniteknikko, Helsinki  19.12.2007

Hannamari Vuorinen, lakimies, Tampere  19.12.2007

Jaakko Lautaoja, Musiikki/konepajatyöläinen, Keuruu  19.12.2007

Tuula Nordstrom (Berit), laulaja, Närpiö  19.12.2007

David Huisjen, lukion aineopettaja, kirjoitaja, musiikon isä, musiikin ystävä , Espoo  19.12.2007

Annukka Matilainen, Biisintekijä, rumpali, säkkipillinsoittaja, ryhmäpäällikkö, Helsinki  19.12.2007

Antti Pasanen, Muusikko/yrittäjä, Kemi  19.12.2007

Juha Lahti, Muusikko, Soitonopettaja, Tuottaja, Sovittaja, Tuusula  19.12.2007

Antero Gustafsson, laulunkirjoittaja, Järvenpää  19.12.2007

Juha Sormunen, teknikko/soittaja säv., Pieksämäki  19.12.2007

Seija Puomilahti, laborantti, Helsinki  19.12.2007

Jouni Saarnio, Yrittäjä, Fuengirola  19.12.2007

Karri Salo, Muusikko, yrittäjä, säv/san/sov , Hämeenlinna  19.12.2007

Jan Hurme, huoltomies/rumpuharrastaja, Loppi  19.12.2007

Yrjö Ella, Insinööri/kitaristi, Jämsä  19.12.2007

Jorma Leinonen, Kaivurikuski, Lahti  19.12.2007

Suvi Kiviniemi, opiskelija, Helsinki  19.12.2007

Paavo Nieminen, Järj.asiantuntija, Jämsä  19.12.2007

Alpo Tiilikka, kansalainen, Espoo  19.12.2007

Riitta Lehto, , Espoo  19.12.2007

matti silvonen, toimihenkilö/musiikin kuuntelija, helsinki  19.12.2007

Arto Järvinen, muusikko, yrittäjä, Pirkkala  19.12.2007

Tikkanen Tuomo, Lihanleikkaaja, Kuopio  19.12.2007

Laitinen Jari, Laitosmies, Kuopio  19.12.2007

kosonen mauri, laitosmies, kuopio  19.12.2007

Jari Aaltonen, Hälytysmestari, Orimattila  19.12.2007

Janne Salo, Import Manager, Tampere  19.12.2007

Tommi Tampere, Basisti, Tampere  19.12.2007

Sarita Maja-Hellman, eläkeläinen, Helsinki  19.12.2007

Timo Aho, Eläkeläinen, Pirkkala  19.12.2007

Aki Hytönen, Rumpali/Basisti, Jyväskylän Mlk  19.12.2007

Eetu Jäntti, , Helsinki  19.12.2007

Matti Leskinen, Musiikinkuulija, Lahti  19.12.2007

Jani-Markus Heinola, Itsenäinen ammatinharjoittaja, kirjailija, lauluntekijä, Kuopio  19.12.2007

Leena Backman, musiikin kuuntelija, Vantaa  19.12.2007

Pekka Tiilikainen, Yrittäjä,lauluntekijä, Turenki  19.12.2007

Jussi Alanko, studiolisko, Pirkkala  19.12.2007

Juha Rantala, Rocket Records, Tampere  19.12.2007

Tuija Rantalainen, muusikko, lauluntekijä, Helsinki  19.12.2007

Marja Niemi, Työtön, Keuruu  19.12.2007

Riitta Tengman, Yrittäjä, Helsinki  19.12.2007

Seija Planman, Insinööri, laulaja, Kuopio  19.12.2007

Matti Rautio, PWB Specialist, Turku  19.12.2007

Jyrki Härkönen, muusikko, Vantaa  19.12.2007

Virpi Miettinen, laborantti, Kuopio  19.12.2007

Kalle Schauman, , Helsinki  19.12.2007

Pekka Äikäs, Johtaja, Helsinki  19.12.2007

Marjatta Jarner, konttorirotta, Mäntsälä  19.12.2007

Soisalo Arno, Sihteeri, Stadin Slangi ry hallitus, sihteeri, Stadi  19.12.2007

Juha Jansson, Tuotepäällikkö, Tampere  19.12.2007

Arto Palmia, Tuotantopääll., Kouvola  19.12.2007

Tiina Lund-Aho, Äitee, Tampere  19.12.2007

Heikki Kupari, Varatoimitusjohtaja, Helsinki  19.12.2007

Sirkka Tuomainen, osastonsihteeri, Kuopio  19.12.2007

Jukka-Pekka Lilja, Elämäntaiteilija, Nurmijärvi  19.12.2007

Veikko Knuuttila, Yrittäjä, Helsinki  19.12.2007

Päivi Viikki, Radion kuuntelija, Keuruu  19.12.2007

Kati tienhaara, kuuntelija, Espoo  19.12.2007

Matias Aho, Musiikin ystävä, Tampere  19.12.2007

Hilkka Ahde, Viestintäpäällikkö, Helsinki  19.12.2007

Johanna Peltonen, koti-äiti, Kajaani  19.12.2007

Tomi Kerminen, graafinen sekatyöläinen, Tuusula  19.12.2007

Pekka Vihma, laulelmien ystävä, Helsinki  19.12.2007

stefan paavola, teknikko, pelimanni, toimittaja, Porvoo  19.12.2007

Mervi Tuomikoski, opettaja, Helsinki  19.12.2007

Matti Vitikka, Kouluttaja / kitaranomistaja, Tuusula  19.12.2007

Rafik Neuman, kehitysjohtaja, Linnanmäki  19.12.2007

Jaana Nissinen, Laborantti, Espoo  19.12.2007

Mia Partanen, toimitusjohtaja, Fuengirola Espanja  19.12.2007

Marko Aho, jytäjemmari, Tampere  19.12.2007

Merja Puomilahti, Insinööri, Kuopio  19.12.2007

Miia Liukko, mus.op, Kuopio  19.12.2007

Väinö Kuukka, lehtori, Helsinki  19.12.2007

Maia Raitanen, Kuvittaja, Helsinki  19.12.2007

Kai Juhani Ekonen, Markkinointisuunnittelija, Helsinki  19.12.2007

Katja Merontausta, tuotepäällikkö, Helsinki  19.12.2007

Erkki Puumalainen, Toimitusjohtaja , Helsinki  19.12.2007

Ari Talkamo, tuottaja, säveltäjä, trubaduuri, Helsinki  19.12.2007

Jarmo Jylhä, Säv/San/Sov/Tuottaja, Kerava  19.12.2007

Tapio Nykänen, muusikko, Kuopio  19.12.2007

Jarno Tiainen, kokki, henkilökoht. avustaja, Savonlinna  19.12.2007

Katriina Koivisto, opettaja, Helsinki  19.12.2007

Marko Tuovinen, Laulaja, lauluntekijä, Ilomantsi  19.12.2007

Aila Hyvönen, controller, Kuopio  19.12.2007

Hannes Markkula, uutispäällikkö, kirjailija, Helsinki  19.12.2007

Raija Kosonen, toimistosihteeri, Kuopio  19.12.2007

Marjatta Bergholm, musiikinkuuntelija, Espoo  19.12.2007

Arvo Kulo, kemisti, Vantaa  19.12.2007

Kosti Sironen, Aikuisopettaja, kirjailija, Espoo  19.12.2007

Esko Leikas, Insinööri, Helsinki  19.12.2007

OlliBull Anikari, Lauluntekijä, Helsinki  19.12.2007

Lauri Paloposki, Päätoimittaja, Helsinki  19.12.2007

Keijo Teikari, Musiikin kuluttaja, Suolahti  19.12.2007

Esa Romo, Työvalmentaja, Kuopio  19.12.2007

Marja Mäki, ostosihteeri, Vantaa  19.12.2007

Arjo Kangas, Asiakaspäällikkö, vanhempi tutkija, Lapua  19.12.2007

Kalevi Toosi, eläkeläinen, Helsinki  19.12.2007

Maarit Ronkainen, , Kuopio  18.12.2007

Satu Vilkki, Työnohjaaja, kouluttaja, Mikkeli  18.12.2007

Aulis Murto, Kirjailija, sanoittaja, säveltäjä, Mouhijärvi  18.12.2007

Salme Louhelainen, eläkeläinen, Kuopio  18.12.2007

Jarmo Pasanen, Teknikko, musiikin suurkuluttaja, Rautalampi  18.12.2007

sampo voutilainen, lapsi, kitaraharrastaja ja aktiivinen musankuuntelija, kuopio  18.12.2007

sari voutilainen, tutkija, kuopio  18.12.2007

Eero Lehtinen, muusikko, Helsinki  18.12.2007

eeva pyykölä, mus.maisteri, järvenpää  18.12.2007

Pekka Ruotsalainen, yrittäjä, Savonlinna/Helsinki  18.12.2007

Merja Ruohonen, , Espoo  18.12.2007

Tero Kuparinen, Laulaja, lauluntekijä, Vantaa  18.12.2007

Päivi Kannisto, vientiassistentti, Tornio  18.12.2007

tuure säle, eläkeläinen, Nokia  18.12.2007

Matti Seppänen, professori, arkkitehti, Helsinki  18.12.2007

Jussi Salo, Seurakuntasihteeri, Espoo  18.12.2007

Katja Huhta, Yrittäjä, Nilsiä  18.12.2007

Joonas Heiskanen, Koululainen, Kuopio  18.12.2007

Susanna Nyyssönen, Lähihoitaja, Kuopio  18.12.2007

Vesa Salmi, Laulaja-lauluntekijä, Vantaa  18.12.2007

Juuso Happonen, laulaja-lauluntekijä-esiintyvä ja luova taiteilija-tapahtumatuottaja-lastenmusiikin tekijä, Kuopio, Mualjmannapa  18.12.2007

Pauli Leppänen, laulujen tekijä, Helsinki  18.12.2007

Aki Mäkinen, trubaduuri, Helsinki  18.12.2007

Jouni Kangas, , Lapua /Lappo  18.12.2007

Taru Lossi, nuorisotyönohj., Pirkkala  18.12.2007

Mika Pajunen, pastori, Sauvo  18.12.2007

Jaakko Linko, nuorisosihteeri, pastori, Lapua  18.12.2007

seija lehtinen, , helsinki  18.12.2007

Marja-Leena Solovjew, opettaja, Helsinki  18.12.2007

Marketta Karjalainen, , Helsinki  17.12.2007

Pekka Yrjänä Hiltunen, tarkkailija, Helsinki  17.12.2007

Marjatta Vainio-Mattila, opettaja, Karkkila  17.12.2007

Iivari Haiminen, Opiskelija, Lapua  17.12.2007

Miika Manninen, Nuorisotyönohjaaja, Kajaani  17.12.2007

Ilpo Kangas, opettaja, Espoo  17.12.2007

Jyrki Kiukkonen, nuorisotyönohjaaja, Pielavesi  17.12.2007

urpo karjalainen, pastori, mikkeli  17.12.2007

Anders Rusk, johtaja, Espoo  17.12.2007

Reetta Raittila, fil.yo, Helsinki  16.12.2007

Heino Mertanen, , Joensuu  16.12.2007

Seppo Samila, kehitysjohtaja, tuusula  16.12.2007

Martti Tamppari, rakentaja, Lapua  16.12.2007

Vesa Nuotio, Laulaja/lauluntekijä, Espoo  16.12.2007

Maksim Purovaara, fil.yo, Helsinki  16.12.2007

Merja Kangas, perhevalmentaja, Jyväskylän mlk  16.12.2007

osmo kangas, järjestösihteeri, Jyväskylän mlk  16.12.2007

Helena Pajukallio, taittaja, Helsinki  15.12.2007

Hannele Norja, , Ilmajoki  15.12.2007

Kari Kuuva, Säveltäjä/sanoittaja, Hausjärvi  14.12.2007

Irma Tapio, Muusikko, Helsinki  14.12.2007

Barbara Helsingius, , Espoo/Esbo  14.12.2007

Niina Vuorela, nuorisotyönohjaaja, Jalasjärvi  14.12.2007

jussi siukola, muusikko, jyväskylä  14.12.2007

Arja-Hillevi Malinen, Kirjastovirkailija, Mikkeli  14.12.2007

Jukka Huhtiniemi, kirjastonhoitaja, Mikkeli  14.12.2007

Kaisa Rasinkangas, taidealan opiskelija, Jyväskylä  13.12.2007

jouni koskinen, pankkitoimihenkilö, vantaa  12.12.2007

Timo Närväinen, eläkeläinen, Espoo  12.12.2007

Jani Koskinen, opiskelija/ lauluntekijä, Vantaa  12.12.2007

Jukka Mäkelä, soitinrakent./muusikko, KINTAUS  12.12.2007

Martti Heikkilä, lauluntekijä, Helsinki  12.12.2007

Erkki Okkonen, muusikko, Jyväskylän mlk  12.12.2007

Kari Vase, toiminnanjohtaja, Helsinki  12.12.2007

Arja Kautto, tuottaja , Jyväskylä  12.12.2007

Pekka Nättinen, muusikko, Jyväskylä  12.12.2007

Mikko Perkoila, muusikko, Järvenpää  12.12.2007

Jorma Kesseli, Tuottaja, Helsinki  12.12.2007

Pentti Rasinkangas, soittajapoika, Jyväskylän mlk  12.12.2007

Sanna Uusitalo, psykiatri, Ilmajoki  12.12.2007

Jouni Taavitsainen, Opiskelija, Siilinjärvi  11.12.2007

marko koljonen, työmies, varpaisjärvi  10.12.2007

Anssi Putila, nuorisotyönohjaaja, Oulu  10.12.2007

Jari Kovanen, järjestelmäins., Jyväskylä  08.12.2007

Johanna Tattari, lähihoitaja, Kuopio  08.12.2007

Martti Hallgren, rak.ins., Espoo  08.12.2007

Markku Tertsunen, opiskelija, kuopio  07.12.2007

Aapo Halonen, mus.opettaja, muusikko, Jyväskylä  05.12.2007

Anssi Putila, nuorisotyönohjaaja, Oulu  04.12.2007

Terhi Ilvanka, Nuorisotyöohjaaja, Urjala  04.12.2007

Essi Hietanen, opiskelija, Tampere  03.12.2007

Sanna Korkee, lauluntekijä, Tampere  03.12.2007

Sanna Tarkiainen, projektipäällikkö, Korpilahti  03.12.2007

Kaija Siniluoto, Nuorisotyönohjaaja, Oulu  02.12.2007

Juha Hakala, nuorisotyönohjaaja, Punkaharju  02.12.2007

Esa Metsäranta, Musiikin harrastaja, Kauhajoki  02.12.2007

Pentti Kortesluoma, pappi, Oulu  02.12.2007

Jari Jousimo, Myyntiedustaja/harrastajamuusikko, Helsinki  01.12.2007

Anu Fedotoff, diakonissa, Oulu  01.12.2007

Sari Meriläinen, Nuorisotyönohjaaja, Kiiminki  01.12.2007

Jone Heikinheimo, nuorisotyönohjaaja, Oulu  30.11.2007

Terja Salama, opiskelija, Jokioinen  29.11.2007

Suvi Kekki, opiskelija, Forssa  29.11.2007

Arja Lounio, liikenneopettaj, Kirkkonummi  28.11.2007

ilkka paavolainen, kanttori, Forssa  28.11.2007

Petri O. Karkola, it-toimihenkilö, Espoo  28.11.2007

Marika Tyyvi, Musiikin opiskelija, Kokkola  27.11.2007

Tuomo Aartolahti, tj, Jyväskylä  27.11.2007

Riitta Aronen, kirjanpitäjä, Pieksämäki  27.11.2007

Arto Koljonen, tj, Siilinjärvi  27.11.2007

Tuulia Härkönen, opiskelija, Jyväskylä  26.11.2007

anu häkkinen, opiskelija, mikkeli  26.11.2007

Miia, Opiskelija, Pieksämäki  26.11.2007

Janne Louhivuori, Muusikko, Espoo  26.11.2007

visa kuutti, koneinsinööri, pieksämäki  26.11.2007

Hannu Lehdeskoski, Pastori, Hollola  26.11.2007

Anneli Ohvo, Keittäjä, Pieksämäki  26.11.2007

Tanja Toiviainen, opiskelija, Joensuu  26.11.2007

Anne Laakso, Brändijohtaja, Helsinki  26.11.2007

Tauno Ylönen, , Tampere  26.11.2007

Nelly Pitkänen, eläkeläinen, Joensuu  26.11.2007

Tuomo Jukkala, Luokanopettaja, Joensuu  26.11.2007

Tiina Pitkänen, Luokanopettaja, Joensuu  26.11.2007

Juha Tattari, , Kuopio  26.11.2007

Eve Örling, opiskelija, Forssa  26.11.2007

Minna Ala-aho, Mainosnainen, Jyväskylä  26.11.2007

Mauri Leppänen, Graafinen töhertelijä, Jyväskylä  26.11.2007

Ville Korkiakangas, AD, Jyväskylä  26.11.2007

mauri leppänen, ,   26.11.2007

Matti Humalamäki, AD-assistentti, Jyväskylä  26.11.2007

Sanna Kuisma, kappalainen, Forssa  26.11.2007

Tiina Sikanen, Kotiäiti, Forssa  25.11.2007

Sari Mörsky, opiskelija,musiikin kuuntelija, Virrat  25.11.2007

timo ristilä, kapellimestari-muusikko, seinäjoki  25.11.2007

Pentti Antila, musiikin harrastaja, Joensuu  24.11.2007

Heikki Kareranta, opiskelija, muusikko, Turku  24.11.2007

Inga Helin, tuntiopettaja, Orivesi  24.11.2007

Matti Mäkelä, Varusmies, Jyväskylän mlk  24.11.2007

Kaisa Viirimäki, luokanopettaja, Vähäkyrö  24.11.2007

Johanna Andelin, opiskelija, Mantsala  24.11.2007

Riina Niutanen, erityisluokanopettaja, Jyväskylä  23.11.2007

Sirpa Virtanen, Kirjastovirkailija, Lahti  23.11.2007

Päivi Sudenheimo, Muusikko, musiikinystävä, Lahti  23.11.2007

Raine Immonen, ravintolatyöntekijä, Forssa  23.11.2007

Kati Säger, Opiskelija, Tampere  23.11.2007

Ari Kavanterä, ravintolapäällikkö, Jyväskylä  23.11.2007

Heli Antila, media-alan sekatyöläinen, Virrat  23.11.2007

Elina Karhu, kiviesineseppä, opiskelija, musiikin suurkuluttaja, Vammala  23.11.2007

Jenny Säilävaara, Opiskelija, Jyväskylä  23.11.2007

Micke Björklöf, Muusikko, Kauhava  23.11.2007

Mika Loponen, Opettaja, Jyväskylä  23.11.2007

Jouni Pitkänen, Musiikkikauppias/Flanger ky, Kuopio  23.11.2007

Jaana Rissanen, Ärrän täti, Kuopio  23.11.2007

Erika Reinikka, opettaja, Oulu  23.11.2007

Mikael Käräjämies, viihdealan toimija, kolumnisti, Palokka  23.11.2007

Anne Luoma, ad-assari, musiikin kuuntelija, Jyväskylä  23.11.2007

Kukka Kilpeläinen, opiskelija, Helsinki  23.11.2007

Heini Pellinen, opiskelija, Turku  23.11.2007

Turkka Saarikoski, copywriter, Jyväskylän mlk  23.11.2007

Olli Tuomainen, muusikko, Oulu  23.11.2007

Mikko Kuusiniemi, Muusikko/mus. op KM, Oulu  22.11.2007

Jaakko Salminen, muusikko, Ilmajoki  22.11.2007

Janne Käpylä, myyjä, Seinäjoki  22.11.2007

JOe-Poika Lehtinen, Muusikko, Perniö  22.11.2007

Jarkko Salo, musiikin sekatyömies, Nurmo  22.11.2007

Miikka Kivimäki, musiikkimies, Seinäjoki  22.11.2007

Jukka Harju, Guitarist, Järvenpää  22.11.2007

Jari Sikanen, nuorisotyönohjaaja, Forssa  22.11.2007

Petteri Hietamäki, opiskelija, Helsinki  22.11.2007

Jari Luostari, pasisti, Teuva  22.11.2007

Pirjo Ahonen, Rav. päällikkö, Imatra  22.11.2007

Eeva Karhi, koulun musiikinopettaja, Mäntsälä  22.11.2007

Pekka Kirjavainen, Ravintolapäällikkö, Kouvola  22.11.2007

Juha Äijälä, ravintolapäällikkö, Jyväskylä  22.11.2007

Rami-Jussi Ruodemäki, Musiikin opettaja, Jyväskylä  22.11.2007

Risto Koskinen, valokuvaaja, Lammi  22.11.2007

Seppo Sandberg, Raskaasti musiikkia harrastava, Teuva  22.11.2007

Juha Kiuttu, harrastelija, Kemi  21.11.2007

Timo Mäntynen, Muusikko, Helsinki  21.11.2007

Jesse Takala, Luokanopettaja, Helsinki  21.11.2007

Petri Autio, Tukkumyyjä/muusikko, Kouvola  21.11.2007

Kari-Pekka Kaskismaa, luokanopettaja, Jyväskylä  21.11.2007

Pasi Kastelli, av-asentaja/soittaja, Vihti  21.11.2007

Tuula Niskanen, mainostoimittaja, Savonlinna  21.11.2007

Tuomo Rannankari, Musiikintekijä, opettaja, Jyväskylä  21.11.2007

Jone Hänninen, Yrittäjä/musiikin harrastaja, Konnevesi  21.11.2007

Olli Meriläinen, soittaja, Rajamäki  21.11.2007

Petri Mäkelä, luokanopettaja, Rovaniemi  21.11.2007

Marjo Steffansson, koulunkäynnin ohjaaja, Äänekoski  21.11.2007

Heikki Komulainen, Musiikinopettaja, Kajaani  21.11.2007

Tapio Lipasti, Art Director, Espoo  21.11.2007

Matti Kainulainen, Copywriter, Helsinki  21.11.2007

Tony Haapala, Hevimies, Tuotanto-AD, Helsinki  21.11.2007

Sakari Antila, Musiikinopettaja, Suomen Mäntsälä  21.11.2007

Jaana Kemppinen, toimistosihteeri, Palokka, Jkl mlk  21.11.2007

Savolainen Petteri, virkamies, Laukaa  21.11.2007

Markku Soivanen, musiikin harrastaja, Mikkeli  21.11.2007

Heikki Id, luokanopettaja, Pieksämäki  21.11.2007

Ismo Mäntysalmi, , Virrat  21.11.2007

Jari Kaitajärvi, Opettaja, Palokka  21.11.2007

Mikko Miettinen, Muusikko, Jyväskylä  20.11.2007

Milla Kaitajärvi, Opettaja, Palokka  20.11.2007

Heikki Luumi, Opettaja, Jyväskylä  20.11.2007

Markus Paananen, Opettaja, Jyväskylä  20.11.2007

Pasi Niemelä, opettaja, Jyväskylä  20.11.2007

Janne Tokko, Muusikko, Kouvola  20.11.2007

Taisto Laitinen, eläkeläinen, Paltamo  20.11.2007

Siv Westerholm, Musiikin ystävä, Vantaa  20.11.2007

Mauri Touronen, Soittaja / Tanssiorkesteri Johander, Ruovesi  20.11.2007

Jouko Korhonen, Muusikko/puuseppä, Virrat  20.11.2007

Harri Mölsä, Projektikoordinaattori, ex-kanttori, ex-musiikkiteknologian opettaja, Alahärmä  20.11.2007

Jari Väyliö, Muusikko/Yrittäjä Ohjelmatoimisto Rocktalo, Jyväskylä  20.11.2007

Petri Viitala, hioja, Sorsakoski  20.11.2007

Topi Kilpi, Yrittäjä/ohjematoimisto Rocktalo, Jyväskylä  20.11.2007

Pauli Hannola, Opiskelija, Riihimäki  20.11.2007

Markku Touronen, Puoli-ammattimainen harrastelaulaja, IT-tukihlö/kouluttaja, Virrat  20.11.2007

Matti Kukkola, R&D Manager, harrastemuusikko, Lohja  20.11.2007

Jorma Systä, vanhempi konsultti, Nurmijärvi  20.11.2007

Martti Kokkonen, Berg-Barrett-röntgentopograafikko, Tampere  20.11.2007

Esa Utriainen, Laulumusiikin ystävä, Helsinki  20.11.2007

Petteri Laitinen, Opiskelija, VUOKATTI  20.11.2007

Liisa Nohynek, , Espoo  20.11.2007

Jukka Syvälahti, johtava konsultti, Espoo  20.11.2007

Ossian Niemi, Ohjelmistosuunnittelija / musiikin opiskelija, Espoo  20.11.2007

Pentti Laitinen, Biisintekijä, tuottaja, Helsinki  20.11.2007

Merja Husa, opettaja, lukio, Pieksämäki  20.11.2007

Satu Soivanen, atk-suunnittelija/pikkupianistin äiti, Mikkeli  20.11.2007

Tapio Karvo, , Jyväskylä  20.11.2007

Kaarina Laitinen, Musiikin ystävä, Paltamo  19.11.2007

Jaana Perkinen, luokanopettaja/lastentarhanopettaja, Pieksämäki  19.11.2007

Laura Liikanen, lastenkodin ohjaaja, Pieksämäki  19.11.2007

Kari Laitinen, luokanopettaja/musiikin tekijä, Pieksämäki  19.11.2007

Minna Repo, Opiskelija, Vantaa  19.11.2007

Ritva Willman, , Ylöjärvi  15.11.2007

Päivi Jurvelin, , Ylöjärvi  15.11.2007

Eero Jurvelin, , Ylöjärvi  13.11.2007

Matti Saarinen, , Sipoo  13.11.2007

Olli Ihalainen, luokanopettaja, Lahti  12.11.2007

Hannu Lampi, Yksinkertainen Isoisä, elokuu 2007, Tuuri  11.11.2007

Timo Lehtonen, Musiikin harrastaja, Vantaa  11.11.2007

Sampo Kuusisto, Koululainen, Rauma  11.11.2007

Ilkka Niemi, sivistysjohtaja, Ikaalinen  11.11.2007

Kari-Pekka Vehkaoja, Nuorisotyön ohjaaja, Sotkamo  11.11.2007

Ville Kohonen, varusmies, Lappeenranta  10.11.2007

Anne Myyryläinen, erityisluokanopettaja, Hyvinkää  09.11.2007

Atro Niiniluoto, digitoija, Helsinki  09.11.2007

Miina Jahkonen, suunnittelija, Joensuu  08.11.2007

Joni Orava, fyysikko, Joensuu  08.11.2007

Jouko Mäki-Lohiluoma, ,   05.11.2007

Liisa Lankinen, ,   05.11.2007

Vilma Lankinen, Opiskelija, Tampere  05.11.2007

Aapo Lankinen, Koululainen, Tampere  05.11.2007

Venla Lankinen, Koululainen,aloitteleva muusikko, Tampere  05.11.2007

Katja Pihlajamäki, Nuorisotyönohjaaja, Uusikaupunki  05.11.2007